Suomen Judoliitto ei hyväksy Kansainvälisen Judoliiton päätöstä sallia venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden osallistuminen IJF:n kisoihin
Kansainvälisen Judoliiton (IJF) hallitus teki eilen 1.5.2023 päätöksen sallia venäläisten >>
Kansainvälisen Judoliiton (IJF) hallitus teki eilen 1.5.2023 päätöksen sallia venäläisten >>
Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunainen myös luovutti valmennusleirillä 28.4. pitkän >>
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille lähes 4,3 >>
Judo on tänä vuonna pitkästä aikaa mukana Suurella Budoleirillä 9.-11.6.2023 >>
Tiesitkö, että Haru-shiai tarkoittaa kevätkisaa, ja että ensimmäinen Haru-shiai järjestettiin >>
Judoliitto järjesti Varalan Urheiluopistolla viime viikonloppuna 15.-16.4.2023 Suomen judon uudistuminen >>
Judoliitto järjestää keväällä 2023 yhteistyössä Vierumäen Urheiluopiston kanssa seitsemän Valmentaja- >>
Nuori, hae kesäduunia OP:n piikkiin! Judoliitto ja Nyrkkeilyliitto ovat mukana >>
Seurojen vuosi-ilmoituksessa ilmoitetaan seurojen toiminnasta liitolle. Liitto kerää tiedot omiin >>
FitJudo on uusi aikuisille suunnattu matalankynnyksen lajisovellus, jossa judolliset harjoitteet >>