Japanilaista perustekniikkaa mestarin opissa Oulussa

Oulun judokerho ei olisi voinut saada parempaa 60-vuotis syntymäpäivälahjaa, kun yksi judon ehdottomista legendoista, kaksinkertainen olympiapronssimitalisti sekä kolminkertainen maailmanmestari, Misato Nakamura saapui vetämään juhlaleiriä Oulun dojolle tammikuisena viikonloppuna 23.–25.1. Tapahtumaa oli suunniteltu pitkään ja hartaasti – Oulun Judokerhon entinen puheenjohtaja Jaana Ronkainen tapasi japanilaisen judomestarin Heinäveden Yanagi Judo Campilla kesällä vuonna 2024 ja tuumaili jo […]
Suomen vakuuttavimman Judolähettilään haku on käynnistynyt!

Judolähettiläs-toiminnan virallinen yhteistyökumppani Pohjola Vakuutus myöntää viidelle Suomen vakuuttavimmalle Judolähettiläälle 200 euron stipendin. Lähettiläät palkitaan Suomen Mestaruuskisoissa Lempäälän Ideaparkissa lauantaina 28.2.2026. Lisäksi Pohjola vakuutus palkitsee 100 euron stipendillä 20 Judolähettiläs-koulutuksen järjestänyttä Judoseuraa. Suomen vakuuttavin Judolähettiläs-äänestys Jokainen judoseura, jonka jäsen on käynyt Judolähettiläs-koulutuksena voi asettaa oman Judolähettiläänsä ehdolle äänestykseen. Lisäksi, jokainen seura, joka asettaa äänestykseen ehdolle […]
Seurojen vuosi-ilmoitus vuodelta 2025 jätettävä helmikuun loppuun mennessä

Seuratyö on yksi Suomen Judoliiton tärkeimmistä painopisteistä. Tarkoitus on auttaa seuroja kasvattamaan harrastajamääriä ja nostamaan tekemisen laatua. Perustana toimii johdonmukainen tiedonkeruu seuroilta. Seurojen antamat tiedot toimivat myös pohjana liiton tekemille avustushakemuksille, joten saatu tieto on ensiarvoisen tärkeää. Judoliiton sääntöjen mukaan11§: Liitto kerää tietoja jäsenseurojen toiminnasta vuosittain vuosi-ilmoituksella. Vuosi-ilmoituksessa kysytään jäsenseuran yhteystiedot sekä muita Liiton toiminnan […]
Seuratoiminnan kehittämistuki uudistuu. Tulee kuulolle infoon 11.2.

OKM:n ja Olympiakomitean yhdessä järjestämä seuroille suunnattu Seuratoiminnan kehittämistuen hakemisen info. Tilaisuutta ei tallenneta. Aika: ke 11.2.2026 klo 17:00 – 18:30 Sijainti: Microsoft Teams (linkki lähetetään ilmoittautuneelle ennen tapahtumaa) Ilmoittautumisaika: pe 16.1.2026 klo 12:00 – ke 11.2.2026 klo 12:00 Ilmoittautuminen: Suomisportissa täällä Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta, kehittää lajitoiminnan […]
Judon viestintäviikot tulevat jälleen. Lähde mukaan!

Judoliitto ja seurat yhdistävät jälleen voimansa ja järjestävät yhdessä viestintäviikot, jotka kannustavat judon pariin Viestintästrategian mukaisesti Judoliitto järjestää jälleen tammikuussa yhdessä judoseurojen kanssa valtakunnallisen markkinointikampanjan, ”Judon viestintäviikot”, joiden avulla pyritään saamaan judo laajasti näkyviin eri medioissa ja uudet harrastajat löytämään tiensä tatameille. Moni seura lähti innolla mukaan toteuttamaan syksyn 2025 viestintäviikkoja ja kampanja oli hieno […]
OKM tiedote: seuratuki uudistuu

opetus- ja kulttuuriministeriö 28.10.2025Tiedote Seuratoiminnan kehittämistuki eli seuratuki uudistuu. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala kertoi tänään uudistuksen valmistelun käynnistämisestä Kansallisessa liikuntafoorumissa Rovaniemellä. Ministeriössä valmistellaan parhaillaan seuratuen uudistusta. Valmistelun tavoitteena on, että uusittu seuratuki lisää lasten ja nuorten kesätoimintaa ja kesäharrastamista kaikkialla Suomessa. – Uudistuksen tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kesätoimintaa sekä selkeästi useampaa […]
Maailman Judopäivää vietetään 28.10. teemalla ’Rauha’

Joka vuosi Kansainvälinen Judoliitto ja judoyhteisö juhlistavat Maailman judopäivää 28. lokakuuta. Tämä päivä merkitsee paljon kaikille judon ystäville ympäri maailmaa, sillä se on judon perustajan, Jigorō Kanōn, syntymäpäivä. Jokaiselle vuodelle valitaan teema, joka kuvastaa judon arvoja. Teema toimii vahvana työkaluna lajin näkyvyyden edistämiseksi sekä judoyhteisön sisällä että sen ulkopuolella. Tämän vuoden 2025 teema, RAUHA, ei voisi olla […]
Kutsu seurakehitysprosessiin 2025-2026 – Yhdessä kohti tähtiä!

Vuoden mittainen Seurakehitysprosessi vie seuraanne eteenpäin tai jopa Tähtiseura-statukseen saakka juuri teille sopivin askelin. Prosessissa seura ei jää yksin, vaan saa yksilöllistä ja asiantuntevaa ohjausta, työkaluja ja vertaistukea koko matkan ajan. Mukaan lähtevien seurojen toiminnan laatu paranee, ja se näkyy suunnitelmallisempana toimintana, tyytyväisempinä harrastajina ja motivoituneempina seuratoimijoina. Miksi seuran kannattaa osallistua? Rakenne ja selkeä kehityssuunta – […]
Suomen vakuuttavimman Judolähettilään haku on käynnistynyt!

Judolähettiläs-toiminnan virallinen yhteistyökumppani Pohjola Vakuutus myöntää viidelle Suomen vakuuttavimmalle Judolähettiläälle 200 euron stipendin. Lähettiläät palkitaan Suomen Mestaruuskisoissa Lempäälän Ideaparkissa lauantaina 1.3.2025. Lisäksi Pohjola vakuutus palkitsee 100 euron stipendillä 20 Judolähettiläs-koulutuksen järjestänyttä Judoseuraa. Suomen vakuuttavin Judolähettiläs-äänestys Jokainen judoseura, joka on järjestänyt Judolähettiläs-koulutuksen tai tilannut sellaisen Judoliitosta voi asettaa oman Judolähettiläänsä ehdolle äänestykseen. Seura, joka asettaa […]
Seurojen vuosi-ilmoitus vuodelta 2024 jätettävä helmikuun loppuun mennessä

Seuratyö on yksi Suomen Judoliiton tärkeimmistä painopisteistä. Tarkoitus on auttaa seuroja kasvattamaan harrastajamääriä ja nostamaan tekemisen laatua. Perustana toimii johdonmukainen tiedonkeruu seuroilta. Seurojen antamat tiedot toimivat myös pohjana liiton tekemille avustushakemuksille, joten saatu tieto on ensiarvoisen tärkeää. Judoliiton sääntöjen mukaan 11§: Liitto kerää tietoja jäsenseurojen toiminnasta vuosittain vuosi-ilmoituksella. Vuosi-ilmoituksessa kysytään jäsenseuran yhteystiedot sekä muita Liiton […]
Tiedote Graduointiuudistuksesta

Vuosikokous hyväksyi uudet graduointisäännöt 17.11.2024 järjestetyssä kokouksessa. Säännöt tulevat voimaan alkaen 1.1.2025. Uusien graduointisääntöjen suuri, ohjaava linjaus voidaan kiteyttää sanoihin ”nousujohteinen kamppailuosaaminen”. Vuosi 2025 on sääntöjen osalta siirtymävuosi, jonka aikana seurojen tulee siirtyä toimimaan uusien graduointisääntöjen mukaisesti, viimeistään 1.1.2026. Mustien vöiden osalta uudet graduointisäännöt tulevat voimaan 1.1.2025 alkaen. Lasten osalta merkittävä uudistus on ns välivöiden […]
Judolähettiläs-toiminta käynnistyi Oulussa

Oulun Judokerho järjesti laatuaan ensimmäisen Judolähettiläät-koulutuksen Oulun dojolla syyskuussa. Mukaan oli ilmoittautunut yhteensä 13 innokasta nuorta Värinuorten ja Yleisen ryhmästä. Osanottajien ikähaitari vaihteli välillä 10–15 vuotta, aina keltaisista vöistä vihreisiin. Päivä alkoi pienellä teoriaosuudella, jossa käytiin läpi judoesittely-tunnin rakennetta. Nuoret saivat tehdä muistiinpanoja ja samalla esittää kysymyksiä. Tämän jälkeen judoesittely-tunti käytiin läpi vaihe vaiheelta tatamilla […]