U13 ja U15 valmennus
Judoliiton alle 15-vuotiaiden valmennustoiminta kokoaa kilpailemisesta kiinnostuneet nuoret harjoittelemaan yhdessä. Ikäluokan valmennukselle on nimetty koordinaattori jonka tehtävänä on organisoida valtakunnallista yhteistyötä Judoliiton valmennuksen, seurojen ja aluetoiminnan kanssa.
Ikäluokan OTO-valmentajana toimii Samuli Markkanen.
Ikäluokan suunnitelma päivitetään tälle sivulle ennen vuotta 2025.
Tutustu U13 ja U15 – ryhmien judovalmennukseen
Judo kehittää motorisia valmiuksia, opettaa ryhmässä toimimista ja antaa eväitä jopa urheilu-uran kokeilemiseen tutun judoseuran tukemana.
Judo kehittää motorisia valmiuksia, opettaa ryhmässä toimimista ja antaa eväitä urheilu-uran kokeilemiseen tutun judoseuran ja Judoliiton tukemana. Judon parissa ohjaajina toimivat henkilöt on koulutettu huomioimaan lasten ja nuorten kehityskaudet harjoitteiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Judo on kamppailulaji, jossa korostuu harjoitusvastuksen kunnioittaminen. Judo on kehitetty jo 1880 –luvulla kokonaisvaltaiseksi kasvatusmuodoksi, jossa myös itsehillintää, vastustajan voimankäyttöä ja omia voimavaroja pystyy turvallisesti ja yhteisten sääntöjen avulla kehittämään läpi elämän. Judoharjoitus alkaa ja päättyy aina rauhoittumiseen ja kumarrukseen. Judo on myös olympialaji ja maailman suosituin kamppailulaji, jonka parissa on mahdollista luoda kansainvälinen ura urheilun, tuomaritoiminnan tai seuratoiminnan eri alueilla. Judossa edetään taitotasojen mukaan vyöarvoissa valkoisesta kohti mustaa vyötä. Mustan vyön eli dan-arvon saavuttanut judoka voi edetä läpi elämänsä vielä opettaja-asteellakin korkeisiin dan-arvoihin. Saat tarkemmin tietoa vyöarvojärjestelmästä seurastasi tai tutustumalla aiheeseen täältä.
Nuorten judo aloitetaan yleensä peruskurssilla 7-15-vuotiaana
Peruskurssilla käydään läpi perusteita ja tutustutaan judoon sekä muihin harjoitusryhmän lapsiin ja nuoriin. Peruskurssi antaa valmiuksia edetä jatkoryhmiin ja vaikka kilpauralle. Judon avulla kehittyy fyysinen kunto, oppii tuntemaan uusia kavereita ja toimimaan ryhmässä. Judo auttaa nuorta kasvupyrähdystenkin keskellä hallitsemaan kehoaan, mieltään ja löytämään tasapainon näiden välillä. Peruskurssin ensimmäisiä aiheita ovat judosalilla käyttäytyminen ja se mitä judo pääpiirteittäin sisältää. Myöhemmin keskitytään erilaisten heittotekniikoiden harjoitteluun ja erityisesti siihen, miten heitoista tullaan turvallisesti alas. Myös matossa tehtävät sidonnat kuuluu peruskurssin harjoitteluun.
Judo tarjoaa nuorille mahdollisuuksia edetä urheilu-uralle, tuomaritoimintaan tai osallistua aktiivisesti judoseuran toimintaan. Judo on maailman laajimmalle levinnyt kamppailulaji, joten kansainvälisyys on keskeinen osa lajia. Judoliitto järjestää ja koordinoi alle 15-vuotiaiden yläkoululeiritoimintaa yhteistyössä urheiluakatemioiden ja seurojen kanssa. Varsinaiset edustusvalmennusryhmät muodostetaan alle 18-vuotiaiden ikäluokasta alkaen, jolloin matkustetaan Judoliiton vastuuvalmentajan kanssa kilpailuihin eri puolille Eurooppaa. Näissä menestyneimmistä ja potentiaalisimmista urheilijoista kootaan varsinaiset maajoukkueet kansainvälisiin arvokilpailuihin.
Moni muuta kuin judoa harrastava urheilija treenaa judoa oheislajina, sillä se antaa valmiuksia oman kehon koordinointiin esimerkiksi kamppailullisissa tilanteissa. Erilaiset kaatumiset vauhdikkaassa tilanteessa ovat tyypillisiä mm. palloilu- ja jäälajeissa. Judon avulla pystytään harjoittelemaan turvallista kaatumista, ennaltaehkäisemään vammojen syntymistä ja saamaan omaan kehonhallintaan ja vastustajien kohtaamiseen varmuutta. Judo-opetusta saavat monet jääkiekon pelaajat, jotka tähtäävät urallaan kansainväliseen menestykseen. Kysy urheilujoukkueellesi judo-opetusta tai mahdollisuutta tulla tutustumaan lajiin ja harjoituksiin lähimmästä judoseurastasi.
U15-ikäluokan vastuuvalmentajana toimii Samuli Markkanen.