ALUETOIMINTA

Aluetoiminnan sivulla kerrotaan judoseurojen yhteistyössä toteuttamista tapahtumista: leireistä, graduoinneista, koulutuksista ja kilpailuista sekä erilaisista hankkeista ja projekteista. Judoseurojen ja alueiden tapahtumista kerrotaan myös Judoliiton viestintäkanavissa. Aluetoiminta on Judoliiton Aluevaliokunnan koordinoimaa, mutta sen lähtökohtana ovat judoseurojen tarpeet ja resurssit. Judoseurat toteuttavat tapahtumia itsenäisinä yhdistyksinä yhteistyössä seuraverkoston kesken. Mitään tarkkoja, maantieteellisiä rajauksia ei haluta yhteistyölle asettaa, vaan judoseurat ovat aktiivisesti yhteistyössä, jolloin yhteistyön avulla saadaan aikaan enemmän ja tehokkaammin yhdessä.

Judoliitto on päättänyt käynnistää aluetoiminnan uudelleen useamman vuoden tauon jälkeen. Judoseurojen organisoituminen on vielä käynnissä eikä mitään tarkkoja rajoja tai pakotteita liittyä aluetoimintaan mukaan ole. Judoseurat saavat yhteistyöstä voimaa ja lisäresursseja harjoitusten, valmennuksen, koulutusten ja graduointien toteuttamisessa sekä muiden tapahtumien organisoinnissa ja judon markkinoinnissa. Yhdessä pystytään tarjoamaan seurojen jäsenille enemmän kuin yksin. Samalla seurojen harjoitusten vetäjät, ohjaajat, kouluttajat ja valmentajat saavat arvokasta vertaistukea toisiltaan. Yhteisiä kilpailu- ja leirimatkoja voidaan organisoida ja saada vaihtelua viikkoharjoituksiin seuravierailujen avulla. Näin eri paikkakunnilta tulevat lapset, nuoret ja aikuiset oppivat tuntemaan toisiaan ja kehittymään yhdessä judossa, mutta myös erilaisuutta arvostavina ihmisinä.

Aluepäälliköt nimesivät itsensä ”kätilöiksi” ja ”kummeiksi” kuvaillessaan rooliaan oman alueensa judoseurojen tukemisessa. Aluepäälliköiden tehtävänä on koota seuraverkostonsa alueelta kulloinkin parhaat voimavarat ja osaamiset judoseurojen käyttöön. Judoliitto näkee tärkeänä, että seurojen toiveet ja odotukset tulevat kuulluksi ja nähdyksi. Aluepäälliköt saavat toisistaan vertaistukea ja voivat jakaa yhteisiä kokemuksia, hyviä käytänteitä ja löytää uusia toimintatapoja niin judon tunnetuksi tekemiseen kuin jäsenhankintaan, mutta etenkin kehittäessään alueensa judotoimintaa ja osaamista. Aluepäälliköt innostavat ja auttavat judoseuroja tekemään yhteistyötä tapahtumien, koulutusten, kilpailujen, leirien ja erilaisten hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa.

ALUETOIMINNAN YHTEYSHENKILÖT

Etelä- ja Keski-Pohjanmaa
Pekka Reinikainen
rpekka001@gmail.com
Puh: 0504338359

Pohjois-Suomi
Tuomas Narva
narvatuomas@gmail.com
0414308352

Varsinais-Suomi
Ansku Paavilainen
ansku@paavilainen.net

Kaakkois-Suomi
Tuomas Rantanen
rantanen1988@gmail.com
0413156185

Etelä-Suomi
Markku Ilvonen
markku.judo@gmail.com
0400537815

Itä-Suomi
Markku Karvo
tunnus99@saunalahti.fi
0407014817

Länsi-Suomi
Tero Haukkala
tero.haukkala@netikka.fi
0400895995

ALUEET

Keskilännen judoseurat (Etelä- ja Keski-Pohjanmaa osa Keski-Suomea)

  1. Seinäjoen Judoseura
  2. Kurikan Seibukan
  3. Jushinkan Ähtärin judoseura
  4. Kauhajoen Karhu/judojaosto
  5. Lappajärven Veikot/judojaosto
  6. Darma-kai Laukaa
  7. Kaustisen Pohjan-Veikot/judojaosto
  8. Kokkolan Budo/judojaosto
  9. Vaasan Budokan judo
  10. Kristiinanseudun judo
  11. Petäjäveden kamppailijat
  12. Karstulan Kiva/judojaosto
  13. Jämsän Yoshi
  14. Pietarsaaren Enbukan
  15. Kyrönmaan alajaosto (Seinäjoen Judoseura)
  16. Karijoen Tappara

Etelä-Suomen judo ry:n logo

Pääset Etelä-Suomen judo ry:n sivuille suoraan tästä. Etelä-Suomen aluepäällikkö on Tommi Harsunen.

Etelä-Suomen judo ry perustettiin 3.11.2013 ja sen tehtävänä on edistää alueellista judotoimintaa eteläisessä Suomessa. Perustamiskokouksessa yhdistyksen perustajajäseniksi liittyi 13 judoseuraa.

Jäseniksi ovat tervetulleita liittymään kaikki Suomessa toimivat judoseurat. Liittyminen tapahtuu siten, että vapaamuotoinen hakemus läheteään puheenjohtajalle maapostilla. Allekirjoittajana tulee olla nimenkirjoitusoikeuden omaava henkilö. Hakemus käsitellään saapumisen jälkeen seuraavassa hallituksen kokouksessa.

Etelä-Suomen judo ry:n jäsenseuroja ovat:

  1. Ahjo Training Center Allstars ry (Kerava)
  2. Akagi ry (Järvenpää)
  3. Espoon Judokerho ry (Espoo)
  4. Espoon Urhelijat ry (Espoo)
  5. Finndai ry (Helsinki)
  6. Helsingin Judosport ry (Helsinki)
  7. Helsingin Tarmo ry (Chikara) (Helsinki)
  8. Hontai Judo ry (Helsinki)
  9. Hyvinkään Judoseura ry (Hyvinkää)
  10. Judo-Kan ry (Espoo)
  11. Kirkkonummen judoseura ry (Kirkkonummi)
  12. Konjo ry, Karkkila
  13. Lohjan urheilijat ry (Lohja)
  14. Loviisan Seudun judoseura Arashi ry (Loviisa)
  15. Meido-Kan ry (Helsinki)
  16. Nummelan Judo ry (Nummela)
  17. Nurmijärven Ping-Viinit ry (Nurmijärvi)
  18. Orimattilan Judoseura ry (Orimattila)
  19. Riihimäen Judoseura ry (Riihimäki)
  20. Shirokawa ry (Porvoo)
  21. Siuntion Keido-Kan ry (Siuntio)
  22. Tikkurilan Judokat ry (Vantaa)
  23. Vantaan Jukara ry (Vantaa)
  24. Voimailuseura Keravan Bodonos ry, (Kerava)
  25. Vuosaaren Viikingit ry (Budoviikingit) (Helsinki)

Etelä-Suomen judo ry:n hallituksen muodostavat:

Tommi Harsunen, puheenjohtaja

Teija Meling, jäsen

Pekka Pöyhönen, jäsen

Markku Ilvonen, jäsen

Minnamaija Örnberg, jäsen

Itäjudon logo

Alueella toimii noin 20 judoseuraa, joissa on jäseniä valkovöisistä aina 6. danin mustavöisiin. Suurimpia seuroja alueella ovat Mikkelin Judo, Varkauden Yama-arashi, Kuopion Sakura, Joen Yawara, Iisalmen Judoseura ja Pieksämäen Pikadon, vaikkakin seurojen jäsenmäärät voivat luonnollisesti vaihdella kausittain.

”Teemme vahvasti yhtyeistyötä muidenkin alueiden kanssa (esim. Pohjois-Suomi) eikä alueiden rajat ole tiukat. Tästä esimerkkinä Kajaanin ja Jyväskylän seurat ovat käyneet aktiivisesti alueemme leireillä, kilpailuissa ja koulutuksissa.”  kertoo Itäjudon verkkosivut.

Aluetoiminnan avainhenkilöt eri vastuualueille on nimetty ja he ovat:

  • Aluetoiminta
    • Jari Kuokka, Lapinlahti
  • Graduointitoiminta
    • Kari Neuvonen, Savonlinna
  • Koulutustoiminta
    • Teemu Puumalainen, Lieksa
  • Valmennustoiminta
    • Tomi Korhonen, Kuopio
  • Tuomaritoiminta
    • Hanna Tuhkio, Kuopio

Kaakkois-Suomen alueen aluepäällikkö on Tuomas Rantalainen, joka koordinoi judoseurojen yhteistyötä alueella. Kaakkois-Suomen alueen yhteistyöhön ovat ilmoittautuneet 27.7.2021 mennessä seuraavat judoseurat:

  1. Lahden Judoseura
  2. Kotkan Judoseura
  3. Kouvolan Judoseura
  4. Ninjudo Orimattila
  5. Hollolan Holjutai
  6. Saimaan Judo
  7. Lappeenrannan Kamiza
  8. Mäntyharjun Judo
  9. Joutsan Tarmo/judojaos
  10. Popinniemen Isku/judojaosto

Tuomas Rantanen on kuvassa edessä sinisessä judogissa. Kuvan otti Joutsassa Sami Erjansalo.

Länsi-Suomen ja valtatie 8:n judoseurojen yhteistyötä koordinoi aluepäällikkö Ansku Paavilainen seuraavien jo mukaan ilmoittautuneiden judoseurojen kanssa:

  1. Porin Judoseura Fudoshin
  2. Fudoshin Rauma ja Euran sali
  3. Kaigan Rauma
  4. Waseda-club ry Uusikaupunki
  5. Raision Ryhti/judojaos
  6. Maskun Tempo/judojaos
  7. Turun Judoseura
  8. Gladiator Turku
  9. Shisei Turku
  10. Kaarinan Urheilijat/judojaos
  11. Budoseura Ippon Loimaa
  12. Someron Sobudo

Pohjois-Suomesta seuraavat judoseurat ovat mukana aluepäällikkö Tuomas Narvan koordinoimassa yhteistyössä:

  1. Vihannin Judo
  2. Kajaanin Judokerho
  3. Raahen Judo
  4. Oulun Judokerho
  5. Oulun Kamppailuklubi
  6. Oulun yliopiston judo
  7. Hauvekan
  8. Kokkai Kan
  9. Kita-Kan
  10. Koyama
  11. Sodankylän Byaukua
  12. Pellon Judoseura

Pirkanmaan aluepäällikkö on Mikko Välimäki.

Pirkanaa on aloittanut kaksivuotisen hankkeen, jossa päävetureina ovat  Lempäälän Syokonkan, Tampereen Judo ja Nokian Judo. Seurat ovat hakeneet ja saaneet yhdessä OKM:ltä seuratoiminnan kehittämistukea, jonka yhtenä sisältönä on Judolähtettiläs -toiminnan kehittäminen. Alueella olevat muut judoseurat osallistuvat myös yhteistyöhön ja esimerkiksi alueella järjestettäville leireille ja kilpailuihin. Lue lisää täältä.

Lempäälän Syokonkan Judo ry, puheenjohtaja Veli-Matti Karinkanta, syokonkanjudo@gmail.com, puh. 040 150 8113 

Nokian Judo ry, puheenjohtaja Tero Mustelin, mustelintero@gmail.com, puh. 040 741 1920

Tampereen judo, puheenjohtaja Antti Torkko, antti.torkko@tampereenjudo.net.