IJF B -tuomarilisenssin omaava Timo Lehtonen osallistui Istanbulissa järjestettyyn tekniikkaseminaariin, jonka aiheena oli Parisiin olympialaisten jälkeen käyttöönotettavat säännöt. Suomessa muutokset otetaan käyttöön Judoliiton tuomarikomission sääntökoulutuksen jälkeen. Sääntökoulutus järjestetään webinaarina 15.1.2025. Ensimmäiset Suomessa uusilla säännöillä oteltavat kisat ovat Kirves Shiai Lempäälässä ja Samurai Cup Tampereella 25.1.2025.
IJF:n tuomariseminaari järjestettiin 14.-15.12 Istanbulissa Turkissa. Seminaarin pitopaikka oli Pullman-hotelli ja kongressikeskus. Luentotilaisuudet pidettiin hotellin alakerrassa, joten viikonlopun aikana ei tarvinnut juuri poistua hotellista. Paikka olikin itselleni tuttu, sillä huomasin olleeni vuonna 2022 suorittamassa IJF Academyn käytännön osuutta tien toisella puolella olevassa hotellissa. Tästä vierailusta tiesin, ettei lähistöllä ole mitään mielenkiintoista.
Tänä vuonna olin ainoa osallistuja Suomesta. Seminaarin rakenne oli, kuten tavallista, seuraavanlainen: saapuminen perjantaina, videoiden läpikäymistä koko lauantai ja sunnuntai, ja sopivissa väleissä ruokatauko. Paikalle, kuulemaan uusimmat säätömuutokset, oli saapunut noin 330 valmentajaa ja tuomaria.
Uusista säännöistä on kohistu pitkin syksyä, kaikenlaisia huhuja on ollut liikkeellä. Jopa Kodokan julkaisi videoita jaloista tarttumisesta. Joten oli lupa odottaa isoja muutoksia. Tämä osoittautui turhaksi luuloksi, sillä muutokset olivat varsin maltillisia.
Juuri ennen seminaarin alkua IJF julkaisi uutisen uusista säännöistä. Voit lukea uutisen täältä: http://www.ijf.org/news/show/judo-presents-the-new-rules
Säännöt tulevat käyttöön kansainvälisellä tasolla Pariisin Grand Slamissa 1.-2.2.2025, ja niitä arvioidaan kesäkuun lopussa Budapestissa pidettäviin aikuisten MM-kilpailuihin asti, jonka jälkeen sääntöjä tarkennetaan tarvittaessa.
Lauantaina, kuuden tunnin videomaratonin aikana, ehdittiin käsitellä tilanteet pisteytyksestä vyön alapuolisiin otteisiin. Tilanteista oli 120 videoleikettä. Tilanteista ei juurikaan keskusteltu salissa. Muutamat ehdotukset kirjattiin, ja erimielisyydet kuitattiin sillä, että näitä sääntöjä kokeillaan ja arvioidaan kesäkuun 2025 loppuun, jonka jälkeen tehdään tarvittavia korjauksia.
Sunnuntai aamuna käytiin läpi tilastot Pariisin olympialaisista. Judo oli kolmantena lajina listalla, jonka kärkeen pääsee se laji, josta on urheilijoita useimmasta maasta. Judossa urheilijoita oli 378 kaikkiaan 122 maasta. Judon mitalit jaettiin 26 maan kesken.
Hämmästykseksi sunnuntai päivän anti loppui jo lounaaseen. Aamupäivän aikana ehdittiin kuitenkin käydä läpi noin 50 jäljelle jäänyttä videoitua tilannetta. Sunnuntainakaan salissa ei juuri keskusteltu videoiden tilanteista.
Seminaarissa esitetyt videoleikkeet löytyvät osoitteesta: https://referee.ijf.org
Videoleikkeiden oikeat vastaukset löytyvät pdf-liitteestä.
Tähän raporttiin kirjoitin seminaarissa kirjaamani vastaukset, ja osaan lisäsin otteita salissa käydyistä keskusteluista.
Uudet muutokset
- Sääntöihin palautetaan kolmas pistesuoritus: Yuko, jonka saa:
- heittämällä vastustajan kyljelleen (noin 90˚),
- heittämällä vastustaja niin, että yläselkä osuu mattoon,
- heittämällä vastustajan molemmille pakaroilleen,
- heittämällä vastustajan kyljelleen tai hartialle, niin että alastulo on kyynärpään varassa.
- mattotilanteessa Yuko julistetaan 5 sekuntia kestäneestä sidonnasta.
- Pään osuminen mattoon heittotilanteessa: U18 ja nuoremmissa ikäluokissa, pään osumisesta tuomitaan SHIDO. U21 ja vanhemmat ikäluokat, pään käyttö heittotilanteessa on sallittua.
- Kaikki otteet takista, ja vyön alta lantion alueelta ovat sallittu, mikäli niistä pyritään aktiivisesti heittämään. Mikäli otteilla pyritään estämään vastustajan tekemistä tai ote on sallitun alueen alapuolelta, jalasta, tuomitaan tästä SHIDO.
- Kaikki otteet sallitun alueen alapuolelta jalasta: Koukkaaminen, puntista/lahkeesta tarttuminen, kädellä painaminen/koskettaminen on edelleen kielletty ja siitä tuomitaan SHIDO.
- Kahden käden otteen jälkeen sallitaan 30 sekunnin aktiivinen rakenteluvaihe ennen hyökkäystä.
- Karhunhali on sallittu pystyottelusta, pois lukien tilanteet, joissa torin kädet ovat kiinni toisissaan, muodostaen ympyrän. Tästä tuomitaan SHIDO.
- Tahattomasta ottelualueelta poistumisesta komennetaan MATE. Tämä koskee niin pysty- kuin matto-ottelua.
- Pystytilanteessa suoritetut käsilukot: pystytilanteessa tehdyt käsilukot on edelleen kielletty. Mikäli uken ei ole mahdollista paeta tilanteesta, eli riski loukkaantumiseen on suuri, tuomitaan HANSOKUMAKE. Mikäli ukella on mahdollisuus välttää käsilukko, eli loukkaantumisriski tulkitaan matalammaksi, tuomitaan MATE ja SHIDO. Näihin tilanteisiin ei vaikuta se, tehdäänkö käsilukot yhdellä, vai kahdella kädellä.
- Aktiivinen mattojudo otetaan huomioon passiivisuutta arvioitaessa.
- Reverse seoi-nage: U18 ja nuoremmissa ikäluokissa, tuomitaan SHIDO. U21 ja vanhemmat ikäluokat, heittäminen on sallittua
Pisteytys
Ippon: Ei muutoksia, alastulo selälleen, voimalla ja kontrolloidusti.
Wazari: Ei muutoksia. Kyljelleen, hartialinja yli 90˚, mutta ei selällään. Jos jotain ”puuttuu” ipponista ja joudutaan keskustelemaan oliko alastulo Ippon, niin kyseessä on wazari.
Yuko: Alastulo kyljelleen hartialinja 90˚, tai alastulo molemmille pakaroille (ylävartalon nojatessa kohti uken polvia ei pisteitä), tai alastulo yläselälle, tai alastulo kyljelleen kyynärpäähän, ei käteen, nojaten.
Yuko julistetaan vähintään viisi (5) sekuntia kestäneestä sidonnasta.
Muutokset olemassa oleviin tulkintoihin
Muutokset olemassa oleviin tulkintoihin selviävät tuomariseminaarin videoleikkeiden selityksistä. Tässä raportissa olen keskittynyt avaamaan ne tulkinnat, joista käytiin keskustelua, tai ne esitettiin seminaarisalissa olevalla tatamilla.
Yukoa, karhunhalausta ja otteita vyön alta koskevat säännöt on esitetty pdf-kuvaliitteessä.
Reverse Seoi-nage
Reverse Seoi-nagen tekemisestä U18, tai sitä nuoremmissa ikäluokissa, tuomitaan SHIDO. Tekniikan tekeminen on sallittu U21 ikäluokasta alkaen.
Torin pää matossa heitettäessä
Sama tulkinta kuin yllä: U18 ja nuoremmat Mate -> Shido. U21 ja vanhemmat saa tehdä. Tässä huomattava kuitenkin, että edelleenkin sukeltamisesta tuomitaan Hansokumake.
Päällä puolustaminen
Sama tulkinta kuin yllä: U18 ja nuoremmat Mate -> Shido. U21 ja vanhemmat saa tehdä. Tässä on huomattava, että edelleen silta-alastulosta tuomitaan IPPON.
Pystystä tehtävät lukot, ja niillä heittäminen
Pystyssä tehtävä käsilukot ovat edelleen kiellettyjä ja niistä varoitetaan. Sillä tehdäänkö lukot yhdellä vai kahdella kädellä kiinni pitäen ei ole merkitystä.
Merkitystä on vain sillä, onko ukella mahdollisuutta paeta. Mikäli on, niin loukkaantumisriskin katsotaan olevan pienempi ja teosta tuomitaan SHIDO. Jos ukella ei ole mahdollisuutta paeta, katsotaan loukkaantumisriskin olevan suuri ja teosta tuomitaan HANSOKUMAKE, eikä ottelija voi jatkaa ottelujaan. Myös otteen irrottaminen käsilukon avulla katsotaan olevan SHIDO:n arvoinen rike.
Otteet hihan ja lahkeen sisältä
Jatkossa otteet oman ja/tai uken hihan, tai lahkeen sisäpuolelta on sallittu. Pystyottelussa tämä koskee hihaa, mutta matossa myös lahjetta. Ote puvun sisäpuolelta tulkitaan samalla lailla kuin muutkin, normaalista kahden käden Kumi-katasta, poikkeavat otteet. Otetta pitää käyttää aktiivisesti, niin että pyrkimyksenä on heittää uke.
Valehyökkäys
Valehyökkäyksen määritelmä on seuraava:
- torilla ei ole todellista aikomusta heittää
- tori hyökkää ilman otetta tai irrottaa otteen välittömästi
- tori tekee heittoyrityksen, tai useita yrityksiä, horjuttamatta Uken tasapainoa
- tori laittaa jalan uken jalkojen väliin estääkseen uken heittoyritykset
- torilla ei ole todellista mahdollisuutta suorittaa oikeaa heittotekniikkaa
Todellisessa heittoyrityksessä tulisi näkyä heiton vaiheet: kusushi, tsukuri ja kake. Mikäli tori esimerkiksi hyppää polvilleen uken jalkojen ”ulkopuolelle”, ei hänen ole mahdollista saada aikaan heittoa. Mahdollisuutta heittoon ei ole myöskään uken paetessa kahvaotetta hyppäämällä selälleen ikään kuin tehdäkseen tomoe-nagen. Nämä katsotaan jatkossa valehyökkäyksiksi, joista tuomitaan SHIDO.
Astuminen ulos ottelualueelta
Mikäli jommallakummalla ottelijalla on jalka ottelualueen sisäpuolella, voi ottelu jatkua. Mikäli tilanteessa ei tapahdu edistystä, komennetaan Mate, ja ottelu jatkuu keskeltä. Selkeissä pakenemisissa ja työnnöissä, joissa ei kenelläkään ole epäselvyyttä oliko kyseessä työntö vai uloskävely, tuomitaan edelleen SHIDO.
Ottelijoiden ylittäessä turva-alueen kahden metrin rajan, on tuomarin komennettava välittömästi Mate, vaikka kesken tekniikan. Tuomarin on myös komennettava Mate ottelijoiden turvallisuuden niin vaatiessa.
Otteet
Ottelijoiden on pyrittävä nopeasti kahden käden otteeseen. Tähän ei ole suoraa aikarajaa, kuinka nopeasti ote pitää saada, mutta aika on lyhyempi kuin 10 sekuntia. Mikäli ottelijoilla on jokin epätyypillinen kahden käden ote, tulee sitä käyttää aktiivisesti heittotilanteeseen pyrkimiseksi. Taaskaan tarkkaa sekuntimäärää sille, kuinka kauan kutakin otetta voi pitää, ei ole, mutta aika on lyhyempi kuin 10 sekuntia. Mikäli ottelijoilla on tyypillinen kahden käden ote, voi yrityksien välillä kulua jopa 30 sekuntia, mikäli tilanteessa tapahtuu positiivista kehitystä.
Sidonta
Jotta tuomari voi julistaa sidonnan alkaneeksi, tulee torin hallita ukea jollain Kodokanin tunnustamalla sidonnalla tai näiden tunnetuilla variaatioilla. Hetken, jolloin sidonta julistetaan alkaneeksi, tulee olla yksiselitteinen, uken tulee olla torin hallinnassa. Tämän jälkeen tilanne voi jatkua normaalisti.
Timo Lehtonen
IJF B -tuomari