Tule mukaan uudistamaan Suomen judoa yhdessä muiden seuratoimijoiden ja Judoliiton henkilöstön kanssa 15.-16.4.2023 Varalaan!

Pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna käynnistetään strategiatyö tuleville vuosille. Tavoitteena on suunnitella yhdessä, mihin suuntaan suomalaista judotoimintaa halutaan viedä ja millaisin toimenpitein. Mukaan on kutsuttu jokaisesta judoseurausta avainhenkilöt (2), Judoliiton hallituksen jäsenet sekä valiokunnat ja komissiot ja liiton työntekijät.

Viime vuodet ovat sisältäneet paljon ennalta-arvaamattomia asioita, kuten Covid-pandemia ja Ukrainan sota, jotka ovat vaikuttaneet ja tulevat edelleenkin vaikuttamaan judoseurojen sekä koko suomalaisen judon toimintaan. Nyt on aika yhdessä piirtää tulevaisuuden askelmerkit. Strategiapäivien päätteeksi järjestetään Judoliiton kevätkokous, josta löytyy lisätietoa ja materiaalit alla olevasta linkistä: https://judo.fi/2023/03/judoliiton-kevatkokous-jarjestetaan-16-4-2023/ 

Verkostojohtamisen malli

Suomen judotoiminnassa otetaan käyttöön uusi verkostojohtamisen malli, jolla pyritään osallistamaan toiminnan suunnitteluun ja päätöksentekoon aiempaa enemmän kaikkia judoverkostossa toimivia. Tilaisuudessa perehdytään verkostojohtamisen malliin ja sen hyötyihin sekä mahdollisuuksiin. Työskentely tapahtuu fasilitaattori Tiina Harmajan johdolla. Tiina on kouluttanut verkostojohtamisen periaatteita lukuisissa suomalaisissa organisaatioissa ja on mm. kirjoittanut Valtioneuvoston kanslialle verkostojohtamisen oppaan.

Strategiapäivien ohjelma

Aika ja paikka:
 la-su 15.-16.4.2023 Varalan Urheiluopisto (Varalankatu 36, Tampere)

Varusteet: peseytymisvälineet, uima-asu, ulkoliikuntavarustus

Osallistumisohjeet:

  • Judoliitto kustantaa tapahtumaan majoituksineen (la-su) ja ruokailuineen kaksi osallistujaa kustakin judoseurasta. Majoittuminen tapahtuu 2hh huoneissa.
  • Jos mahdollista, niin seurasta kannattaa osallistua yksi hallinnollinen henkilö (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, hallituksen jäsen tms.) ja yksi valmentaja tai judo-ohjaaja/ -opettaja.
  • Jos seurasta on halukkaita enemmän kuin kaksi, niin ilmoita siitä erikseen Juha Vuorelalle, jolloin seura maksaa ylimääräiset osallistujat.
  • Ilmoittautuminen tapahtuu Suomisportissa täällä viimeistään torstaina 6.4.2023. Ilmoittautumisen voi tehdä joko osallistuja itse tai Suomisportin seurakäyttäjä. Ilmoita ilmoittautumisen yhteydessä, mikäli et aio majoittua Varalassa. Aamupala sunnuntaina kuuluu vain majoittuville.Mikäli osallistujalla on tarve majoittua omakustanteisesti jo perjantaina, varaa hän itse majoittumisen suoraan Varalasta hintaan 90e/1hh tai 110e/2hh sis aamupalan lauantaina. Lisätiedot majoituksen varaamisesta löydät täältä.

Alustava aikataulu:
lauantai 15.4.2023
09:00-10:30 Tapahtuman avaus ja alustus verkostojohtamisesta
10:30-12:00 Tehtävä 1: miten verkostojohtaminen voisi hyödyttää judoyhteisöä?
12:00-13:00 Lounas
13:00-14:30 Tehtävä 2: verkostoharjoitus
15:00-16:00 Osallistava keskustelu päätöksenteon tueksi
16:00-16:30 Päivän yhteenveto ja johtopäätökset
17:00-18:00 päivällinen
18:00-19:00 Yhteistä ulkoilua Varalan lähiympäristössä
19:00-23:00 Illanviettoa ja verkostoitumista rantasaunalla

sunnuntai 16.4.2023
7:30-9:00 aamupala
9:00-12:00 Edellisen päivän yhteenveto ja keskustelua
12:00-13:00 lounas
13:00 eteenpäin Judoliiton kevätkokous (sis. välipalan)

Lisätiedot Juha Vuorela juha.vuorela@judo.fi

Lue lisätietoa verkostojohtamisen mallista, jonka pj. Esa Niemi esitteli syyskokouksessa 2022. Aineisto täällä.