Puheenjohtaja Esa Niemen Joulun ja Uuden Vuoden tervehdys

Vuoden ollessa lopuillaan, on aika kiittää kaikkia judokoita, taustahenkilöitä ja judon ystäviä. Kuluneella viikolla tapasin suomalaisen urheiluvaikuttajan, entisen jalkapalloilijan, tietokirjailijan ja urheilumarkkinoinnin uranuurtajan Erkki Alajan, joka oli tekemisissä suomalaisten judokoiden kanssa jo 70-luvulla. Erkki kertoi arvostaneensa jo silloin judon arvoja ja hyviä käytöstapoja, joista hänen mielestään olisi kaikilla lajeilla oppimista. Häneltä tuli muistista heti mm. yhteisen hyvän periaate, toisten arvostaminen,
ystävyys, kohteliaisuus, joista kannattaa pitää kiinni, varsinkin tällaisina aikoina. Hän totesi mm., että judolla on koko paketti kunnossa eikä judon kasvamiseen ja menestymiseen tarvita mitään poppakonsteja. Hienosti sanottu ja hyvä ohjenuora meille kaikille kohti ensi vuoden haasteita.

Yhdessä eteenpäin

Kuten liiton syyskokouksessa päätettiin, aloitamme ensi vuoden aikana uudistusprosessin, joka tulee kestämään useamman vuoden. Kokoonnumme seurojen edustajien kanssa viikonloppuna 14.-16.4.2023 (uusi päivämäärä lisätty uutiseen 21.12.) keskustelemaan ja päättämään Suomen judon tulevaisuuden linjauksista. Kaikista seuroista tullaan kutsumaan ja kustantamaan kaksi henkilöä tekemään yhteisiä päätöksiä.

Edessä juhlavuosi

Suomen judo täyttää ensi vuonna 65 vuotta. Tulemme juhlistamaan sitä perjantaina 1.9.2023 iltajuhlassa Helsingin Olympiastadionilla. Tähänkin tilaisuuteen tulee kevään aikana kutsu kaikille judokoille ja judon ystäville.

Näillä suuntaviivoilla toivotan kaikille Hyvää Joulun odotusta ja Uutta Vuotta 2023, johon toivon jokaiselle paljon osallistumista, uutta intoa ja menestystä omaan tekemiseen.

Esa Niemi
Puheenjohtaja

Esa Niemen joulutervehdys