Kilpailujen järjestämisoikeuksien hakua jatketaan 1.8. asti

 

Finnish Judo Open kilpailu on tarkoitus ”juurruttaa” 4-5-vuodeksi kerrallaan samalle paikkakunnalle, missä se on mahdollista saada takaisin entiseen loistoonsa 500 kilpailijan kansainväliseksi kilpailuksi. 2022-2023 kilpailu on myönnetty Turkuun ja nyt haetaan 2024-2026 järjestäjää mahdollisella lisäoptiolla.

Samurai Cup-osakilpailuiden osallistuja määriä pyritään kasvattamaan, niin kotimaisilla kilpailijoilla kuin ulkomaalaisilla, jotta saamme kilpailuista niin ikään usean sadan kilpailijan valtakunnallisen turnauksen.

Suomen Mestaruuskilpailuista pyrimme saamaan kaiken näkyvyyden ja sen vaatiman arvon esille. Judoliiton hallitus on myöntänyt kilpailupaikan IDEAPARK-kauppakeskukselle ja kilpailut BläkBox-areenalla järjestää Kilpailu- ja sääntövaliokunnan valitsema kilpailuja hakenut seura yhteistyössä IDEAPARKIN kanssa. (Judoliitto on tekemässä IDEAPARKIN kanssa useamman vuoden sopimusta.)

SM-kilpailut on tarkoitus jakaa kahteen kategoriaan – Keväällä otellaan yksilökilpailuiden Suomenmestaruuksista ja syksyllä ”Erikoisjudon” ja joukkueiden Suomenmestaruuksista.

Kaikki kilpailupäivämäärät sovitaan yhteistyössä Judoliiton valmennuksen kanssa ( ja lisäksi SM-kilpailut Ideapark Lempäälän kanssa).

 

Kilpailu- ja sääntövaliokunta julistaa haettavaksi seuraavien arvokilpailujen järjestämisoikeudet:

1. Samurai Cup 1/2023 alle 15-, 18- ja 21-vuotiaiden ikäluokille. (Mahdollisuus aikuisten sarjoille) TAMMI-HELMI

2. Samurai Cup 2/2023 alle 15-, 18- ja 21-vuotiaiden ikäluokille. (Mahdollisuus aikuisten sarjoille) HUHTI-TOUKOKUU

3. Samurai Cup 3/2023 alle 15-, 18- ja 21-vuotiaiden ikäluokille. (Mahdollisuus aikuisten sarjoille) SYYS-LOKAKUU
4. Samurai Cup 4/2023 alle 15-, 18- ja 21-vuotiaiden ikäluokille. (Mahdollisuus aikuisten sarjoille)  MARRAS-JOULUKUU

5. Finnish Open 2024 – 2026 – U15, U18, U21, Aikuiset, Veteraanit LOKA-MARRASKUU

6. Yksilökilpailuiden SM 2023 viikonloppu – U18, U21, Aikuiset, Veteraanit MAALIS-TOUKOKUU
7. Erikoisjudon SM 2023 viikonloppu
  – Kata SM 2023 (Kata komission kanssa yhteistyössä)
  – Sovelletun judon SM (sovelletun judon kanssa yhteistyössä)
  – Joukkuekilpailuiden SM 2023 – U18 / U21 ja Aikuisten Mixed Team SYYS-LOKAKUU

Kilpailuiden hakuaika päättyy 1.8.2022 ja myöhästyneitä hakemuksia ei oteta käsittelyyn.

Hakemuslomake löytyy täältä >>>