Suomen Judoliitto lähetti kolme suomalaisjudokaa kamppailemaan alle 21-vuotiaiden MM-kilpailuihin Italian Olbiaan. Torstaina 7.10. ottelivat Pihla Salonen (Porin Fudoshin) ja Turpal Djoukaev (Hämeenlinnan Judoseura) ja perjantaina 8.10. Eetu Ihanamäki (Nokian Judo). Kukin heistä voitti ensimmäisen ottelunsa. Voit lukea nuorten olympiavalmentaja Markus Pekkolan kommentit otteluista alta. Torstain kilpailupäivän raportti on jo julkaistu aiemmin ja se löytyy tämän artikkelin lopusta.

Perjantaina 8.10. oli Eetu Ihanamäen vuoro astua MM-kilpailujen tatamille, miesten alle 81 kg:n sarjassa. Hän sai vastaansa  ensimmäisen kierroksen ottelussaan C-poolissa Hollannin Van Dijkin. Varsinaisella otteluajalla ei ratkaisua saatu ja molempia varoitettiin. Pekkola kuvaa alla olevalta videolta näkyvää ottelua seuraavasti:

”Ottelu oli tiukkaa matsaamista. Ekassa ottelussa ei kumpikaan saanut oikeastaan mitään kovin vaarallista hyökkäystä, mutta Eetu otteli sovitun mukaisesti ja pysyi omilla yrityksillään aktiivisena vastustajan pyrkiessä kontroloimaan vain otteilla. Jatkajalle mentiin ja siellä Eetu jatkoi yritysrallia ja sai lopulta kammettua vastustajan matossa sidontaan.”

Toiseen otteluunsa Ihanamäki sai vastaansa Meksikon Diego Diazin. Vastustaja osoittautui suomalaiselle hankalaksi ja Eetu saikin kaksi varoitusta alle kahden minuutin aikana (valehyökkäys ja otevirhe).  Pekkola toteaa:

”Toisessa matsissa Eetu ei päässyt ollenkaan omaan ottelurytmiinsä, vaikka muutaman kohtuullisen yrityksen saikin tehtyä.”

Diazi sai heitettyä Ihanamäen waza-arin arvoisella pistesuorituksella, kun otteluaikaa oli jäljellä enää noin puoli minuuttia eikä meksikolainen sortunut virheisiin puolustaessaan johtoaan. Voit katsoa toisen ottelun tästä linkistä.

Pekkola summaa, että ottelukokemusta ja -voittoja tämän tason kisoista pitää vielä saada.

”Toivottavasti ensi vuonna nuorten kilpailukalenteri on jo lähes normaali European cupeineen. Syyskaudella on vielä paljon tapahtumia edessä: FJO, Malagan European Open sekä Baltic Sea Championships.”

Pekkolan mukaan Euroopan mestaruuskilpailut ja MM-kilpailut eivät mitenkään eroa kilpailuna toisistaan, vaikka tapahtuma onkin monikansallisempi. Muutoin samat, tututkin vastustajat on on voitettava. Hän muistuttaa, että eurooppalaisten lisäksi mitaleilla näyttää olevan tässä vain Kazakstanin ja Brasilian urheilijoita.

TORSTAIN OTTELUKOOSTE

 7.10. edustivat Pihla Salonen (Porin Fudoshin) ja Turpal Djoukaev (Hämeenlinnan Judoseura). Päivän aikana nähtiin tiukkoja otteluita. Molemmat judokat voittivat ensimmäiset ottelunsa, mutta hävisivät seuraavan, joten saldona päivästä molemmille yksi otteluvoitto. Valmentajana MM-kilpailuissa on mukana nuorten olympiavalmentaja Markus Pekkola.

Suomalaisten kilpailupäivän aloitti miesten alle 73 kg:n painoluokassa otteleva Turpal Djoukaev kohdaten C-poolin ottelussaan  Kreikan Michail Tsoutlasvilin. Ottelu eteni jatkoajalle, jossa Turpal voitti varoituksin vastustajan saadessa kolmanne varoituksen, kun jatkoaikaa oli oteltu kolme minuuttia. Markus Pekkola raportoi Italiasta, että on tyytyväinen Djoukaevin ensimmäiseen otteluun, jossa ”tämä pelasi vastustajan kahvakäden pois sovitusti ja hyökkäili jatkoihin”. Voit katsoa ottelun alla olevasta videosta.

Seuraavaan otteluunsa suomalainen sai vastaansa Kyproksen Dato Matsoukatovin. Pekkola kertoo, että toiseen otteluun lähdettiin samantyylisellä taktiikalla kuin ensimmäiseenkin, mutta se ei toiminutkaan:

”Ottelu meni Turpalin osalta liian passiiviseksi otteissa seisomiseksi, eikä kohtaamisissa ollut säpinää. Jatkoajalle oltii jo menossa, kunnes vastustaja vei voiton.” Voit katsoa ottelun täältä.

Päivän toinen ottelijoista, oli naisten alle 57 kg:n painoluokassa otteleva Pihla Salonen, joka aloitti kilpailupäivänsä suoraan toiselta kierrokselta Intian Chanambam Linthoinia vastaan. Entuudestaan tuntematon intialainen osoittautuikin hankalaksi vastustajaksi. Pekkola kertoo, että Salosella oli vaikeuksia saada omaa judoa käyntiin:

”Vastustaja pääsi kontrolloimaan pystyssä sekä otteita että yrityksiä. Jatkoajalle mentiin tässäkin, mutta onneksi siitä yhdestä nostopaikasta Pihla sai heitettyä.” Heiton tuloksena oli 1:40 min jatkoajalla Ippon-heitto. Voit katsoa ottelun alta.

Seuraavaan otteluun vastustaja koveni, sillä Salonen kohtasi Ranskan Faiza Mokdarin, joka on tuore alle 21-vuotiaiden EM-hopea tämän vuoden syyskuulta. Pekkola kertoo, että Salosen alku oli edellistä ottelua selkeästi parempi:

”Parempaa otekamppailua ja liikuttamista. Ottelussa haettiin lähikamppailua ja tällä kertaa ranskalainen sai vietyä Uchimatalla Pihlan selälleen”.  Tämä tapahtui noin 2 minuutin kohdalla. Voit katsoa ottelun tästä linkistä. Faiza Mokdar kamppaili päivän päättyessä sarjassa MM-pronssille.

Perjantaina ja suomalaisten viimeisenä kilpailupäivänä tatamille astuu miesten alle 81 kg:n painoluokassa otteleva Eetu Ihanamäki, Nokian Judosta. Hän on tuore alle 21-vuotiaiden Suomen mestari ja on osoittanut vahvaa ja nousujohteista tekemistä. Ihanamäki otteli Luxemburgissa vajaa kuukausi sitten alle 21-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa sijalle 5. Eetu ottelee ensimmäisen kierroksen ottelussaan C-poolissa Hollannin Van Dijkiä vastaan, joka on maailmantilaston sijalla 18. Ihanamäki ottelee matolla 3, mikä on sarjan 3. ottelu. Eetun ottelukaavio tästä.

Ottelut alkavat perjantaina paikallista aikaa klo 10 (Suomen aikaa klo 11).

Voit seurata live-lähetystä Kansainvälisen Judoliiton sivuilta täältä.