Kisan alkupalaverissa käytiin läpi samat asiat kuin alkuvuoden muissakin IJF Judo World Tourin tuomaripalavereissa. Lisäksi katsottiin Itävallan kisan hansokumake-tilanteet. Ne olivat jälleen pääasiassa päänkäyttöön liittyviä asioita eli sukelluksia joko heitossa tai alastulon blokkaajana.

Kisaan meneminen jännitti minua Itävallan judogiepisodin takia. Mietin, että jatketaanko asian puimista vielä, mutta ei. Asia kuitattiin sillä tavalla, että Itävallan arvosanaani laskettiin puolella numerolla kasiin.

Tuomaroinnista

Itse tuomaroinnista jäi harmittamaan M73 Tha-Phi ottelun tilanne, jossa thaimaalainen ottelija reagoi käsilukkoon taputtamalla kerran. Tiesin, että taputuksia pitää olla useampia, mutta ajattelin silti lukon näyttäneen tehonsa ja julistin ipponin. Mutta, kun taputuksia pitää olla kaksi tai useampia, jouduin perumaan ipponin. Onneksi filippiiniläinen voitti ottelun sidonnalla ja epäreilun tempun tehnyt ottelija sai ansionsa mukaan. Harmittaa, että haksahdin tähän vipuun, vaikka olen nähnyt kollegoideni niihin myös haksahtavan ja olen onnistunut ne aiemmin itse maltillani hoitamaan. Muuten päivien saldo oli normaalia: muutamia rajatapaus-waza-areita, pääasiassa käskettiin antamaan ja vain parissa tapauksessa niitä pyydettiin poistamaan.

Tuomareiden luokituksen ongelmista

Tällä hetkellä IJF:n tuomariluokituksessa on muutamia ongelmia:

1) Arvostelijoiden eli tarkkailijoiden välillä on suuria eroja siinä, minkä he katsovat tuomarivirheeksi ja minkä taas ei. Esimerkiksi tämän kisan ekan päivän jälkeen sain kuulla, että olin ollut mattoni huonoin tuomari liian monine virheineen. Muistiinpanoistani näin, että otteluihini oli puututtu neljä kertaa, joko waza-ari käskyttäen tai se poistaen. Näistä kaksi tilannetta oli sellaisia, joita ei voinut nähdä silmin, vaan niiden havaitsemiseen tarvittiin videotarkkailulaitteisto. Mattoni tarkkailija Tina Tristenjak merkitsi nämä sitten ilmeisesti kaikki virheiksi vaikkei niistä antanut palautetta. Toisena päivänä oma saldoni oli sama kuin ensimmäisenä päivänä, mutta tarkkailijamme olympiatuomari Manuel Cortesin palaute oli, että ainoa virhe oli tuossa edempänä kuvailemani taputustilanne. Kolmantena päivänä olympiatuomari Evgeni Rakhlinin mukaan päivä meni matollamme tosi hyvin ja oman kirjanpitoni mukaan minulle piti määrätä pöydältä kaksi waza-aria. Ja nämäkin olivat sellaisia rajatapauksia, jotka pystyi havaitsemaan videolta.

2) Tuomarit eivät tiedä eri arvosanojen kriteereitä: kukaan ei tiedä, millä perusteella joku saa 8,5 ja toinen kasin tai kuinka monta virhettä tarvitaan arvosanan laskemiseen.

3) Kovinkaan moni tarkkailija ei anna palautetta päivän päätteeksi eli arvosanaan tai sen muodostaviin tarkkailijoiden havaitsemiin virheisiin ei voi perehtyä tai niistä ei voi antaa palautetta, jos tarkkailija ei niitä kerro. Totta kai jokainen tuomari ymmärtää esim. varoituksen tai suorituspisteen käskytyksen olevan mahdollisesti virhe, mutta kun se ei kaikilla tarkkailijoilla ole niin.

IJF:n tuomaripomo Daniel Lascau onkin pyytänyt meitä tuomareita lähettämään meidän käsityksemme mukaisen listan pienistä, keskisuurista ja suurista virheistä. Ilmeisesti sen avulla asia ruvetaan työstämään, yhdenmukaistamaan ja selkeyttämään. Ja sehän on hyvä juttu tuleville IJF:n tuomarisukupolville.

Veli-Matti Karinkanta
Olympiatuomari