Judoliiton sääntöjen mukaan
11§: Liitto kerää tietoja jäsenseurojen toiminnasta vuosittain vuosi-ilmoituksella. Vuosi-ilmoituksessa kysytään jäsenseuran yhteystiedot sekä muita Liiton toiminnan kehittämisen kannalta tärkeitä tietoja, joista päättää Liiton hallitus. Jäsenseuralla on velvollisuus palauttaa vuosi-ilmoitus Liittoon hallituksen päättämään määräaikaan mennessä.
12§: Jäsenseuralla, joka ei ole määräpäivään mennessä palauttanut vuosi-ilmoituslomaketta, on vuosikokouksissa yksi ääni.
Muutama huomioitava asia vuosi-ilmoituksesta:
- Tänä vuonna vuosi-ilmoituksella kerätään ensimmäistä kertaa seurojen koulutustarpeet, jotta niihin pystyttäisiin vastaamaan mahdollisimman hyvin ja suunnittelemaan seuroja palveleva koulutuskalenteri. Kartoitathan siis ennen vastaamista seuratoimijoiden koulutustarpeita.
- Eri vastuuhenkilöiden yhteystiedot kerätään, jotta viestintää pystyttäisiin kohdentamaan paremmin mm. uutiskirjeiden avulla. Kyselyssä pyydetään antamaan seuran pj:n, vpj:n, valmennusvastaavan/pääopettajan ja koulutusvastaavan yhteystiedot.
- Seura valtuuttaa vuosi-ilmoituksessa graduoijat. Jokaisella tulee olla graduointioikeus ja lisenssi voimassa. Tarkista graduoijalta itseltään, että oikeus on voimassa ennen kuin lisäät nimen lomakkeeseen.
Kyselyyn vastaaminen kestää noi 20 minuuttia. Vastaamista nopeuttaa jos etsit tiedot käsiisi ennen vastaamista. Kysymykset näet PDF-tiedostona täällä. Voit liikkua kyselyssä sivujen välillä edestakaisin, ja korjata vastauksia myös jälkikäteen jos tulee tarve.
Liiton jäsenseuran tulee täyttää ja palauttaa vuosi-ilmoituslomake 2023 viimeistään 29.2.2024 klo 23:59. Klikkaa tästä vuosi-ilmoitukseen.
Lisätiedot: toimisto@judo.fi