URA-säätiön opiskelurahojen ja Urheiluopistosäätiön urheiluapurahojen haku on auki. Lisätiedot alla.


URA-säätiön opiskeluapurahat 2023-24

URA-säätiön opiskeluapurahat lukuvuodelle 2023-24 ovat nyt haettavissa. Hakuaika päättyy 15. syyskuuta klo 23.59. (Huom! Hakuaika muuttunut edellisvuosista).

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) perustettiin vuonna 1972 silloisen tasavallan presidentin Urho Kekkosen toimesta. Säätiön tarkoituksena on edistää urheilijoiden ammattiin valmistumista ja pyrkiä turvaamaan aktiiviuransa päättäneiden urheilijoiden koulutus. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa jakamalla vuosittain opiskeluapurahoja kansainväliseen menestykseen tähtäävien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden opintoihin ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Apurahat lukuvuodelle 2023–24 ovat haettavissa syyskuun 15. päivään asti.

Opiskeluapurahalla halutaan edesauttaa tutkinnon suorittamista tukemalla urasiirtymävaiheessa olevien urheilijoiden kouluttautumista uuteen ammattiin sekä helpottamalla nuorten urheilijoiden siirtymistä jatko-opintoihin toisen asteen koulutuksen jälkeen. Opiskeluapurahan avulla voidaan myös rytmittää opintoja lukuvuoden aikana tai lukuvuosien välillä siten, että opiskelu tukee urheilutuloksen tekemistä.

Täyden URA-apurahan määrä on 3000 euroa ja se maksetaan kahdessa osassa, joulukuussa 2023 ja maaliskuussa 2024. Apuraha voidaan myöntää myös puolikkaana koko lukuvuodeksi tai vain syys- tai kevätlukukaudeksi.

Tarkempaa tietoa apurahan hakuun liittyen sekä linkki sähköiseen hakulomakkeeseen löytyy URA-säätiön nettisivulta: http://olympiakomitea.fi/urasaatio

Lisätietoa apurahan myöntämiskriteereistä: Opiskeluapurahan myöntämisperusteet lukuvuodelle 2023-24.

Linkki sähköiseen hakulomakkeeseen.


URHEILUOPISTOSÄÄTIÖN APURAHAT

Urheiluopistosäätiö on perustettu vuonna 1952. Säätiön tarkoituksena on tukea urheilu- ja liikuntakasvatusta Suomessa. Urheiluopistosäätiöltä urheiluapurahaa voi hakea yksittäinen urheilija, yhdistys tai muu yhteisö kotimaan  valmentautumisen tukemiseen.

Apurahojen hakuaika ja hakutapa

Apurahojen hakuaika on vuosittain syyskuussa (1.- 30.9.), jolloin haetaan apurahaa seuraavalle vuodelle.

Apurahahakemuksen voi tehdä ainoastaan sähköisen apurahajärjestelmän kautta, josta sen voi tarvittaessa tulostaa itselleen. Järjestelmä säilyttää hakijan tiedot, ja sen kautta hoidetaan jatkossa kaikki apurahan hakua, raportointia ja maksatusta koskevat asiat.

Urheiluopistosäätiön hallitus käsittelee hakemukset ja päätökset julkaistaan joulukuussa säätiön kotisivuilla sekä sähköisessä apurahajärjestelmässä.

Sähköinen apurahajärjestelmä

Apurahojen maksaminen

Apuraha maksetaan takautuvasti kun se on ensin käytetty ja selvitys apurahan käytöstä kulukuittien kopioiden kanssa on sähköisen apurahajärjestelmän kautta säätiölle toimitettu. Apurahat myönnetään vuodeksi kerrallaan ja aikaa tehdä selvitys apurahan käytöstä on seuraavan vuoden helmikuun loppuun saakka.