Maamme-laulu soi Azerbaijanissa viime sunnuntaina, kun Riina Myllylä voitti 4 ottelua ja koko painoluokkansa -57 kg.

Chikaran ja U18 edustusjoukkueen Myllylä lähti kilpailuun sarjan -57kg 3 sijoittettuna (wrl 20) ja pääsi ensimmäisen kierroksen vapaalla. Toisella kierroksella Riina voitti israelilaisen vastustajan ja quarter finaalissa sekä semi finaalissa turkkilaiset vastustajat.

Finaalissa Riina sai vastaansa tutun Portugalin Silveiran (wrl 3), jolle Riina hävisi Fuengirolan Eju Cupissa helmikuussa kuristuksella semi finaalissa. Finaalista muodostui varsinainen trilleri, jossa molemmat ottelivat taktisesti hyvin eikä kumpikaan antanut tuumaakaan periksi. Edettiin pitkälle jatkoajalle.

Jatkoajan edetessä portugalilainen alkoi jäädä Riinan vauhdista ja sai kaksi varoitusta. Kun otteluaikaa oli käyty jo 8:25 minuuttia päätti Silveira yrittää ratkaisua ouchigarilla. Myllylä oli kuitekin valmiina ja kuittasi vastaheitolla pisteet itselleen sekä samalla sarjavoiton.

Ensimmäistä vuottaan Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskeleva Myllylä kommentoi paikan päältä:

”Aamu lähti hieman erilailla käyntiin kuin normaalisti hiukan heikon olon vuoksi, mutta päivän mittaan se ”kipu” unohtui. Kaikki kovia matseja ja ”helpohkoja” matseja ei tullutkaan. Finaalissa ajattelin: ”ei mulla mitään hävittävää ole, kunhan nyt vaan vedän täysiä…” Matsissa tajusin että hitto mä voin voittaa ton ja pistin kovempaa päälle.”

Turnausvoitto oli Riina Myllylälle ensimmäinen Eju Cup-tasolla.

Aleksi Hukkaselle 5.sija

Myös Chikaran ja U18 edustusjoukkueen Aleksi Hukkanen (wrl 18) otteli hyvin voittaen 2 ja häviten kaksi ottelua. Aleksi oli niin ikään sarjansa -81kg 3 sijoitettu ja pääsi ensimmäisen kierroksen vapaalla. Toisella kierroksella Aleksi voitti georgialaisen ja quarter finalissa azerbaijanilaisen vastustajan. Semifinaalissa tuli lopulta tappio hieman kyseenalaisen tuomion jälkeen turkkilaiselle vastustajalle. Pronssiottelussa azerbaijanin Eyvazlia vastaan molemmat heittivät wazarin. Jatkoajalla Eyvazli onnistui kuitenkin osotogarilla cross-gripotteesta ja näin pronssimitali jäi isäntämaahan.

Teksti: Eetu Laamanen

Salonen 5. Pariisin U21 EJU Cupissa

Alle 21-vuotiaiden tämän vuoden kovatasoisin Euroopan Cup pidettiin myös viikonloppuna Ranskan Pariisissa. Kisoissa oli mukana Euroopan huippujen lisäksi myös Brasilian ja Japanin ykkösjoukkueet.

Lauantaina otelleet Louna-Lumia Seikkula (Meidokan, Hki) ja Emma Krapu (Jukara, Vantaa) eivät yltäneet otteluvoittoihin, vaikka taistelivatkin vahvasti. Seikkula kohtasi itselleen ennestään tuntemattoman Hollannin Elena Reneksen:

Lähdin ottelemaan ennakkoluulottomasti, mutta en saanut tehtyä parastani. Onnistuin ottelemaan monipuolisesti ja tekemään yrityksiä. Renes sai minut toisinaan huonoon asentoon, josta tuomarit poimivat tiukassa ottelussa varoitukset minulle lopulta jatkoajalla.

Kravun vastustajaksi tuli isäntämaan Oceane Guede, joka tiedettiin etukäteen vahvaksi seoinagen tekijäksi:

Sain ottelun alussa toteutettua suunnitelmaani hyvin ja aikaiseksi muutamia hyviä yrityksiä. Lähitilanteen jälkeen vastustajani sai kuitenkin tiputettua seoinagen alle wazarin edestä. Jouduin yrittämään tasoitusta hieman riskilläkin, jolloin Guede sai tehtyä toisen kiepin alle.

Sunnuntaina Pihla Salonen (Fudoshin,  Pori) kamppaili viidenneksi. Hän oli kisojen kolmossijoitettu ja pääsi suoraan toiselle kierrokselle, jossa voitti Saksan Natascha Lauberin jalkapyyhkäisyllä. Seuraavaksi Salonen kaatoi nuorten olympiafestivaalien voittajan, kadettien Euroopan mestarin Azerbaidzanin Fidan Alizadan jälleen jalkaheitolla. Semifinaalissa Salonen kohtasi juniorien MM kolmosen Japanin Rin Eguchin.  Lähes kahdeksan minuuttia kestäneessä ottelussa japanilainen onnistui jatkoajalla kaatamaan porilaisen pienellä kaadolla. Ottelusta jäi paljon hampaankoloon, sillä Salonen kaatoi japanilaisen vastaavalla kaadolla varsinaisella otteluajalla, mutta siitä ei annettu pistesuoritusta.

Minun on nyt vahvistettava lähikamppailuani entisestään, sillä sen avulla sain vastustajani vaikeuksiin ja jatkossa teen niistä tilanteista ratkaisukaadot.

Pronssiottelussa kisojen ykkössijoitetun, maailmarankingin kolmosen Brasilian Bianca Reisin kanssa Salonen taisteli lähes yhdeksän minuutin ottelun, mutta joutui taipumaan kolmella varoituksella. Hampaankoloon jäi tästäkin ottelusta, sillä Salonen oli lähellä heittosuoritusta brasilialaisesta useaan kertaan, mutta brasialialaisen taktinen oivallus rajatilanteessa vei pronssimitalin Etelä-Amerikkaan.

Tämä on niin pienestä kiinni. Osoitin kuitenkin, että pystyn uudessakin painoluokassani ottelemaan aivan maailman kärjen kanssa tasaveroisesti.

Joukkueen valmentajana toimi Sami Salonen (Fudoshin, Pori).Tuomarina Suomea edusti Timo Lehtonen (Hontai judo, Hki).

Joukkue jatkaa harjoitusleirillä Pariisissa keskiviikkoon asti.

Teksti: Sami Salonen ja joukkue.

Kuvat:eju.net