Vuoden viimeinen turnaus käytiin Israelin Jerusalemissa. Jotenkin sopii joulun henkeen. Masters turnaus on MM-kisojen ohella yksi kovimmista kisoista, sillä sinne kutsutaan jokaisen painoluokan maailman ranking 36 parasta. Martti teki siinä mielessä historiaa, että oli ensimmäinen suomalainen miesjudoka, joka on valittu kisoihin nimenomaan rankingin perusteella. Arpa toi vastaan tuttuja nimiä Martille.

Ensimmäiseen matsiin tuli vastaan Jenkkien Konoval (WRL 30.). Pariisin Grand slamissa 2021 Martti oli kipeänä, eikä pystynyt matsaa. Nyt Marde näytti miten Pariisissa olisi käynyt. Ottelu oli Marden käsikirjoituksen mukainen ja Konovalia varoitettiin jo passiivisuudesta. Marde teki matalan kata-guruman, josta waza-ari ja suoraan pakettiin. Konoval ei paljoa sidonnasta edes yrittänyt pois vaan haaveili loppu sekunnit joulukalkkunasta kotona.
Toiseen matsiin vastaan tuli Uzbekistanin Yusupov (WRL 8.). Hänetkin Marde kohtasi 2021 Taskentin Grand slamissa. Silloin matolta voittajana poistui Marde.
Ottelu alkoi tasaväkisesti, ja Marde sai painostettua shidon uzbekille. Sen jälkeen Yusupov alkoi painamaan vahvalla kahvallaan Mardea pari kertaa Marde joutui polvilleen ja molemmista shidot puolestaan Mardelle. Sitten alkoi tapahtumaan. Yusupov lähti yritykseen ja Marde nappasi kaverin sylille ja ura-nagella Ysupov selälleen. Kotikatsomossa nousi jo peppu penkistä ja tilannetta tarkasteltiin videolta. NO SCORE ja matsi jatkui. Hetken päästä Yusupov tasoitti puolestaan tilit tehden myös ura-nagen ja siitä waza-ari ja perään sidonta. Mainittakoon, että yksi video tuomareista oli Uzbekistanista. Yusupov sijoittui lopulta pronssille
.
Arvokkaita pisteitä kuitenkin Martille jo pelkästään kisaan pääsystä ja voitosta ropisee lisää. Hyvää tekemistä joka tapauksessa.

“Ekasta tuli rutiininomainen voitto. Jenkki lähti heti alusta haastamaan ja tuli höökillä päälle, respektit siitä hänelle” Maalaili Martti. “Aika helposti se matsi sitten lopulta taputeltiin. Kun Sain ekan paikan, niin heitin pisteet ja perään pitävän sidonnan” Marde jatkoi.

Toisesta matsista Marde kommentoi: “Tiesin että tulee kova ja vaikea matsi. Yusupov on ollut hyvässä nosteessa. Taktiikka toimi kyllä hyvin ja pystyin pitämään sen etäällä. Vähän kyllä ihmettelen, miksen saanut pisteitä omasta nostosta. Ei se kuitenkaan vaikuttanut matsiin. Taktiikan mukaan meni ihan hyvin ja sekin hyytyi”, Martti kertoi.

Vähän jäin huonosti tilanteessa, enkä pystynyt pitämään putkia suorana ja se pääsi lähelle. Kaksi shidoa oli jo alla niin oli riskeerattua. Tiesin, että se on vahva siinä tilanteessa. Mun moka myös”, kommentoi Marde matsin ratkaisua. “Olen kuitenkin iloinen, että pääsee pitää pikku loman. Aamusta lähtien oli jo pikku väsy päällä. Nyt kuitenkin pieni huili niin pääsee aloittamaan vuoden puhtaalta pöydältä,” päätti Marde raporttinsa. Toivottavasti joulupöytä kotiseudulla on kuitenkin täysi.

Päävalmentaja Rok antoi myös kommenttinsa kisasta. “Vuoden viimeinen turnaus on nyt ohi. Martti otteli ensimmäisen matsin hyvin. Toinen oli myös hyvää tekemistä etenkin taktisesti ja hän teki niin kuin oli suunniteltu. Pieni virhe kostautui ja tiedän, että hän pystyy voittamaan tämän uzbekin”, analysoi Rok otteluita lyhyesti.

“Pitkä ja raskas kausi Martilla, ja tähän turnaukseen oli jo vaikeutta löytää focusta. Hän otteli hyvin, mutta tulos olisi voinut olla parempi” Rok jatkoi. “ Ei enempää eikä vähempää Martilta hyvä kausi ja joka tapauksessa hän sai täältä hyvin pisteitä. Nyt pieni breikki ja jatketaan kohti seuraavaa kautta”, Rok päätti.

Nyt on jännitetty viimeiset kisat ja seuraavaksi jännitetään tuleeko se joulupukki ja tuoko se lahjoja. Hyvää Joulua koko Suomen judo väki ja onnellista uutta vuotta!

Kirjoittaja Esa Korkia-aho