Suomi Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuiden paras maa

Viikonloppuna Islannin Reykjavikissa järjestetyt Pohjoismaiden Mestaruuskilpailut osoittautuivat kahden kaupaksi. Suomi ja Tanska taistelivat ylivoimaisesti muihin verrattuna tämän vuoden parhaasta pohjoismaisesta ”judomaa” tittelistä. Suomi vei tämän vuoden tittelin 14 kullalla, kahdeksalla hopealla ja kahdeksalla pronssilla, Tanskan saatua kasaan 12 kultaa, viisi hopeaa ja 13 pronssista mitalia.

Alle 18-vuotiaiden osalta Islannin PM-kisoissa oli pieni 8 hengen joukkue, joka kuitenkin otti 7 mitalia, joista neljä kultaista, kaksi hopeista ja yksi pronssinen. PM-kisamatka järjestettiin omatoimimatkana, ja ehkä osittain siitä syystä nuorempia ei niin paljon kisoissa mukana ollut.

Alle 52-kiloisten tyttöjen sarjaa oli ilo seurata, seitsemästä kilpailijasta kolme edusti Suomea. Essi Lappeteläinen, joka päätyi sarjassa hopealle, osoitti otteluissaan vahvaa matto-osaamista. Essin otteluista ei vaarallisilta tilanteiltakaan vältytty, kun ruotsalainen vastustaja ei suostunut kuristuksessa luovuttamaan ja menetti tajuntansa. Ottelija onneksi tilanteen jälkeen pääsi omin jaloin tatamilta pois, mutta tällaisessa tilanteessa kilpailija, joka menettää tajuntansa, hylätään kokonaan sarjasta. Sarjan voittaja Emma Kokkonen otteli tasaisen varmasti ja finaali ratkottiin siis suomalaisten kesken. Pronssille sarjassa sijoittui Ella Karjalainen.

Alle 70-kiloisissa mentiin suomalaiskomennossa, Isla Erkkilä voitti kaikki ottelunsa ja Enna Nieminen hävisi vain suomalaisten keskinäisessä taistossa Islalle. Yli 70-kiloisissa Laura Hanhela otti kultaa. Sarjassa oli vain kaksi osallistujaa, ja tällöin otellaan paras kolmesta -ottelumuodolla. Tuossa kamppailussa molemmat kilpailijat ottivat ensin yhden otteluvoiton ja Laura vei ratkaisevan kolmannen ottelun.

Alle 60 kilon sarjassa Suomella oli kaksi edustajaa. Rasmus Sorsan ottelut jäivät yhteen. Sarjan voitti Suomen Daniel Orphanau, joka viihdytti yleisöä hienoilla ja vauhdikkailla seoinageilla.

Moni alle-18 vuotiaista otteli myös sunnuntaina alle 21-vuotiaiden sarjassa joten kisaviikonlopusta otettiin tehokkaasti kaikki irti.

Suomalaisten vahvat otteet jatkuivat sunnuntaina Suomen ottaen neljän painoluokan sarjavoitot. Plus 78 kiloisten Laura Hanhela niputti kaikki kolme ikäluokkaa. Kahden ikäluokan tuplavoittoihin ylsivät alle 57 kiloisissa Erika Vauhkonen ja alle 78 kiloisissa Emma Krapu. Lisäksi alle 66 kiloissa Joonatan Kujanhaara otteli toistamiseen pronssille lauantain miesten sarjan tavoin. Kisojen muita tuplamitalisteja olivat myös Isla Erkkilä, Enna Nieminen ja Emma Kokkonen. Isommissa painoluokissa Pyry Westermarck (-90) ja Markus Redsven (-100) ottivat hyviä otteluvoittoja molemmat mitaleille päätyen. Samoin Ronja Miekkalehto ja Ella Lavikainen (-63) ja Venla Laiho (57).

PM-turnaus päättyi veteraanien kamppailuihin, joissa Suomea tällä kertaa edusti Tony Bäckman (1.) ja Mika Salminen (3.) alle 81 kiloissa.

Kaiken kaikkiaan Suomen pieni mutta iskukykyinen joukkue otteli pirteästi ollen kisojen paras maa. Hyvään tulokseen vaikuttaa varmasti kevään hyvä kotimaan kansainvälinen leiritys sekä se, että ulkomaisiin tapahtumiinkin on päästy osallistumaan, toteaa valmennuspäällikkö Jokinen.

Ensi vuonna PM-kisat järjestetään Norjan Drammenissa, sinne mennään taas isommalla joukkueella.

Jaana Jokinen

 

Aikuisten kilpailuraportti

Ennen varsinaista raporttia on nostettava hattua suomalaisille kisajärjestäjille, kuinka tämän tasoiset kisat hoidetaan, Kisat kyllä sujuivat suht hyvin, mutta paljon jäi parannettavaa järjestelyiden suhteen. Kisapaikka oli syrjässä ja sinne pääsy oli kyllä vuokra-auton tai taksin varassa ja luotettiin siihen , että kyllä kaikki varmaan osaa tänne onhan heillä osoite. Punnituskin oli hieman epämääräinen, mutta summa summarum kaikki oli paikalla ja kisat saatiin läpi.

Aikuisissa suomalaiset Ottivat hienosti 5 mestaruutta, 2 hopeaa, 2 pronssia ja 3 viidettä sijaa.

Naiset ensin, koska he vastasivat 4 mestaruudesta. Erika Vauhkonen nappasi kultaa kolmella ippon voitollaan sarjassa -57 kg. Samassa sarjassa Pihla Matikainen ja Elviira Kujansuu pääsivät pronssiotteluun, mutta molemmille tuli tappiot ja viidennet sijat.

Alexandra Barton teki vakuuttavaa jälkeä -70 kg:ssa voittamalla kaikki 4 otteluansa ipponilla.

Emma Krapu voitti -78 kg ja Laura Hanhela + 78 kg:n sarjan. Naisille siis vain mestaruuksia eikä himmeämpiä mitaleja.

Miehissä Otto Koponen teki taas paluun ja nappasi hopeaa sarjassa -60 kg. Kulta katosi näpeistä viimeisessä matsissa hetken nukahdukseen, mutta näin joskus käy. Hyvää tekemistä silti.

Alle 66 kg:ssa Suomelta oli kaksi ottelijaa. Joonatan Kujanhaara ja Thomas Rönkkö. Thomas eteni semifinaaliin asti, josta tappio ja vanha kyynärpäävamma otti uudestaan osumaa ja näin jäi pronssimatsi ottamatta. Toiselta puolelta kaaviota Joonatan pääsi keräilyjen kautta pronssimatsiin, jossa vastaan olisi tullut Thomas ja näin kumarruksella pronssia Joonatanille, mikä ei vähennä tietenkään mitalin arvoa.

Alle 81 kg:n sarja oli isoin sarja ja Suomelta kaksi edustajaa eli Aku Laakkonen ja Eetu Heinonen. Aku otti mestaruuden suht selkeästi 5 otteluvoitollla. Ainoastaan finaalissa tuli waza-arin voitto ja muut ipponilla. Lähellä oli myös suomalainen finaali kun Eetu eteni kovien vääntöjen jälkeen semifinaaliin. Tästä tuli tappio Islannin Lundille hieman kyseenalaisten shido tuomioiden jälkeen ja pronssimatsi kutsui. Siinä jälleen kovaa vääntöä ja vähän huulet ja nenä verissä jatkoaikavoitto ja pronssia. Markus Lambacka täydensi vielä miesten mitalitiliä ottamalla hopeaa -100 kg sarjassa vaikka puntari meinasikin olla herran kovin vastustaja.

Ahvenanmaalta Suomea edusti Loredana Lari, Valter Woivalin, Fiona Nikula, Leonard Matsson ja Konstantin Karpov. Palkintopallille ylsi Fiona kahdesti hopealle.

 Esa Korkia-aho

 KILPAILUIDEN TULOKSET