Kuva: Carlos Ferreira, Euroopan mestaruuskisat, Sofia 2022

Kansainvälinen Judoliitto (IJF) julkaisi vuodenvaihteessa uusia ottelusääntöjä, joiden perusteella Euroopan Judounioni (EJU) piti huhtikuussa oman tuomariseminaarinsa. Huhtikuun lopussa kyseisiä sääntöjä testattiin Bulgariassa pidetyissä EM-kilpailuissa.

Kolmipäiväisen kilpailun perusteella voidaan todeta, että waza-arin arvoisten alastulojen pisteytyslinjaa tulee yhtenäistää. Waza-arihan pitäisi tulla sellaisesta alastulosta, jossa uken vartalo on 90 asteen kulmassa tatamiin nähden eli uke tulee vähintään kyljelleen alas. Toisaalta taas waza-ari voidaan julistaa alastulosta, jossa uken lapaluun seutu tai hartian yläosa koskettaa tatamia. Ainakin tämä 90 asteen vaatimus ja lapaluun seudun kastuminen eivät kohtaa monessakaan tapauksessa. Toisinaan annettiin alastulospiste tilanteesta, jossa uke oli kontillaan, mutta korkkiruuvimaisesti kiertyneenä lapa tatamissa. Toisinaan suorituspistettä ei annettu, koska sanottiin ettei uke ollut riittävän kyljellään.

Toisekseen hankaluuksia tuotti sukeltamislinjan epämääräisyys. Sääntöjenhän mukaan heittäminen siten, että pää koskettaa ensiksi tatamia tulkitaan sukeltamiseksi ja siitä rangaistaan hansoku-makella. Nyt kilpailussa ko. tilanteista julistettiin hansokuja, mutta myös jätettiin julistamatta.

Kolmanneksi varoituslinja oli liian vaihteleva, sillä yhtenäistä varoituskäytäntöä ei tuntunut löytyvän: jos mattotuomari halusi päättää ottelun varoitukseen, niin tarkkailija käski sitä jatkaa ja toisin päin. Monesti tarkkailijat myös aikailivat päätöksessään ja matsia oli ehditty otella jo tovi, ennen kuin matsi pyydettiin keskeyttämään ja tuomarin päätös muuttamaan. Taitavammin tehtynä kinkkiset tilanteet otetaan kiinni heti matesta ja matsia jatketaan vasta, kun oikea päätös on löytynyt.

Oman tuomarointini analyysi

Omassa tuomaroinnissani jäi paljon parannettavaa, sillä oli vaikeaa noudattaa yhtenäistä linjaa, koska sitä ei ollut – tuomarointi tuntui räpeltämiseltä. Toisaalta taas perusalastulojen arvioinnissa olisi pitänyt olla tarkempana. Toivottavasti EJU:ssa löydetään yhtenäinen tuomarilinja, jotta kisoissa on helpompi tuomita ja ottelijoiden on helpompi otella yhtenäisten sääntöjen mukaan.

Veli-Matti Karinkanta

Olympiatuomari