Veli-Matti Karinkanta on valittu EJU:n tuomarikomissioon. Karinkanta valittiin ensimmäisenä suomalaisena judotuomarina Tokion 2021 olympialaisiin ja hän jatkoi kansainvälistä tuomariuraa myös Pariisin 2024 olympialaisissa.
Ansiokkaan tuomarinuransa päättänyt Karinkanta toimii tällä hetkellä Lempäälän Syokan judoseuran puheenjohtajana ja on myös kyseisen seuran yksi perustajajäsenistä. Nyt hänen asiantuntemuksensa on EJU:n tuomarikomission käytössä.
– Olemme varmoja, että hänen laaja kokemuksensa ja asiantuntemuksensa tuo lisäarvoa tuomariomission työhön. Karinkannan osaamisesta hyötyvät myös Suomen ja Euroopan Judo, toteaa EJU:n puheenjohtaja László Tóth.
Myös EJU:n tuomarikomission puheenjohtaja Alexandr Jatskevitch onnitteli Suomea jälleen uudesta jäsenestä EJU:n toimielimiin.
– Nyt lähes 10 kuukautta viimeisen kisan eli nuorten MM-kilpailujen jälkeen tunnen palautuneeni tuomarikiertueesta ja olen valmis ottamaan uuden haasteen vastaan EJU:n tuomarikomissaarina. Minulle on annettu paljon, joten vastavuoroisesti nyt on minun vuoroni auttaa muita. Toivon myös, että nimityksestäni on hyötyä Suomen Judoliitolle, kertoo Veli-Matti Karinkanta.
Suomen Judo on viime vuosina vahvistanut osallisuuttaan kansainvälisissä toimielimissä. Veli-Matti Karinkannan nimeämistä EJU:n tuomarikomissioon voidaankin merkittävänä asiana suomalaiselle judolle.