Orimattilan Judoseuran järjestämä kansainvälinen Baltic Sea Championships -kilpailu huomioitiin Päijät-Hämeen Urheilugaalassa vuoden liikunta- ja urheilutekona.
Päijät-Hämeen Urheilugaalaa vietettiin 8.2.2025 Lahden Askotalossa. Gaalassa palkittiin vuoden 2024 parhaita urheilijoita, urheilun taustavoimia ja tapahtumia.
Aikaisemmin on urheilutapahtumista samalla palkinnolla huomioitu mm. Salpausselän Kisat ja Jukolan Viesti. Palkinnon gaalassa kävi noutamassa Orimattilan Judoseuran johtokunta.
– Tällaiset tunnustukset tuntuvat todella hyvälle, varsinkin kun se tulee koko maakuntaan vaikuttavalta taholta. Tämä on iso asia seuran talkooväelle. Tänä vuonna Baltic Sea Championships järjestetään 5.-8.12. ja laitamme taas itsemme likoon, kertoo seuran puheenjohtaja Tero Rönkkö.
Palkinnon perusteluissa mainittiin: ”Orimattilan judoseura järjesti judon Baltic Sea Championships -kilpailut viime vuoden lopulla Orimattilassa. Nämä kansainväliset kilpailut keräsivät osallistua miltei 700, mikä on ennätyksellinen määrä Suomessa järjestetyissä yksittäisissä judokilpailuissa. Kilpailuun osallistui urheilijoita 17 eri maasta Baltian ja Euroopan maiden lisäksi aina Brasiliaa, Israelia ja Georgiaa myöden. Tapahtuma oli järjestyksessään 10-vuotisjuhlakilpailu. Lisäksi samalla järjestettiin vielä kansainvälinen leiripäivä, johon osallistui lähes 500 judokaa Suomen ulkopuolelta. Suurin osallistujamäärä oli Ruotsista, yli 200 urheilijaa valmentajineen ja huoltajineen. Kaikkineen Orimattilassa vieraili yli tuhat judovierasta tutustumassa Orimattilaan ja sen palveluihin.”