Parajudokat kokoontuivat 19.–21. tammikuuta 2024 perinteiseen Pajulahti Games-tapahtumaan ottamaan selvää toistensa ottelukunnosta, mutta myös siitä, miten selviytyä nagenokatan kolmesta ensimmäisestä heitosta, jos sinisen vyön koe väikkyy mielessä.
Nikulahallin tatamille matkasi judokoita valmentajineen ja tukijoukkoineen kahden tatamin täydeltä yhdeksästä suomalaisseurasta, ja kavereiksi saatiin mukava määrä judokoita kahdesta ruotsalaisseurasta.
Kata alkaa ilmeisesti levittäytyä parajudoon laajalti. Kata-asiaa on pohdittu monessa seurassa, mutta aikalailla samoja esteitä on lähes jokaisella. Koska parajudossa urheilijoiden taidot ovat vammojen laadusta, hahmottamiskyvyistä, liikkeiden yhdistämisestä, torin ja uken yhteistyön edellytyksistä jne. hyvin erilaisia, joutuvat valmentajat pohtimaan tarkoin, ketkä parhaiten soveltuvat aloittamaan tavoitteellisen kataharjoittelun.
Parhaiten kataharjoittelun saavat alulle ne seurat, jotka voivat laittaa yhden tai useamman valmentaja/ohjaajan tekemään tätä vaativaa työtä. Käytännössä törmätään kuitenkin siihen, että paratreenejä on useimmissa seuroissa vetämässä 1-2 henkilöä, Jos on niin hyvä tilanne, että vetäjiä on kaksi, toinen vetäjä voi keskittyä kataan ja toinen lusikoimaan ns. arkisoppaa. Yhden vetäjän seuroissa tilanne on lähes toivoton.
Veteraanit liikkeelle
Aika usein käy niin, että judon aktiivisen harrastamisen tai kilpailemisen lopettaneet ovat yhä kiinnostuneita seuraamaan, mitä judomaailmassa tapahtuu, mutta jalat eivät vie dojoa kohti tutustumaan, miltä se todellisuus siinä kulman takana näyttää.
Vetreä veteraani voisi olla monen seuran pelastus, kun ajatellaan parajudon tulevaisuutta. Jos oman judouran aikana on kilpailtu, vedetty nuorten ja aikuisten harkkoja, suoritettu värivöitä, ainakin 2 kyu ja 1kyu ja jopa daneja, niin ei sitä judotaitoa eläkeikä ihan heti tuhoa.
Ulkomailla, lähinnä Keski-Euroopassa ymmärretään hyvin judon eri tasoja. Kova kilpajudo on maailmalla ja saa/pitää olla Suomessakin ykkönen. Se tuo laajaa näkyvyyttä, ja sitä pitää näyttää, kun aihetta on. Ja nykyisin sitä on (kiitos Martti, Rok ja koko Suomen judon kovin kärki).
Aina muistetaan painottaa sitä, että judo sopii kaikille, mutta… Mikä hiton MUTTA? Judossa ei pitäisi olla sanaa mutta, vaan sen tilalle sopii vain Totta kai! Meillähän urheilu ja liikunta jaotellaan lasten, nuorten, nuorten aikuisten, eri ikäluokkien aikuisten liikunnaksi ja sitten tulevat vielä veteraanit. Ai niin. Pitäähän myös vammaisten saada liikkua ja urheilla ilman häpeää, ettei saa kuulua joukkoon. Judolla on tässä ”sopii kaikille ”-ajettelussa käsittämättömän hyvät edellytykset olla ykkönen ja tien näyttäjä, kunhan laji halutaan taivuttaa tähän asemaan. Taivuttajista ei pitäisi olla pulaa, vai mitä veteraanit.
Anu Störistä päävalmentaja
Porvoon Shirokawa palkittiin Urheilugaalassa viime vuoden judoseurana Suomessa. Huomionosoitukset eivät Shirokawan osalta päättyneet tähän. Pajulahdessa parajudon toinen päävalmentajan Kuopion Sakuran Jukka Koistisen pesti päättyi ja Raision Ryhdin Tuula Holtin pariksi tuli Shirokawan Anu Stör. Ruskeavöisen Anu Störin judoura on vienyt hänet jo aikaisemmin Judoliiton tasa-arvo- ja eettisen valiokunnan puheenjohtajaksi.
Anun työ yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisen parissa laajenee yhteistyöhön eurooppalaisen judoyhteisön kanssa EJU:n Ihmisoikeuskomission jäsenyyden myötä.Toki tehtävää riittää edelleen myös tatameilla ja Special Olympics -toiminnassa.
Samalla tatamilla
Parajudossa on ryhdytty jakamaan pokaali aktiivisille henkilöille, jotka ovat toiminnallaan näyttäneet hienosti, miten aito välittäminen ja auttaminen on tuonut tulosta monille parajudokoille.
Vuoden 2023 Samalla tatamilla-pokaalin sai Pajulahdessa Tikkurilan Judokoiden Marko Lönnqvist, joka poikansa Villen ohella on kannustanut ja auttanut monia muita parajudokoita tasoittamaan tietään judotaidoissa.
Teksti ja kuva: Ilkka Valtasaari
