Porin Judokarhujen Pihla Salonen otteli sunnuntaina seitsemänneksi MM-kilpailuissa Unkarissa.
Salonen aloitti kilpailupäivän vakuuttavasti toiselta kierrokselta kukistaen Israelin Timna Nelson Levyn. Jatkoajalle edenneen kamppailun Salonen käänsi itselleen hyvin ajoitetulla jalkaheitolla.
Toisella kierroksella Salonen kohtasi Turkin Hasret Bozkurtin. Ottelu eteni tasatilanteessa jatkoajalle, kunnes Salonen onnistui vastaliikkeessään voitokkaasti.
Poolifinaalissa vastaan asettui Georgian vahva Eteri Liparteliani. Georgialainen onnistui vastaheitossaan ja otti lopulta voiton sidonnalla.
Keräilyerissä Uzbekistanin Shukurjon Aminova vei voiton tiukan jatkoaikakamppailun päätteeksi ja matkasi pronssiotteluun, Salosen sijoittuessa lopputuloksissa seitsemänneksi.
Lauantaina 15.6. otellut Riihimäen Judoseuran Luukas Saha kukisti ensimmäisessä ottelussaan Yhdysvaltojen Jacob Yangin sidonnalla. Saman kohtalon suomalaisen käsittelyssä seuraavassa ottelussa koki Uzbekistanin Azizbek Ortikov.
Kolmannella kierroksella vastaan asettui Japanin Hifumi Abe. Lähes voittamaton Abe oli tällä kertaa ylittämätön este päättäen Sahan kilpailun.
Maanantaina 16.6. Nokian Judon Eetu Ihanamäki kohtasi avausottelussaan alle 81-kilon painoluokassa Saksan Timo Caveniuksen joka pudotti suomalaisen jatkosta.
Tiistaina 17.6. Tikkurilan judokoiden Artur Kanevets saa vastaansa 90-kiloisissa Tsekin David Klammertin. Yli 100-kilon painoluokassa otteleva Meido-Kanin Martti Puumalainen on otteluvuorossa torstaina 19.6. Puumalainen aloittaa toiselta kierrokselta, jossa kohtaa Kiinan Ruixuan Lin.
MM-mitalit ratkotaan Budapestin Papp László Arenalla 13. – 20.6. Alkuottelut alkavat päivästä riippuen klo 11.00 tai 11.30 paikallista aikaa. Finaalit otellaan klo 18.00 paikallista aikaa.
Kilpailuja pääset seuraamaan osoitteessa judotv.com. Lisää tietoa ja uutisia kilpailuista löytyy myös kansainvälisen Judoliiton nettisivuilta osoitteesta ijf.org.