Saavuimme Kroatiaan 9.5.2025 Suomen yhteensä viiden ottelijan kokoisen parajudojoukkueen kanssa. Perjantaina ohjelmassa oli majoitus, pikku jumpat ja nukkumaan. Lauantaina oli luokitteluharjoitukset, jossa ottelijat jaettiin oman tasoisiin ryhmiin. Tasoryhmittelyn tarkoitus on luoda samantasoisia parajudokasarjoja. Tähän meni noin neljä tuntia. Sen jälkeen oli tuomaripalaveri, jossa käytiin tärkeät kohdat ja huomiot läpi. Osa tuomareista ei ollut vielä tuomaroinut uusilla säännöillä eli kertaus oli tarpeen meille kaikille. Palaverissa painotettiin, että tasoilla 3-5 annetaan ottelijoille aikaa, eikä anneta varoituksia heti. Samoin pisteyksissä annetaan mieluummin wazari tai yuko, jos ei ole aivan selvä ippon. 1-2 tason kanssa oli sitten normikäytäntö varoituksien suhteen.
Sunnuntaina oli kisapäivä. Ottelualueita oli kolme ja tuomareita kolme per tatami, eli työntäyteinen päivä olisi tiedossa. Kisoissa oli kilpailijoita 12 eri maasta ja reilut 150 kilpailijaa. Minä olin kolmostatamilla ja olin meidän ryhmämme vastaava. Aloitimme U15-sarjoista, joista suurin osa oteltiin ne-wazassa. Tuomaroimme 10 minuutin kierrolla. Aamupäivä meni ihan hyvin, tosin paikalliset tuomarit antoivat yukoja ja wazareita aika helposti verrattuna Suomen tasoon. Keskustelin oman ryhmäni kanssa tauolla ja kerroin mielipiteeni ja näytin videoilta muutaman esimerkin. Varoitukset olivat myös kortilla, mutta löysimme siihenkin yhteisen linjan. Iltapäivällä alkoi yli 15-vuotiaiden kisaajat ja vauhtia tuli lisää otteluihin.
Yhdestä newaza-tilanteesta näytin avustavana tuomarina wazarin pois, käytyäni ensin toisen avustavan kanssa keskustelun ja videotarkastuksen. Valvova tuomari tuli kysymään miksi selvä pistesuoritus otettiin pois. Näytin videolta suorituksen, jossa tori nosti polven tatamista ja teki käännön. Sanoin, että toinen ottelija ei olisi pystynyt samaan omien rajoituksien kanssa, joten toinen olisi saanut tästä etua. Hän hyväksyi tämän näkökohdan. Kun matolle tuli ottelemaan IBSA-ottelijoita (sokeat), olivat tuomarikollegat vähän hakusessa, mutta pienen palaverin jälkeen yhteinen linja löytyi.
Päivän aikana tuli vielä yksi pisteytystilanne, josta olin keskituomarin kanssa eri mieltä ja tarkastelimme videolta miksi ipponin sijaan wazari. Videolla näkyi selkeästi, kun alastulo tuli peffan puolelle, jonka jälkeen pieni pysähdys ennen kuin tilanne eteni selälleen. Tämä ippon korjattiin sitten wazariksi. Heittäjä oli Israelin ottelija. Kävin vielä hänen valmentajansa kanssa keskustelun ottelun jälkeen, hän oli myös samaa mieltä, että korjaus oli oikein.
Kisoissa käytetty kamerajärjestelmä oli helppo käyttää. Pystyi suoraan skrollaamaan tilanteet, eikä tarvinnut etsiä leikekohtaa jostain hakemistosta. Oteluissa oli suuria tunteita ja monta kertaa ottelijat halasivat ja kättelivät tuomaria iloissaan. Kisoista jäi hyvä mieli kaikille ja tuomaritasokin oli ihan hyvä alkujännityksen jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia kisoja yhden kokemuksen viisampana.
Jouni Kähärä, A-tuomari