IJF:n jälkeen oli seuraavana vuoro jättää hyvästit EJU:n organisaatiolle – ainakin tuomarin roolissa. Jäähyväispaikaksi valitsin Malagan Euroopan Cupin, jonne EJU oli kutsunut minut tuomarimentoriprojektinsa osana.

Tuomarimentoriprojektin ideana on kutsua Cup-tason kisaan pari-kolme IJF Judo World Tourin huipputuomaria näyttämään mallia muille tuomareille. Tällä kertaa meitä oli kaksi: Belgian paralympiatuomari Heather Loontjens ja minä. Tehtävämme oli tuomita normaalisti alkuotteluissa, olla saatavilla kysymyksille ja antaa vinkkiä, mikäli siihen oli tarvetta. Tuomareita kullakin matolla oli kymmenkunta, joten hirveän syvälliseen analysointiin ei tässä omien tuomarointien ohella pystynyt – enkä suoraan sanottuna edes yrittänyt. Hoidin oman tuomarointini kunnialla ja annoin vinkkiä, siinä sivussa, ihan kotimaiseen tapaan.

Ensimmäinen kisapäivä oli pitkä, sillä se kesti aamu ysistä ilta puoli ysiin. Tuomittuja otteluita tuli kuitenkin vain kahdeksan. Sunnuntaina päivä oli lyhyempi ja tuomarointisaldo jäi samaan. Ottelut olivat normaaleja ja pistesuorituksien oikeellisuudesta ja varoituksien ajoituksista jäi jälleen puitavaa. Erityisesti valehyökkäyksen ja huonon hyökkäyksen tulkitsemisen eroaa EJU:ssa merkittävästi IJF:n linjasta, jossa valehyökkäys-shidoja jaetaan reippaasti. EJU:ssa ne tulkitaan huonoiksi hyökkäyksiksi, eikä varoituksia anneta niin hanakasti, vaikka omaan silmään lukuisat selälleen hyppimiset täyttivät kirkkaasti valehyökkäyksen merkit, jätettiin niistä varoitus antamatta.

EJU-linja poikkeaa merkittävästi myös passiivisuus-shidojen suhteen. IJF:ssä noudatetaan aina napakasti 45 sekunnin ja muutaman hyökkäyksen sääntöä. Mikäli nämä täyttyvät, annetaan ”passiiviselle” shido. EJU:ssa keskitytään enemmän hyökkäyksien laatuun, sen suhteen, että mikäli hyökkäykset ovat heikkoja, ei huonoja hyökkäyksiä viljelevää ottelijaa palkita antamalla vastustajalle passiivisuus-shidoa. Täten saattaa näyttää siltä, että toinen hyökkää kymmenen kertaa, mutta siltikään vastustaja ei saa varoitusta, koska hyökkäyksien ei ajateltu olevan riittävän hyviä. Se toisaalta ihmetyttää, että miksei sitten sille polvilleen hyppijälle tai selälleen heittäytyjälle sitten anneta valehyökkäyksestä varoitusta, jos hänen tekemisiään ei pidetä oikeina hyökkäyksinä.

Oma tuomarointini oli ihan normaalia, eikä mitään ihmeellistä tapahtunut. Koska tämä oli viimeinen kisani EJU:ssa tuomarina, minulle annettiin kunnia tuomita kisan viimeinen M+100 kg Ger-Fra finaali. Siinä saksalainen onnistui kippaamaan vastustajansa ura-nagella ipponin arvoisesti selälleen. Siihen komeaan tekniikkaan oli hienoa päättää tuomariurani EJU:ssa. Tälläkin kertaa tatamilta poistuessa sain seisoma-aplodit ja halaukset kollegoiltani. Järjestäjät osasivat tämänkin hetken hoitaa tyylikkäästi ja mieltäni lämmittävästi.

Miten tästä eteenpäin? Tuomariurani jatkuu muita tuomareita ja kotiseurani judokoita eteenpäin ohjaten. Työni judon parissa ei lopu, mutta sen painopiste muuttuu huippujudosta muiden auttamiseen.

Veli-Matti Karinkanta
Olympiatuomari