Mikä on Matsumae Cup

Matsumae Cup ja Tanskan avoimet (Danish Open) vuorottelevat vuosittain. Ensimmäinen vuorossa kolmen vuoden koronatauon jälkeen oli Matsumae Cup, joka sai nimensä Tanskan Tokai-yliopiston perustajan Tri. Shigeyoshi Matsumaen (1901-1991) mukaan.

Tasokas kilpailu on kansainvälisesti suosittu ja Suomen mittakaavassa varsin iso. Ottelut käytiin kuudella tatamilla, ja ottelijoita oli ilmoittautunut noin 800 liki kolmestakymmenestä eri maasta! Tiensä tatamille löysi lopulta vain vähän päälle 700. Lukujen ero saattoi johtua siitä, että Japanista ei koronatilanteen vuoksi päässyt kukaan matkustamaan. Aikaisempina vuosina Japani on ollut noin sadan henkilön delegaatioilla mukana.

Kahden päivän sisään mahtui U15, U18, U21 -nuoret ja aikuisten lisäksi myös joukkuekisa, joka käytiin ennen viimeisiä finaaleja kahdella tatamilla. Tuomareita oli 40, joista noin kolmasosa IJF-A sekä IJF-B -tuomareita ja loput kansallisia A-tuomareita.

Matka

Matkanteko oli loppujen lopuksi mutkatonta. Suora lento Kööpenhaminaan ja junalla Vejleen. Ensikertalaisena, vaikka sainkin junaliput puhelimeeni digimuodossa, olisin voinut mennä junalla suoraan lentokentältä Vejleen, mutta sen sijaan menin ensin Kööpenhaminan rautatieasemalle. Siellä pysähdyin tapaamaan vanhaa tuttua kahvilassa.

Paikan päällä Vejlessa oli matkaa rautatieasemalta hotellille vain 300 metriä, eli normaali säällä viiden minuutin kävely. Ainoa yllätys oli myrskytuuli, joka pysäytti kadulla muutaman kerran. Myrskyn takia erään tuomarin kone ei saanut lupaa laskeutua, ja joutui palaamaan takaisin lähtömaahansa.

Järjestäjä

Kisat oli järjestetty huolellisesti ja pitkällä kokemuksella. Tuomareita kohdeltiin todella hyvin, mitään ei puuttunut ja kaikki oli helppoa. Kaikki tuomarit majoittuivat samaan hotelliin 15 minuutin kauniin kävelymatkan päässä kisapaikasta. Tuomarina toimimisen edellytykset olivat toisin sanoen huipputasoa.

Tuomariohjeet

Ylimääräistä rentoutta tuntui syntyvän joillekin siitä, ettei EJU:n tuomarikomissio ollut tarkkailemassa kisaa. Vaikka IJF-säännöillä mentiinkin, helpotettiin esim. kilpailijoiden elämää sallimalla otteleminen punaisella vyöllä sinisen puvun sijaan kaikissa luokissa. Tämä kuitenkin toteutui käytännössä vain nuorimmilla ottelijoilla. Joukkuekisan ottelut oteltiin poikkeuksetta sinivalkoisilla puvuilla.

Ohjeiden olennaisin anti oli kuitenkin kevään uudet sääntötarkennukset, joihin kuuluu mm. sisäreiden pyyhkäisy selkäpuolelta (hansokumake), joka koskee nykyisin molempia jalkoja, eikä pelkästään tukijalkaa. Uusien sääntöjen avainkohdat oli koostettu erittäin selkeästi ja ne myös kerrottiin ymmärrettävästi. Tähän oli proaktiivisesti valmistautunut tuomari Johansson Ruotsista.

Ohjeissa korostettiin erityisesti turvallisuutta, joten esim. U15 ei sallittu sankaku-otteita jaloilla lainkaan. Kun jalat menivät otteessa ristiin missä kohtaa tahansa, komennettiin mate.

Yleistä tuomaroinnista

Taso oli kova, siis hyvä, niin tuomaroinnin kuin itse judon suhteen. Jokaisella tatamilla oli oma käytäntö tuomareiden kierrosta tai ryhmäjaosta. Ekana päivänä olin tatamilla, jossa yhteensä seitsemän tuomaria. Meillä oli yhteinen kierto koko tiimillä, noin kolme ottelua per vuoro. Tämä toimi loistavasti, jokainen sai tasavertaisesti vuoroja ja lepoaikaa oli riittävästi. Näin ei ihan joka tatamilla toteutunut. Yhdellä porukalla oli toimittu niin, että isompien taukojen jälkeen aloitettiin koko lista aina alusta, vaikka tuomarit oli jaettu kahteen tiimiin. Kumpikin tiimi sai 30 minuutin vuoron. Tämä aiheutti sen, että toisen porukan viimeinen ei juurikaan ehtinyt olla keskellä. Tämä korjaantui onneksi seuraavana päivänä.

Toisen päivän sain itse toimia kolmen porukassa, selvästi aikaihmisten seurassa. Yhteistyö luisti alusta asti, ihan kuin oltaisiin aina tehty tätä yhdessä. Kokemus ja osaaminen oli ilmeinen, kommunikointi sujuvaa ja keskittyminen kirkas, wow.

Finaalit oteltiin kahdella tatamilla. Tuomareilla oli oma aitio, josta poimittiin jokseenkin suunnitellusti valittuja kokoonpanoja sitä myöten, kun ottelut etenivät. Päätavoite oli saada jokainen tuomaroimaan edes yksi finaali ja mielellään aina uusien kollegojen kanssa.

Oma tuomarointi ja tavoitteeni

Tuomarointini keskellä sujui omalla kohdallani ongelmitta. Luotin avustajiin ja olin kiitollinen. Joskus on vain niin, että äkillisen tilannemuutoksen vuoksi saattaa olla huonommassa paikassa kuin avustavat tai kamera, sille ei juuri mahda mitään. Muutettuja tuomioita oli tänä viikonloppuna kuitenkin harvassa. Ehkä kaksi waza-aria annettiin ja yksi peruttiin.

Muistan erään päätökseni, joka sai aikaan yhtä paljon kehuja kuin hymyjä. Ottelijat vuorotellen irrottivat kiivaasti vastustajan otteen kahdella kädellä aivan oikeaoppisesti. Uuden säännön mukaan täytyy aina vähintään yhden käden ote säilyä ainakin jokseenkin välittömästi. Ihailin hetken aikaa sitä, että ottelijat olivat jo näin lyhyessä ajassa omaksuneet tämän uuden säännön. Mutta kun aikaa alkoi kulua riittävästi tähän otetaisteluun, annoin molemmille shidoja otteen välttelemisestä.

Totuttuun tapaani otin matkalle mukaan kolme tavoitetta, tällä kertaa vahvasti inspiroituneena Veli-Matin raportista Pariisista. Yritin samalla tavalla kuin hän valmistautua huolellisemmin katsomalla viimeisen tärkeän suoritukseni videolta, joka oli Samurai Cup 1:ssä. Tärkeämmäksi aiheeksi valitsin (minäkin) etäisyyden ottelijoihin. Yritin sopivalla tasolla tiedostaa etäisyyden ja hyödyn suhdetta ja optimoida sitä tarpeen mukaan. Kun tämä alkoi sujua, huomasin kiinnittäväni erityishuomiota siihen, miten tiimiläiseni tästä suoriutuvat. Tämä vertaisoppiminen tuotti aivan valtavasti oivalluksia, kun keskellä oli useimmiten tuomari huimalla määrällä kokemusta näyttämässä hyvää esimerkkiä.

Toinen oli sisäinen kirjanpito aktiivisuudesta erityisesti keskellä, mutta yhtä lailla pöydän takana. Tämä ei varmaan koskaan toiminut niin hyvin kuin täällä, mutta asia säilynee tavoitelistalla jatkossakin.

Kolmas oli muotisana resilienssi eli virheistä toipuminen ja stressin hallinta. En koe tätä erityisen suureksi kehitysalueeksi omalla kohdallani, mutta jokin käski olemaan valppaana. Tästä on takuulla hyötyä myös nuorempia tuomareita ohjeistaessa.

Ja tulihan ne sieltä, ne ehkä hieman kehnommat mate-ajoitukset tai vaikkapa finaalissa pöytätuomarina, kun piti nousta ylös saadakseen mattotuomarin huomiota kertoakseen videossa päivän selvästi tunnistettavasta sukelluksesta, kun koko hallin kaikki silmäparit ja liki 40 tuomaria oli seuraamassa samaa tilannetta.

Mukavuusalueen kiertoradalla

Kun ekan päivän lopussa ehdin jo kahdessa finaalissa olemaan avustajana, tuntui että päiväni oli siinä ja saan iloisena valmistautua seuraavaan päivään, mutta sitten tuli viimeinen finaali, miehet -100kg, ja ääni kuului “Otso, sinä olet keskellä”. Kylmät väreet alkoivat ihanasti vallata kehoni ja koin olevani valmis. Tässä ottelussa kohtasivat tšekkiläinen ja japanilainen (Tokai-yliopistosta).

Kun toisella matolla loppui edellinen ottelu jo varhain, oli tämä kirjaimellisesti päivän viimeinen finaali. Molemmat ottelijat aloittivat varsin hyvillä otteilla hyvin aktiivista judoa, kunnes alkoi näyttämään siltä, että vain tšekin yrityksillä oli mukana pyrkimys saattaa ne myös loppuun. Japanilaisella oli valtavasti “lähtöjä”, mutta jokainen jäi varhain kesken, josta ajan myötä kerääntyi kaksi shidoa passiivisuudesta.

Japanilainen alkoi yhä enemmän etsiä paikkoja vastatekniikoille, mutta tilanteet muodostuivat lähinnä tsekin kompuroinneista omista yrityksistä. Joitain sekunteja yliajassa onnistui lopulta japanilainen saamaan tsekin reagoimaan ouchi-gariin tavalla, josta oli helppo saada hallinta ja vastustaja kaatumaan kyljelleen. Tapahtumaketjuna tämä ei kuitenkaan ollut kovin helppo nähdä, joten pisteen julistuksen sijaan pyysin välittömästi avustajia tarkistamaan tämän videolta ja sieltä tuli suht nopeasti nyökkäys, että kyllä, tämä oli waza-arin arvoinen teko – yhteistyö toimi jälleen.

Parhaan tuomarin valinta

Oma tuomarointini oli lopulta sujunut ehkä tavanomaista paremmin, koska se tuntui aivan loistavalta ja oppimiselle ihanteellinen nöyryys säilyi läpi kisan. Silti riitti rohkeus päättäväisyyteen ja luottamukseen.

Piste iin päälle oli kuitenkin parhaan tuomarin valinta. Neljä tuomaria palkittiin joukkueiden mitaliseremonian jälkeen pokaaleilla, ja kun heidän luetteleminen alkoi sanoilla ”From Finland…” oli tunne jotain, mitä en kovin usein ole kokenut.

Mitä seuraavaksi

Nyt on tunne vielä niin tuore ja voimakas, että haluaisi vain matkustaa ympäri maailmaa kaikkien tapaamieni tuomareiden luokse tuomaroimaan heidän kanssaan heidän omissa kisoissa. Samaan aikaan ajattelen meidän omia tuomareita ja erityisesti uusia tulevia tuomareita sekä sitä onko mistään minun omasta kokemuksesta hyötyä heille.

Uskon, että ensivuoden kisakalenterini täyttyy merkittävästi nopeammin kuin tänä vuonna ja mukaan mahtuu toivottavasti useampi ulkomaanmatkaa. Ensi vuonna on Vejlessä vuorossa Danish Open ja kun kutsu tulee, yritän kasvattaa suomalaistuomarien määrää Vejlessä tuntuvasti 😉

Otso