Judoliiton uutiset
Uusimmat uutiset
13.8.2026
Kuusi suomalaisjudokaa kamppailee pian Perussa, kun Liman Grand Prix käynnistyy perjantaina. Perjantaina 14.8. tatamille astuvat alle 57-kilon painoluokassa ottelevat Pihla Salonen ja Pihla Matikainen. Lauantaina ottelevat Louna-Lumia Seikkula (-63kg) ja Valtteri Olin (-73kg) ja sunnuntaina Artur Kanevets (-90kg) sekä Emma Krapu (-78kg). Valmentajana kilpailussa toimii päävalmentaja Rok Draksic. Ottelukaaviot arvotaan
12.8.2026
Tampere28 tiimin julkistamistilaisuus järjestetään Urheassa ruokalan kabinetissa sekä teams-yhteydellä tiistaina 25.8. klo 15.45 alkaen. Tilaisuuteen ilmoittautuminen ja Teams-linkki etäosallistumiseen löytyy uutisen lopusta. Tiimin ensisijainen tavoite on menestys Alle 21-vuotiaiden Euroopanmestaruuskilpailuissa Tampereella syyskuussa 2028, mutta ennen kaikkea myös pitkäjänteinen kehittyminen matkalla aikuiseksi huippu-urheilijaksi sekä tiimihengen vahvistaminen. Tiimi muodostetaan nyt vuonna 2008-
11.8.2026
Urhean harjoitusten ryhmäkokojen tiivistämisellä halutaan varmistaa, että harjoittelun laatu vastaa kansainvälistä vaatimustasoa ja valmentajien sekä asiantuntijoiden resurssit kohdentuvat oikein. Kriteerit ja toimintatavat käytiin läpi valmennusvaliokunnan kokouksessa Helsinki Judocampin yhteydessä. Urheassa harjoittelulta edellytetään sitoutumista, ei vain osallistumista satunnaisiin harjoituksiin. Erityisesti akatemiakorttien myöntämisen kriteerejä on tiukennettu, mutta myös osallistumista ilta- ja viikonloppuharjoituksiin.
1.8.2026
Kaikkien tuntema Pentti ’Pena’ Vauhkonen, jonka enemmistö tuntee judopukukauppiaana, palkittiin kesäkuun PM-kisojen yhteydessä Judoliiton 1.luokan kunniamerkillä. Pentti täytti keväällä pyöreitä vuosia ja moni tuntee hänet vuosien saatossa monesta muustakin tekemisestä; hän on toiminut mm. Pieksämäen Pikadonin puheenjohtajana ja seuran puuhaihmisenä, judo-opettajana ja valmentajana, Judoliiton hallituksessa, Nuorten EM-kisojen pääsihteerinä ja monessa
Lue lisää
Marokkoa kilpailu-urallaan edustanut Rachid El Kadiri aloittaa ensi vuonna Judoliiton alle 21-vuotiaiden vastuuvalmentajana. El Kadiri esittäytyy urheilijoille teams-yhteydellä torstaina 11.12. klo 19.00. Suomeen muutettuaan El Kadiri on toiminut valmentajana Kokkolan Budossa. Kadiri on suorittanut englanninkielisen Urheilijasta valmentajaksi (From Athlete to
Judoliiton valmennuksen vuosittainen palautekysely tehtiin syksyn aikana. Palautekyselyssä pyydettiin eri ikäluokkien urheilijoita ja taustajoukkoja arvioimaan ilmapiiriä, tiedonkulkua ja valmennusta. Kyselyyn vastasi urheilijoita, huoltajia ja valmentajia eri ikäluokista eri puolilta Suomea. 39 vastaajaa ilmoitti harjoittelupaikaksi Urhean, 25 muun Suomen. Kyselyn vastausaikaa
Judoliitto on kehittämässä uutta ”löydä judoseurasi” toimintoa. Tavoitteena on sijoittaa judoseurat kartalle. Karttaan pääsee sen valmistuttua käsiksi nettisivujen kautta ja puhelimen sovelluksella. Kartta osoittaa kaikki mukana olevat Judoseurat kartalla ja missä omaan sijaintiin nähden on lähin judoseura. Seurat voivat ilmoittaa
Kansainvälinen judoliitto IJF on tehnyt päätöksen sallia venäläisten urheilijoiden paluu kansainvälisiin kilpailuihin omien maatunnustensa kanssa. Suomen judoliitto vastustaa tätä päätöstä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa rikkoo kansainvälistä oikeutta ja aiheuttaa mittaamatonta inhimillistä kärsimystä ja aineellista tuhoa. Tässä tilanteessa ei ole oikein tuoda
Judoliitto ja seurat yhdistävät jälleen voimansa ja järjestävät yhdessä viestintäviikot, jotka kannustavat judon pariin Viestintästrategian mukaisesti Judoliitto järjestää jälleen tammikuussa yhdessä judoseurojen kanssa valtakunnallisen markkinointikampanjan, ”Judon viestintäviikot”, joiden avulla pyritään saamaan judo laajasti näkyviin eri medioissa ja uudet harrastajat löytämään
Tervetuloa Urheilugaalaan ja Judon palkitsemistilaisuuteen Veikkaus Arenalle 15.1.2026 On ilo, että meillä on urheilu – ja suunnaton ylpeys, että suomalainen judo loistaa maailmalla! Suomalaiset judokat ovat valloittaneet kansainvälisiä tatameja, tuoneet kotiin arvokisamitaleita ja nostaneet Suomen judon maailman kartalle. Samalla judo
Abu Dhabin Grand Slam käytiin viikonloppuna 28. – 30.11. Mukana oli kolme suomalaisjudokaa. Alle 57-kiloisissa otellut Pihla Matikainen kohtasi ensimmäisessä ottelussaan Espanjan Marta Garcia Martinin. Espanjalainen voitti ottelun pudottaen suomalaisen jatkosta. Alle 73-kiloisissa otellut Valtteri Olin puolestaan koki tappion avausottelussaan
Kansainvälinen Baltic Sea Championships oteltiin viikonloppuna Orimattilassa. Ulkomaalaisten osallistuminen oli jälleen erinomaista ja turnauksen suosio kansainvälisestikin kestää. Baltic Sea Championships on kotimaisen judon kärkitapahtuma, joka on onnistunut vuosi vuodelta kehittymään. Orimattilan Judoseuran vuosittaisen ponnistuksen takana on äärimmäisen hiottu järjestäjäorganisaatio. Iso
Ukraina on palaamassa kansainvälisille kilpailukentille vuoden 2026 alusta. Euroopan Judounionin vuotuisessa kongressissa saadun tiedon mukaan Ukrainan urheiluministeriö on hyväksynyt ukrainalaisten urheilijoiden ottelemisen myös tapahtumissa, joihin osallistuvat maatunnuksin kilpailevat venäläis- ja valkovenäläisurheilijat. Las Palmasissa viikonloppuna järjestetyssä kongressissa Suomen Judoliittoa olivat paikan
Hampurin pohjoispuolella Norderstedtissä järjestettiin 4.-5.10.2025 U9-ikäluokasta aina aikuisiin asti tarkoitettu Elefanten Cup. Suomesta tuomareina toimivat Johanna Rautkuru, Branimir Ilić, Eric Pulkka ja Maarit Kallio. Ottelijoita kilpailuissa oli vajaat 1200 Saksasta, Sveitsistä, Ruotsista, Tanskasta, Hollannista, Virosta ja Suomesta. Kilpailut oteltiin kahtena
EJU:n parajudokoiden Get Together kisat oteltiin Puolan Gdanskissa. Kilpailijoita oli 12 maasta. Lauantaina oli kilpailijoiden luokitteluharjoitus ja tuomareiden palaveri, johon eivät paikalliset tuomarit osallistuneet. Heille oli sunnuntai aamulla palaveri erikseen. Tuomaripalaverissa käytiin perusasiat läpi. Pari asiaa nostettiin esille: otteluvyöstä kiinni
Hollannin Enschedessä järjestettiin 22.-23.11.2025 U13-ikäluokasta aina aikuisiin asti tarkoitettu Ippontime.nl Open Twents Judo Championship. Suomesta tuomareina toimivat Johanna Rautkuru, Branimir Ilić, Valtteri Mattsson ja Maarit Kallio. Ottelijoita kilpailuissa oli noin 1300 Hollannista, Saksasta, Sveitsistä, Ranskasta, Armeniasta, Portugalista, Luxemburgista, Latviasta ja
Vuoden viimeiseksi kv-kisaksi valikoitui Junioreiden Eurooppa Cup:in kilpailu Montenegron Podgoricasta. Tällä kertaa Suomesta lähti matkaan kolmen tuomarin innokas ja oikeudenmukainen joukkio. Tuomiota jakamaan kanssani lähti Henri Mylly ja Kaj-Peter Pesonen. Matkaan lähdettiin perjantaina puolen päivän aikaan, matka kulki Istanbulin kautta
Ranskassa järjestettiin kauden viimeinen Get Together Tournament. Ranska oli nyt ensimmäistä kertaa mukana Get Together -kilpailutapahtumassa. Kisoissa oli kilpailijoita 12 eri maasta ja ottelijoita yli 200. Perjantaina pidettiin luokitusharjoitukset ja koska kisaajia oli sen verran paljon, jaettiin ryhmä puoliksi. Luokittelussa
Hajime-kirja on ollut Oulun Judokerhon kunniapuheenjohtaja Matti Tieksolan pitkäaikainen haave. Aineiston kerääminen kesti 60 vuotta ja sen kokoaminen kirjaksi reilun vuoden. Matti Tieksolan omaan pitkään kokemukseen nojaavassa teoksessa on peräti 320 sivua asiaa judosta ja Oulun Judokerhosta. Kirjan julkaisutilaisuus pidettiin
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain valtion talousarviosta yksilölajien urheilijoille verottomia valmennus- ja harjoitteluapurahoja. Apuraha voidaan myöntää yksi- tai kaksivuotisena. Apurahaa myönnettäessä otetaan huomioon urheilijan menestys kansainvälisissä arvokisoissa, tulostaso ja menestyskehitys suhteessa lajin kansainväliseen tasoon ja kehitykseen, sekä sen lisäksi urheilijan