Tuomariraportti Tallinnan Euroopan Openista 6.-7.7.2024 Virosta

Kilpailuun osallistui kaksi suomalaistuomaria: Juha Vuorela ja Veli-Matti Karinkanta. Juha Vuorelan raportti Tämä oli vasta toinen EJU-turnaus kuluvalla kaudella. Tallinnaan on ollut aina mukava mennä tuomaroimaan. Kilpailut ovat aina olleet hyvin järjestetty ja järjestäjät ovat olleet vieraanvaraisia. Virossa olen myös hankkinut ensimmäiset kokemukseni ulkomailla tuomaroimisesta. Lauantaina matollamme oteltiin -73, -70 ja -78 kg otteluja. Hyvätasoisia […]
Urheilijoiden Ammatinedistämissäätiön opiskeluapurahaa lukuvuodelle 2024–25 voi hakea 15. elokuuta–15. syyskuuta

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahaa lukuvuodelle 2024–25 voi hakea 15. elokuuta–15. syyskuuta. Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden opintoihin ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Apurahat lukuvuodelle 2024–25 ovat haettavissa 15.8.–15.9. Opiskeluapurahalla halutaan edesauttaa tutkinnon suorittamista tukemalla urasiirtymävaiheessa olevien urheilijoiden kouluttautumista uuteen ammattiin sekä helpottamalla nuorten urheilijoiden siirtymistä jatko-opintoihin toisen […]
Lauantain yhteisharjoitukset ja Etelä-Suomen Judon Tehotiimin leiripäivät Urheassa käynnistyvät

Yhteisharjoitukset Urheassa käynnistyvät jälleen elokuun aikana. Ensimmäinen yhteisharjoitus järjestetään 10.8. Urhean yhteisharjoitukset järjestetään lauantaisin 18-vuotiaille ja vanhemmille. Ensimmäinen harjoitus on 10:30 – 12:30 ja toinen 14:30 – 16:30. Ilmoittautuminen yhteisharjoituksiin tapahtuu Judoliiton kalenterista yhteisharjoituksia edeltävään perjantaihin kello 12.00 mennessä, mikäli kulkulupaa ei ole. Etelä-Suomen Judon järjestää 11-14-vuotiaille suunnatut Tehotiimin leiripäivien harjoitusajat lauantaisin ovat 9:00 – […]
Tuomariraportti Budo Nord Cupista, Lundista, Ruotsista 11.-12.5.2024

Matka Lundiin Etelä-Ruotsiin käynnistyi osaltani työpäivän jälkeen perjantaina lennolla Kööpenhaminaan ja sieltä suoraan kentältä junalla Lundiin Ruotsin puolelle. Helppoa reissaamista, kuten junalta hotellin suuntaan bussilla – millä tahansa maksukortilla pääsee kyytiin ja maksu menee tililtä. Jää näillä valuuttakursseilla Ruotsissa vielä aika edulliseksi. Bussipysäkki oli hotelli-toimistokompleksin edessä. Branimirin kanssa käveltiin iltasella syömässä lähistön pitseriassa ja sijoitettiin […]
Suomen Judojoukkue palasi Pariisista – Kentällä vastassa hieno porukka

Pariisin Olympiaedustajat Luukas Saha, Martti Puumalainen ja tuomarina toiminut Veli-Matti Karinkanta palasivat kotimaahan sunnuntaina. Mukana olivat harjoitusvastukset Valtteri Olin ja Markus Lambacka, päävalmentaja Rok Draksic ja apuvalmentaja Esa Korkia-Aho. Paluuta vastassa oli hieno porukka! Takana on upea vuosi, jakso jonka aikana tatamilla on nähty urotekoja ja käännetty uusi luku Suomen judon historiassa. Me kaikki olemme […]
Tuomariraportti Judo Tori 19° Openista, Wavresta, Belgiasta, 20.-21.4.2024

Tausta Teemu Polo muutti vuonna 2022 Belgiaan Brysseliin, ja pääsi jatkamaan judotuomarointia myös Belgiassa, ensin suomalaisella tuomarilisenssillä, myöhemmin belgialaisella. Tähän mennessä Teemulle on kertynyt Belgiasta (ja Ranskasta) 17 tuomarointipäivää, joten hänelle on kertynyt kokemusta paikallisista toimintatavoista. Teemu on myös Etelä-Suomen judo ry:n hallituksessa, ja siellä on päätetty tukea mm. alueen aloittavia tuomareita ensimmäisten kansainvälisten kokemusten […]
Emma Krapu hopealle ja Louna-Lumia Seikkula pronssille Berliinissä

Berliinin kovatasoinen alle 21-vuotiaiden European Cup oteltiin juuri Olympialaisten alla 27. – 28.7. Suomen joukkue taisteli tiensä kahdesti mitaleille: Krapu hopealle ja Seikkula pronssille. Lauantaina alle 78-kilon painoluokassa otellut Vantaan Jukaran Emma Krapu aloitti toiselta kierrokselta ja eteni kahdella voitolla semifinaaliin. Semifinaalissa Saksan Niemeyer ei kyennyt pysäyttämään suomalaista, kun tämä onnistui ottelun viimeisellä minuutilla käsiheitossaan […]
Pariisin Olympialaiset: Azerbaidzanin Kokauri Puumalaista vahvempi

Martti Puumalainen kohtasi Pariisin Olympialaisten toisella kierroksella 2.8. Azerbaidzanin Ushangi Kokaurin. Brasilian Silvan ensimmäisellä kierroksella kukistanut Kokauri eteni suomalaisen vastustajaksi toisen kierroksen otteluun. Agressiivisesti otteillaan painostanut Kokauri onnistui ajamaan Puumalaisen puolustuskannalle ja hyökkäsi väkivahvalla lonkkaheitolla eteenpäin. Suomalainen vastusti, azerbaidzanilainen vaihtoi heittosuunnan taakse, onnistui heitossaan ja eteni kolmannelle kierrokselle. Samalla Pariisin Olympialaisten Judo tuli suomalaisten osalta […]
Kohta se alkaa: Martti Puumalainen ja Luukas Saha valmiina Pariisiin

Alle 66-kilon painoluokassa otteleva Luukas Saha astuu tatamille sunnuntaina 28.7. Martti Puumalainen ottelee yli 100-kilon painoluokassa perjantaina 2.8. Puumalainen on kaavioon sijoitettavien joukossa. Olympialaisten viimeistelyleiri järjestettiin kotitatamilla Urheassa, täydellisissä olosuhteissa juuri oikeiden harjoitusvastusten kanssa. Kaikki ovat olleet mukana: Kotikentän tuki on ollut tärkeässä roolissa ja sitä on vahvistanut eri maista Urheaan matkanneet harjoitusvastukset. Pian judoyleisö […]
Kamppailulajien yhteisen kurinpitovaliokunnan päätös asiassa KKPV 2024-003-J

Kamppailulajien yhteinen kurinpitovaliokunta on 9.7.2024 tehnyt päätöksen asiassa 2024-003-J. Asia: Kurinpitomenettely epäasiallisen käytöksen, rikoslaissa rangaistavaksi katsotun teon, tuomariston ja toimitsijoiden koskemattomuuden, liiton etua vahingoittavan toiminnan ja kilpailutuloksen manipulaation johdosta. Alla päätös 9.7.2024: Päätös KKPV_2024_003_J_ANONYMISOITU
Uudet lisenssit kaudelle 1.8.2024 – 31.7.2025

Voit 1.8.2024 lähtien ostaa Judoliiton lisenssin kaudelle 1.8.2024 – 31.7.2025 Suomisportissa. Uuden kauden lisenssit eivät siis tätä ennen ole hankittavissa. Lisenssin lisäksi paikalliset seurat veloittavat omat jäsenmaksunsa itsenäisesti joko Suomisportin kautta tai haluamallaan tavalla. Tarkempi info, tuoteselosteet ja tiedot päivitetään vielä ennen kauden aloitusta Judoliiton nettisivuille ja Judoliiton uutisiin. Judoliiton lisenssi sisältää: Vakuutusturvan – OP […]
De-ashi “Basile Style” – Judoviikko Summer Judo Rocks -leirillä

Orimattilan Judo järjesti jo perinteeksi muodostuneen Summer Judo Rocks -kesäleirin Järvelässä, Kärkölän kunnassa Päijät-Hämeessä. Leirin ajaksi taajaman asukasluku kasvoi kymmenellä prosentilla, kun leirin 300 osallistujaa majoittuivat, treenasivat ja ruokailivat Järvelän Opintien koulun tiloissa. Leirillä urheilijat ja judon harrastajat saivat nauttia Italialaisen olympiavoittaja Fabio Basilen, Israelilaisen judovalmentaja Raviv Raufmanin ja Suomen päävalmentaja Rok Drakscin ohjaamista harjoituksista. […]