Valmennusvaliokunnan puheenjohtaja Matti Lattu keskusteli maaliskuussa päävalmentaja Rok Drasicin kanssa aikuisten maajoukkueen välitilinpäätöksen hengessä ennen tulevan viikonlopun Antalyan Grand Slam -olympiakarsintaturnausta.

Matti: Mitkä ovat yleisfiilikset alkaneesta vuodesta 2024?

Rok: Vuoden alku on ollut tähän asti Top Teamille vaikea. Tiesimme tämän jo etukäteen, koska nyt olemme olympiakarsinnan viimeisessä osassa. Meillä oli myös alkuvuonna melko paljon sairauksia joukkueessa ja tämä vaikutti tuloksiin. Mutta suhtaudun positiivisesti tuleviin tapahtumiin. Pihlan 5. sija Linzissä oli jo parempi tulos ja Riikan Euroopan Cup meni hienosti myös. Toistaiseksi Top Team on pysynyt ilman loukkaantumisia, joten odotan mitalia tulevissa tapahtumissa. Viime vuonna alkuvuosi oli myös vaikea ja tulokset paranivat keväällä, joten saman pitäisi tapahtua tänä vuonna. Tietysti olisimme halunneet kunnon tuloksia jo nyt, mutta kuten tiedämme, on vaikea olla kunnossa koko vuoden. Tänä vuonna päätapahtumamme ovat olympialaiset, maailman ja Euroopan mestaruuskilpailut.

Matti: Pari sanaa olympialaisista. Onko mahdollista saada toinen ottelija mukaan Pariisiin ja miten näet mahdollisuutemme judossa?

Rok: Joukkueellamme on suuret odotukset olympialaisista, uskon kisoihin pääsevien tähtäävän mitaliin. Martilla on jo paikka ja yritämme saada ainakin yhden urheilijan lisää Pariisiin. Jäljellä on kuusi kilpailua ja tästä joukkueemme osallistuu neljään, joten sanoisin, että myös Luukaksella, Valtterilla ja Pihlalla on mahdollisuudet kisalippuun.

Matti: EM ja MM -kisat, mitkä ovat tavoitteet niissä?

Rok: Kun aloitin työni, jokainen otteluvoitto oli jo saavutus, mutta nyt mentaliteetti on erilainen. Olemme kehittyneet niin paljon, että menemme jokaiseen tapahtumaan voittaaksemme mitalin ja sama koskee EM- ja MM-kilpailuja.

Matti: Hienoa!

Matti: Minusta näyttää siltä, että häviämme välillä otteluita, jotka olisivat olleet voitettavissa. Onko meillä ollut vain huonoa tuuria vai onko jotain mitä voisimme tehdä?

Rok: Joo, meillä on ollut kyllä huonoa tuuriakin tuomareitten kanssa. Olemme myös hävinneet otteluita pienten virheiden takia, joten taktiikkaan pitää laittaa fokusta lisää.

Matti: Judoliitossa on tapahtunut paljon muutoksia viime vuosina, niin henkilökunnan kuin luottamushenkilöiden (hallitus) osalta. Onko tämä vaikuttanut sinun työhösi ja mitä terveisiä sinulla olisi hallitukselle ja vaikkapa valmennusvaliokunnalle?

Rok: Muutoksia on ollut, mutta minun työhöni ne eivät ole vaikuttaneet niin paljon. Keskityn olympialaisiin ja tiimiin. Aina on parannettavaa, mutta palataan niihin syksyllä olympialaisten jälkeen.

Matti: Mitä muuta haluaisit sanoa tässä vaiheessa.

Rok: Ei mitään ihmeitä. Ehkä sen voisi nostaa esille, että tekemistä on ollut tosi paljon viime aikoina. Martilla on oma ohjelmansa, Top Teamilla omat juttunsa karsinnassa ja kakkosjoukkue kilpailemassa Eurooppa Cupeissa -siinä on paljon järjestelemistä. Haluaisin työskennellä ammattimaisemmin kakkosjoukkueen kanssa, mutta aika ei riitä. Pieni huoli on siitä, miten tulevaisuudessa pystymme tukemaan nuoria, jotka nousevat junioreista aikuisiin. Meillä pitää olla jatkumoa Pariisin ja Los Angelesinkin jälkeen.

Suomalaiset ottelevat seuraavaksi  viikonloppuna Antalyan Grand Slamissa. Perjantaina 29.3 tatamille astuvat Pihla Salonen, Pihla Matikainen ja Luukas Saha. Lauantaina vuorossa ovat Valtteri Olin, Oskari Mäkinen ja Eetu Ihanamäki. Sunnuntaina ottelee Martti Puumalainen.

Kilpailujen livelähetystä pääset seuraamaan osoitteesta judotv.com.