Judoliiton uutiset
Uusimmat uutiset
13.8.2026
Kuusi suomalaisjudokaa kamppailee pian Perussa, kun Liman Grand Prix käynnistyy perjantaina. Perjantaina 14.8. tatamille astuvat alle 57-kilon painoluokassa ottelevat Pihla Salonen ja Pihla Matikainen. Lauantaina ottelevat Louna-Lumia Seikkula (-63kg) ja Valtteri Olin (-73kg) ja sunnuntaina Artur Kanevets (-90kg) sekä Emma Krapu (-78kg). Valmentajana kilpailussa toimii päävalmentaja Rok Draksic. Ottelukaaviot arvotaan
12.8.2026
Tampere28 tiimin julkistamistilaisuus järjestetään Urheassa ruokalan kabinetissa sekä teams-yhteydellä tiistaina 25.8. klo 15.45 alkaen. Tilaisuuteen ilmoittautuminen ja Teams-linkki etäosallistumiseen löytyy uutisen lopusta. Tiimin ensisijainen tavoite on menestys Alle 21-vuotiaiden Euroopanmestaruuskilpailuissa Tampereella syyskuussa 2028, mutta ennen kaikkea myös pitkäjänteinen kehittyminen matkalla aikuiseksi huippu-urheilijaksi sekä tiimihengen vahvistaminen. Tiimi muodostetaan nyt vuonna 2008-
11.8.2026
Urhean harjoitusten ryhmäkokojen tiivistämisellä halutaan varmistaa, että harjoittelun laatu vastaa kansainvälistä vaatimustasoa ja valmentajien sekä asiantuntijoiden resurssit kohdentuvat oikein. Kriteerit ja toimintatavat käytiin läpi valmennusvaliokunnan kokouksessa Helsinki Judocampin yhteydessä. Urheassa harjoittelulta edellytetään sitoutumista, ei vain osallistumista satunnaisiin harjoituksiin. Erityisesti akatemiakorttien myöntämisen kriteerejä on tiukennettu, mutta myös osallistumista ilta- ja viikonloppuharjoituksiin.
1.8.2026
Kaikkien tuntema Pentti ’Pena’ Vauhkonen, jonka enemmistö tuntee judopukukauppiaana, palkittiin kesäkuun PM-kisojen yhteydessä Judoliiton 1.luokan kunniamerkillä. Pentti täytti keväällä pyöreitä vuosia ja moni tuntee hänet vuosien saatossa monesta muustakin tekemisestä; hän on toiminut mm. Pieksämäen Pikadonin puheenjohtajana ja seuran puuhaihmisenä, judo-opettajana ja valmentajana, Judoliiton hallituksessa, Nuorten EM-kisojen pääsihteerinä ja monessa
Lue lisää
Judotuomarin peruskurssi järjestetään 26.-27.6.2026 (pe-la) Heinävedellä judoleirin yhteydessä. Kurssilla käydään läpi ottelusäännöt ja tuomaritoimintaa sekä teoriassa että käytännössä tatamilla harjoitusotteluissa tilanteita ja tuomitsemista harjoitellen. Kurssimaksu on 120 euroa. Lisenssikoe kustantaa 50 euroa, joka sisältää kuluvan vuoden tuomarilisenssin, -solmion, -merkin ja
Kesän lähestyessä ja kesän aikana järjestetään Urheassa harjoituksia viimeistä vuotta alle 15-vuotiaiden ikäluokassa oleville ja vanhemmille tavoitteellisesti harjoitteleville judokoille. Kesäharjoituksiin osallistuvat vähintään vihreävöiset judokat voivat ilmoittautua tapahtumiin Suomisportissa. Tapahtumat löytyvät Judoliiton kalenterista. Tapahtumat ovat aina kokonaisuuksia, jossa ilmoittaudutaan useampaan harjoitukseen
Alle 52-kiloisissa otellut Sara Mäntykenttä sijoittui seitsemänneksi Puolan Bielsko-Bialassa järjestetyssä alle 18-vuotiaiden European Cup -kilpailussa. Kilpailussa Suomea edusti kahdeksan judokan joukkue. Rovaniemen Koyaman Mäntykenttä kukisti ensimmäisellä kierroksella Puolan edustajan. Toisella taipui Israelin Yali Yahav. Kolmannen kierroksen tiukassa ottelussa Mäntykenttä kukisti
Hollannissa pidettiin kaksi eri kilpailua. Lauantaina oli Special Needs World Judo Games, jonka yhteydessä oli myös parajudon katakilpailu, jossa oli 53 paria kisaamassa. Kisoissa oli 12:sta eri maasta kilpailijoita. Perjantaina oli luokitteluharjoitukset, jossa katsottiin ottelijoiden taso ja näin saatiin saman
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuoden 2026 Seuratoiminnan kehittämistukea yhteensä 1,7 miljoonaa euroa liikunta- ja urheiluseuroille. Uudistetun seuratuen keskiössä ovat lasten ja nuorten liikunnan lisääminen kesäaikana sekä nuorten työllistyminen seuratoiminnan pariin. Tukea sai 434 seuraa, ja rahoitusta kohdennettiin yhteensä 444
Judoliitto suunnittelee U15 ikäisille ja vanhemmille kesäleirin järjestämistä Pajulahdessa 10. – 12.7. Seuratoimija tai huoltaja, vastaa allaolevalla lomakkeella 10.5. mennessä oletko kiinnostunut. Ennen kuin leirin järjestämisestä päätetään, kartoitetaan kiinnostusta osallistua leirille alta löytyvällä lomakkeella. Kysely on suunnattu seuroille ja nuorten
Pronssimitali oli aikuisten korkeimmalla tasolla Seikkulan ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen. Mitaliottelussa taipui Etelä-Korean Kim Yeji Dushanben Grand Slamin toisena kilpailupäivänä. Alle 63-kiloisissa otellut Louna-Lumia Seikkula aloitti turnauksen väkevästi edeten poolinsa finaaliin voitolla Uzbekistanin edustajasta. Poolifinaalista semifinaaliin matkasi kuitenkin Itävallan Lubjana
Judon Pohjoismaiden Mestaruuskilpailut järjestetään Lempäälän Ideaparkin Bläk Boksissa 13. – 14.6.2026. Ilmoittautuminen kilpailuun on nyt avattu. Suomalaiset kilpailijat ilmoittautuvat tuttuun tapaan judokisa.fi -palvelussa. Kilpailumaksu suoritetaan samalla tavalla kuin SM-kilpailuissa Suomisportin kautta. Pohjoismaiden Mestaruudet ratkaistaan alle 18- ja 21-vuotiaiden, aikuisten sekä
Urheassa järjestetään kansainvälinen leiriviikko. Paikalle saapuu urheilijoita Ruotsista, Kroatiasta, Virosta, Iso-Britanniasta, Sloveniasta ja Marokosta. Mikäli sinulla ei ole Urhean akatemiakorttia, joka oikeuttaa pääsyn myös aamuharjoituksiin ja haluat osallistua, voit ilmoittautua leirille alla olevalla lomakkeella. Leirille voivat ilmoittautua vain viimeistä vuotta
Tampereella järjestetään alle 21-vuotiaiden Euroopanmestaruuskilpailut syyskuussa 2028. Kotikilpailut ja siellä menestyminen on asetettu tärkeäksi tavoitteeksi ja valmistautuminen on jo alkanut. Potentiaalisista määrätietoisesti Judoliiton valmennussuunnitelman mukaan harjoittelevista urheilijoista muodostetaan Tampere 2028 tiimi. Tiimiin valitaan 2008 – 2011 syntyneitä urheilijoita ja heitä
Sofia Pekki taisteli tiensä finaaliin ja lopulta hopealle alle 21-vuotiaiden European Cupissa. Viikonloppuna joukkueet ottelivat paitsi alle 21-vuotiaiden kilpailuissa Kaunasissa myös alle 18-vuotiaiden kilpailuissa Berliinissä. Alle 63-kiloisissa otellut Pekki raivasti tiensä finaaliin kolmella otteluvoitolla. Loppuottelussa Ukrainan Daria Boichenko oli kuitenkin
Judon yläkoululeiritys on tarkoitettu 7.–9. -luokkalaisille tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille tytöille ja pojille. Yläkoululeirityksen tavoitteena on kehittää nuorten harjoittelu- ja elämäntaitoja monipuolisesti sekä yhdistää urheilu ja koulunkäynti joustavasti toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Leiri sopii kilpajudoon tähtääville nuorille, joilla on jo kertynyt
Vuokraturvan tuki Suomen huippujudolle on jatkunut ja tuonut tulosta. Vuokraturva on tukemassa taloudellisesti sekä Luukasta että päävalmentajaa Rok Drakšičia. Luukas Saha saavutti miesten 66-kiloisten sarjan EM-hopeaa Georgian Tbilisissä 16.4.2026. Vuonna 2025 hän voitti samassa sarjassa EM-pronssia ja vuonna 2024 MM-pronssia.
Mitalikahvit Luukas Sahan huikean EM-hopean kunniaksi järjestetään Urheassa huomenna. Luukas Saha voitti hopeaa Georgiassa järjestetyissä EM-kilpailuissa 16.4. Mitali juhlitaan yhteisillä mitalikahveilla Urheassa huomenna keskiviikkona 22.4. klo 15.00. Mitalikahvit järjestetään Urhea-hallissa ruokalan viereisessä kabinetissa. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Ilmoittaudu tapahtumaan allaolevalla
Ensi syksynä, lokakuun 3.-4. järjestetään Hampurin pohjoispuolella Norderstedtissä nuorista (U9) aikuisiin tarkoitettu judokisa. Kisaan on saatu suomalaisille tuomareille kaksi paikkaa. Järjestäjä kustantaa tuomareille hotelliyöpymiset ja ruuat kisapaikalla 110 eurolla viikonlopuksi. Komissiolta ei mahdollista saada lisätukea. Sunnuntaipäivän osalta kisajärjestäjä on tyytyväinen,
Tämän vuoden kansainvälisten kilpailujen tuomarointien aloitus venyi harmillisen pitkälle kevääseen. Ensimmäiseksi kisaksi valikoitu minulle uusi, Lignanon U21 kilpailu. Lignano sijaitsee noin 100 km päässä Venetsiasta aivan Adrianmeren pohjoisosassa lähellä Triesteä. Kesäkausi ei ole vielä alkanut, joten kaupunki oli todella hiljainen.