Judoliiton uutiset
Uusimmat uutiset
13.8.2026
Kuusi suomalaisjudokaa kamppailee pian Perussa, kun Liman Grand Prix käynnistyy perjantaina. Perjantaina 14.8. tatamille astuvat alle 57-kilon painoluokassa ottelevat Pihla Salonen ja Pihla Matikainen. Lauantaina ottelevat Louna-Lumia Seikkula (-63kg) ja Valtteri Olin (-73kg) ja sunnuntaina Artur Kanevets (-90kg) sekä Emma Krapu (-78kg). Valmentajana kilpailussa toimii päävalmentaja Rok Draksic. Ottelukaaviot arvotaan
12.8.2026
Tampere28 tiimin julkistamistilaisuus järjestetään Urheassa ruokalan kabinetissa sekä teams-yhteydellä tiistaina 25.8. klo 15.45 alkaen. Tilaisuuteen ilmoittautuminen ja Teams-linkki etäosallistumiseen löytyy uutisen lopusta. Tiimin ensisijainen tavoite on menestys Alle 21-vuotiaiden Euroopanmestaruuskilpailuissa Tampereella syyskuussa 2028, mutta ennen kaikkea myös pitkäjänteinen kehittyminen matkalla aikuiseksi huippu-urheilijaksi sekä tiimihengen vahvistaminen. Tiimi muodostetaan nyt vuonna 2008-
11.8.2026
Urhean harjoitusten ryhmäkokojen tiivistämisellä halutaan varmistaa, että harjoittelun laatu vastaa kansainvälistä vaatimustasoa ja valmentajien sekä asiantuntijoiden resurssit kohdentuvat oikein. Kriteerit ja toimintatavat käytiin läpi valmennusvaliokunnan kokouksessa Helsinki Judocampin yhteydessä. Urheassa harjoittelulta edellytetään sitoutumista, ei vain osallistumista satunnaisiin harjoituksiin. Erityisesti akatemiakorttien myöntämisen kriteerejä on tiukennettu, mutta myös osallistumista ilta- ja viikonloppuharjoituksiin.
1.8.2026
Kaikkien tuntema Pentti ’Pena’ Vauhkonen, jonka enemmistö tuntee judopukukauppiaana, palkittiin kesäkuun PM-kisojen yhteydessä Judoliiton 1.luokan kunniamerkillä. Pentti täytti keväällä pyöreitä vuosia ja moni tuntee hänet vuosien saatossa monesta muustakin tekemisestä; hän on toiminut mm. Pieksämäen Pikadonin puheenjohtajana ja seuran puuhaihmisenä, judo-opettajana ja valmentajana, Judoliiton hallituksessa, Nuorten EM-kisojen pääsihteerinä ja monessa
Lue lisää
Qingdao Grand Prix otellaan Kiinassa 26. – 28.6. Olympiakarsintaturnaukseen osallistuu kahdeksan suomalaisjudokan joukkue. Eetu Ihanamäki sijoittui seitsemänneksi lauantaina. Lauantaina 27.6. otellut Eetu Ihanamäki (-81kg) aloitti suoraan toiselta kierrokselta, jossa voitti Georgian Gochilaidzen jatkoajan Yukolla. Toisella kierroksella kukistui Venäjän Saikhan Shabikhanov
Judoliiton perinteiset Seuratoimijapäivät järjestetään jälleen syyskuussa Pajulahden kampuksella. Tapahtuma tarjoaa judoseurojen aktiivitoimijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää omaa seuratoimintaa, verkostoitua ja hakea uusia ideoita tulevaan kauteen. Seuratoimijapäivät pidetään 5.–6.9.2026, ja ne kokoavat yhteen seurojen puheenjohtajat, toiminnanjohtajat, hallitustoimijat sekä ohjaajat ja valmentajat ympäri
Suomalaisessa judossa puhutaan usein harrastajamääristä, kilpailumenestyksestä ja seuratoiminnan kehittämisestä. Näiden taustalla on kuitenkin yksi yhteinen tekijä, valmennus. Jokainen judoka kohtaa harjoituspolullaan valmentajan. Hän opettaa tekniikkaa, rakentaa harjoittelua, tukee kilpailuihin valmistautumista ja luo ympäristön, jossa harrastaja voi kehittyä turvallisesti ja pitkäjänteisesti.
Pihla-Maria Seikkula eteni pronssiotteluun ja lopulta viidenneksi Berliinin alle 21-vuotiaiden European Cup -kilpailuissa. Alle 70-kilon sarjassa otellut Seikkula voitti ensimmäisellä kierroksella isäntämaan Carlotta Schlieperin, mutta toisella kierroksella Ukrainan Liudmyla Vozniuk oli suomalaista vahvempi. Ukrainalainen eteni semifinaaliin, joten Seikkula pääsi jatkamaan
Eetu Ihanamäki otteli seitsemänneksi Mongolian Grand Slamissa. Kilpailut olivat myös Los Angelesin Olympiakarsintojen avaus suomalaisjudokoille. Lauantaina alle 81-kiloisissa otellut Eetu Ihanamäki aloitti toiselta kierrokselta ja eteni kahdella otteluvoitolla poolifinaaliin. Semifinaaliin matkasi kuitenkin Kanadan Francois Gauthier Drapeau. Keräilyissä Ihanamäki koki tappion
Ulaanbaatar Grand Slam otellaan Mongoliassa 19. – 21.6. Los Angelesin Olympiakarsintojen avaukseen on matkalla seitsemän suomalaisjudokan joukkue. Ottelukaaviot arvotaan tulevana torstaina. Perjantaina alle 57-kilon painoluokassa ottelevat Pihla Matikainen ja Pihla Salonen sekä alle 66-kilon sarjassa Luukas Saha. Lauantaina tatamille astuvat
Judon Pohjoismaiden mestaruuskilpailut Lempäälän Ideaparkin Bläk Boksissa päättyivät sunnuntaina Suomen mestaruusjuhliin niin aikuisten kuin alle 18-vuotiaidenkin joukkuekilpailuissa. Yksilökilpailussa Suomi otti PM-kultaa peräti 34 sarjassa. Tunnelma Bläk Boksissa oli huipussaan, kun Suomi kohotti mestaruuspokaalin kattoon mixed-team -sekajoukkuekilpailussa. Ensin mestaruuden varmisti alle
Lempäälän Ideaparkin Bläk Boks toimii jälleen huippujudon areenana, kun tatamille astuvat parhaat judokat kaikista Pohjoismaista kamppailemaan Pohjoismaiden mestaruusmitaleista. Lauantaina otellaan aikuisten ja alle 18-vuotiaiden sarjat. Sunnuntaina kamppaillaan paitsi alle 21-vuotiaiden ja veteraanien mitaleista ratkaistaan myös sekajoukkumestaruudet. Yleisöliput ovat myynnissä ovelta
Valituilla urheilijoilla alkaa varusmiespalvelus maanantaina 12.10.2026 Kaartin jääkärirykmentissä. Puolustusvoimien urheilukoulu on tehnyt valinnat saapumiserän IV/26 urheilijoista. Viisi judokaa aloittaa palveluksen. Honkanen Robi-Lucas Romeo, Kerimäen JudonokoKoivisto Eero Oskari, Lahden Judoseura RyKoponen Ohto Johannes, Kajaanin JudokerhoPohja Lalli Leonard, KoyamaRehtola Samu Vilho, Tampereen
Lempäälässä 2.-3.5.2026 pidetyltä Veli-Matti Karinkannan ja Tomi Kankaan luotsaamalta judotuomarin peruskurssilta osallistui judotuomarin käytännön kokeeseen kuusi kokelasta. Koe pidettiin Ideapark Cup 1:sessä 6.6.2026. Kaikki kokelaat osoittivat judosääntötietämystä, hallitsivat tuomarin käsimerkkejä ja komentoja, osasivat ohjata ottelua ja taata ottelijoiden turvallisuus. He
Ensi syksynä, marraskuun 14.-15. järjestetään Hampurin pohjoispuolella Norderstedtissä nuorista (U9) aikuisiin tarkoitettu judokisa. Kisaan on saatu suomalaisille tuomareille kaksi paikkaa. Järjestäjä kustantaa tuomareille hotelliyöpymiset ja ruuat kisapaikalla 110 eurolla viikonlopuksi. Komissiolta ei ole mahdollista saada lisätukea. Sunnuntaipäivän osalta kisajärjestäjä on
Artur Kanevets taisteli pronssille Tallinnan European Openissa. Teo Yliruusi ylsi seitsemänneksi. Alle 90-kilon painoluokassa otellut Kanevets kukisti ensin Ruotsin ja sitten poolifinaalissa isäntämaa Viron edustajan. Semifinaalissa Ukrainan Artem Bubyr oli kuitenkin vahvempi. Pronssiottelussa Kanevets voitti Kreikan Athanasios Mylonelisin Yukon arvoisella
Joukkue alle 18-vuotiaiden Euroopanmestaruuskilpailuihin on muodostettu. EM-kilpailut otellaan Gran Canarialla Espanjassa 29.6. – 1.7. Alle 57-kilon painoluokassa ottelee Helsingin Chikaran Carolina Hietanen-Lin. Alle 60-kiloisissa Suomea edustaa Tapanilan Erän Vladyslav Slobodian. Joukkueen valmentajana toimii nuorten Olympiavalmentaja Khirchla Khirchilashvili.
Judon Pohjoismaiden Mestaruuskilpailut järjestetään Lempäälän Ideaparkin Bläk Boksissa 13. – 14.6.2026. Suomalaisten seuravalmentajien ilmoittautumislomake tapahtumaan avattu. Ilmoittautuminen ja kilpailumaksu 7.6. mennessä Suomalaiset kilpailijat ilmoittautuvat tuttuun tapaan judokisa.fi -palvelussa. Kilpailumaksu suoritetaan samalla tavalla kuin SM-kilpailuissa Suomisportin kautta. Ilmoittautuminen kilpailuihin osoitteessa judokisa.fi.
Torstaina 21.5. Helsingin Olympiastadionilla tehtiin historiaa, kun 27 suomalaista liikuntaa ja urheilua edistävää organisaatiota liittyi Brighton + Helsinki -julistuksen allekirjoittajaksi. Brighton + Helsinki -julistuksen allekirjoitustilaisuudessa tehtiin yhteinen lupaus tasa-arvon edistämisestä. Opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueen johtaja Tiina Kivisaari totesi tilaisuuden
HANKEKOORDINAATTORI Tehtävän kuvaus Suomen Judoliitto hakee markkinointihenkistä hankekoordinaattoria liikunnallista elämäntapaa edistävään kaksivuotiseen hankkeeseen: Judolla liikkeelle -saavutettava, turvallinen ja yhteisöllinen judo kuulovammaisille ja iäkkäille. Hanke on OKM:n rahoittama. Työn voi tehdä yksityishenkilönä tai yrittäjänä. Onnistumisen edellytykset Kokemusta tai tietämystä liikunta- tai