Sahalle 5. sija Pariisin Grand Slam -turnauksessa kolmella otteluvoitolla ja kahdella tappiolla.

Suomen Judoliiton 23-vuotias Top Team -judoka Luukas Saha (Riihimäen Judoseura) on raivannut tiensä pronssiotteluun legendaarisessa Pariisin Grand Slam -turnauksessa voittamalla kolme ottelua. Tappion hän kärsi poolifinaalissa maailman ranking -listalla 28. sijalla olevalle Mongolian Baskhuu Yondonperenleille. Saha lähti ottelemaan ennakkoluulottomasti maailmanlistan sijalta 100 ja voitti kovia vastustajiaan taktisesti taitavalla ja vahvalla judolla. Suorituksen tekee hienoksi myös se, että vielä viikko sitten hän joutui jättämään ohjelmasta pois Portugalin Grand Prix -turnauksen sormivamman vuoksi, mikä esti judon. Taidot ja tahto olivat kuitenkin miehellä tallella ja voitonnälkäinen pisteiden metsästys yhdessä maailman legendaarisimmista judokilpaluissa Pariisissa.

Saha on ollut liekeissä tänään voittaessaan ensin isäntämaa Ranskan Orlando Gazorlan, joka ylsi viime vuonna Pariisin Grand Slam -turnauksessa pronssille.

Tuolloin Saha kohtasi miehen alkuottelussa, jolloin kärsi tappion ranskalaisen kotiyleisön ulvoessa ylistystä Orlandolle. Tänään tahti oli toinen, sillä suomalainen hallitsi ottelua ja voitti sen waza-arin arvoisella pistesuorituksella.

Ottelun voi katsota täältä.

Toiseen otteluunsa Saha sai vastaansa kuubalaisen Orlando Polandon, joka on maanosansa kakkosmies ja WRL 30. Kuubalaisen sähäkkyys oli tiedossa, mutta Saha sai riisuttua vastustajansa aseista päättäen mattotilanteen ns. suolirulliin, jossa vastustaja jäi kiinni pitävään sidontaan Ipponin arvoisesti, kun ottelu oli ehtinyt vanheta 2,5 minuuttia. Voit katsoa ottelun täältä.

Kolmas ottelu oli poolifinaali väkivahvaa ja painimaisesti ottelevaa, viime vuoden mongolialaista MM-pronssimitalisti Baskhuu Yondonperenlelia vastaan (WRL 5.). Tässä ottelussa Saha jäi kokeneen konkarin ja moninkertaisen arvoturnausmitalistin otteeseen pääsemättä kunnolla pois. Otteleminen oli käytännössä mahdotonta eikä suomalainen päässyt hyödyntämään tehokkaita jalkapyyhkäisyjään. Ottelun puolivälin liepeillä mongolialainen sai palomiehen pyörällä wazarin ja pystyi sitomaan Sahan. Lopulta Baskhuu voitti myös finaaliottelussa Korean Baul Aninin (WRL 1.). Voit katsoa ottelun täältä.

Luukas Saha Pariisissa

IJF/Mayorova Marina

Neljäs eli keräilyottelu oli USA:n Isaihah Ramirezia vastaan, joka oli yllättänyt kilpailupäivän aikana ranking- sijoitustaan ylempänä olevia judokoita ja selvää oli, että kamppailu oli tahtojen taistelua. Saha sai ottelun alkuvaiheessa heitettyä vastustajan waza-arilla ja näytti hallitsevan kaikki tilanteet, kunnes pienen herpaannuksen myötä sai vastustaja tasoittavan pistesuorituksen. Varsinaisella otteluajalla ei ratkaisua saatu syntymään, mutta Sahan kunto ja tahto piti jatkoajalla tuoden vastustajalle kolme varoitusta ja ulosajon. Voit katsoa ottelun täältä.

Päivän viides ottelu on pronssiottelu, jossa Saha kohtaa Japanin nuoren lupauksen, Ryoma Tanakan (WRL 18.). Mies voitti viime vuonna samaisen turnauksen mestaruuden. Saha haki ottelun alussa kaulusotetta, jonka japanilainen sai pyyhkäistyä sisäpuolisella torjunnalla irti ja tartuttua saman tien suomalaisen käteen ja heitettyä käsivarsiheitolla ipponin arvoisesti.

Lopullinen sijoitus kansainvälisessä olympiaranking -kilpailussa oli 5. Vaikka ensimmäinen Grand Slam -mitali jäikin nyt saamatta, niin arvokkaita pisteitä tällä sijoituksella joka tapauksessa urheilijalle napsahti.

Judoliiton päävalmentaja Rok Draksic tiivistää lauantain ottelupäivän kuulumiset seuraavasti:

Oli tosi hienoa olla finaaliotteluissa Pariisissa. Me näytimme muille, että olemme tulossa ja haluamme otella samalla tasolla muiden huippujen kanssa ja olla mitaliotteluissa. Turpalilla oli tänään hyvä otteluasenne ja hän teki japanilaisen Soichi Hashimoton ottelemisen hyvin hankalaksi, vaikka hävisikin lopulta täysiaikaisen avausottelunsa waza-arilla päivän hopeamitalistille.

Luukas sai tänään kolme otteluvoittoa ja kilpaili raskaan kisapäivän (5 ottelua). Erityisen hyvin hän otteli kamppailunsa Ranskan Orlando Gazorlania ja Kuuban Orlando Polandoa vastaan ja osoitti voimakastahtoista ottelufiilistä. Ottelu, jonka hän hävisi vahvaa ja hankalaa mongolialista, Baskhuu Yondonperenlelia vastaan osoitti, että meidän pitää vielä hieman kehittyä. (Mies voitti lopulta Grand Slam -kultaa).

Keräilyottelussaan Luukas voitti vielä yhdysvaltalaisen jatkoajalla ja hävisi japanilaiselle pronssiottelunsa päivän päätteeksi. Yhteenvetona voin todeta, että tämä oli hyvä päivä Sahalle. Hän näytti, että kuuluu judokana tälle tasolle ja olen varma, että tulemme näkemään lisää tällaista häneltä myös tulevaisuudessa.

Valmennusvaliokunnan puheenjohtaja Mika Mukkula analysoi suomalaiskaksikon kilpailupäivää tänään seuraavasti:

”Tämän päivän ottelijat esittivät hyökkäävää, rohkeaa ja röyhkeää judoa. Ilme oli hyvä. Mitaliottelut Pariisin turnauksessa on tähän asti olleet harvinaista herkkua, mutta uskon että näin ei ole tulevina vuosina. Olen ylpeä suomaisten otteluilmeestä tänään. Luukaksen tason nousu on ollut huikea. Määrätietoinen ja tinkimätön työ alkaa tuottaa tulosta. Uskon, että hänen esimerkkinsä innoittaa myös nuorempia harjoittelemaan ahkerasti kohti tavoitteitaan.”

Luukas Sahaa ei tätä kirjoittaessa tavoitettu vielä vastaamaan kilpailupäivän kokemuksiin.


Sunnuntaina 6.2. vuorossa on yli 100 kg:n painoluokassa otteleva Martti Puumalainen (Meidokan). Puumalainen kohtaa B-poolin ensimmäisessä ottelussaan Korean Heonyong Leen. Voit katsoa ottelukaavion täältä.