”Tintin judoperintö syttyi upeasti uuteen eloon”, kirjoittaa Ilkka Valtasaari artikkelissaan

Kun suruviesti Arto ”Tintti” Raekorven menehtymisestä vuoden 2017 marraskuussa tavoitti judoyhteisön, oli yksi 1980-luvun menestyneimmistä suomalaisista kilpajudokoista siirtynyt niille tatameille, joilla voi heittää ”yläfemman” vaikkapa Jigoro Kanon kanssa. 57-vuotiaana kuollut Tintti ei kuitenkaan painunut unholaan, vaan hän jätti judollisen perinnön, jota taitava joukko hänen valmennettaviaan jakoi loistavalla tavalla äskettäin pidetyllä Arto ”Tintti” Raekorven muistoksi järjestetyllä Mäntyharjun Eloleirillä. Joen
Yawaran kasvatti Tintti oli yksi Mäntyharjun Judon perustajista.

Joensuulaislähtöinen Raekorpi ponnahti judoväen tietoisuuteen ottamalla SM-kultaa vuonna 1977 alle 18-vuotiaiden 53 kilon sarjassa. Siitä lähtien mitalisadetta riitti läpi 1980-luvun. FJO:ssa Helsingissä 1981 irtosi hopeaa, sotilaiden MM-pronssia 1983 Brasiliasta, PM-kultaa 1984 ja 1986, Scandinavian Openin voitto 1987 ja viimeisin arvokisamitali, hopea Ruotsin avoimista 1989. Listaan mahtuu lisäksi useita SM-mitaleita.

Tintillä oli omanlaisensa tekniikka, jota hän hioi niin kotimaisilla kuin ulkomaisillakin kilpatatameilla. Tuota tekniikkaa pääsivät imemään itseensä etenkin Pajulahdessa opiskelleet judokat. Nyt Eloleirillä oli pyöreät 60 osallistujaa ja erinomainen kattaus Pajiksen kävijöitä ja Tintin valmennuksessa olleita vetämässä harjoituksia. Niko-Tapio Niemelä, Klaus Verlin, Eemeli Kangasmäki, Arttu Raekorpi ja Juho Nurminen aloittivat heti perjantaina ja lauantaina paikalle saapui vielä Mika Toroi. Huippuporukka, jonka erinomaista esitystä säestivät Manne Isoranta, Tuomas Rantanen sekä isäntäseuran Marko Konttinen. Manne veti huippupisteet sovelletun judon urheilijoilta, joiden kanssa hän vietti tatamiaikaa huomattavan paljon. Eikä mikään ihme, kun on hyvä siinäkin.

Tulkkia ei tarvittu

Vanha tarina kertoo, että eteläsavolaisessa Mäntyharjun kunnassa tulkki nousee etelästä tulevaan junaan, jotta etelän immeisetkin pysyvät edes jonkin matkaa kartalla. Nyt ei tarvittu tulkkia. Viäntämistä ilmeni vain kiitosta saaneissa tiukoissa randoreissa judon omalla kielellä.

Leirin vetäjäporukka sai ihailua sujuvasta tavastaan näyttää eri tekniikoita ja kertoa niistä niin selkein sanakääntein, että uusintakelaukset jäivät aika vähiin. Jokainen vetäjä vuorollaan selvitti niin asennot, otteet, jalkojen paikat ja liikkeiden suunnat niin, ettei oppilaiden tarvinnut juurikaan siirtyä paikoiltaan nähdäkseen kaiken tarpeellisen. Todella loppuun asti mietittyjä esityksiä, joita monet (ehkä kaikki) jäivät kaipaamaan ja odottavat, milloin tarjoutuu seuraava yhtä laadukas ja hyvän mielen tilaisuus kehittää judotaitojaan.

Oman arvokkaan lisän vetäjäporukka tarjosi kiertelemällä harjoitteluparien lomassa korjaamassa selkeitä virheitä tai antamalla neuvoja, joilla tekniikoita voisi sujuvoittaa. Tästä huomiosta saivat osansa myös sovelletun judon urheilijat, jotka osasivat myös vilpittömästi arvostaa tarjottua apua. Mieleen painuvaa oli myös se, että koska sovellettu judo sääntöineen poikkeaa jonkin verran ns. normijudosta, vetäjät kävivät
sovelletun valmentajilta tarkistamassa, ollaanko menossa kiellettyyn suuntaan ja pitääkö jotakin tekniikkaosiota muokata niin, että kaikki pääsevät jatkamaan samassa veneessä. Loistavaa paneutumista!

Ei liikaa kehuja

Vaikka noissa Eloleirin vetäjissä olisi kehuttavaa loppumattomiin, on ihan soveliasta olla kehumatta liikaa. Kehuja voi jakaa nyt toiseen suuntaan. Ilmeisen tiukassa tilanteessa Mäntyharjun Judon väki puristi kasaan erinomaisen leirin kaikkine osa-alueineen. Kaikki toimi, ja Kisalan Voltti-halli tarjosi sopivan väljät tilat seurata opetusta ja toteuttaa sen antia. Mäntyharjun kunta on ollut liikkeellä oikeaan aikaan laajentaessaan Kisalaa ja tehnyt siitä nykyaikaisen, toimivan ja viihtyisän paikan järjestää Eloleirin kaltaisia tapahtumia. Voi olla, että Eloleiri tästä eteen päin alkaa kiinnostaa entistä enemmän ja seurassa saadaan paiskia töitä ja hakea uusia ideoita oikein tosissaan.
Onneksi lähettyvillä on judoseuroja, joilta voi pyytää tulitukea, ja toivottavasti tukea myös annetaan. Eihän hyvään vauhtiin päässyttä kehitystä haluta kesken juoksun pysäyttää. Kaukaa hakien tuohon tulitukeen otettiin leirillä tuntumaa, kun vain leiriläisille avattiin paikkakunnalla toimiva Korsumuseo. Museota esitteli eläkkeellä oleva terveyssisar Eve Haapamäki, joka kerronnallaan avasi hienosti sitä puolta Suomen sotahistoriasta, joka etenkin nuorisolta on saattanut jäädä maan alle kumpujen kätköön.

Teksti ja kuvat Ilkka Valtasaari (Lahden Judoseura)