SUOMEN JUDOVALMENTAJAKERHO

Suomen Judovalmentajakerho on Suomen Valmentajat Ry:n alainen lajikerho. Judovalmentajakerho on perustettu 2008.

Judovalmentajakerhon tarkoituksena on olla suomalaisia judovalmentajia yhdistävä kerho. Sen tehtäviin kuuluu suomalaisen kilpa- ja huippujudon aseman ja menestyksen tukeminen, judovalmentajien aseman ja arvostuksen kehittäminen sekä jäsenistönsä toiminnan tukeminen ja kehittäminen.

Kerhon jäseneksi voi liittyä henkilö, joka toimii judovalmentajana tai muulla merkittävällä tavalla toimii judon hyväksi. Kerhon kunniajäseniksi on kutsuttu kaikki entiset Suomen Judoliiton päävalmentajat.

Kerhoon liitytään Suomen Valmentajat ry:n kautta ja jäsenet ovat automaattisesti samalla myös Suomen Valmentajat ry:n jäseniä. Jäsenetuihin kuuluu koulutustilaisuuksia, joissa kurssimaksut on maksettu jäsenistölle.

Judovalmentajakero tekee työtä judovalmentajien aseman ja arvostuksen parantamiseksi. Tähän liittyen judovalmentajakerho muun muassa jakaa elämäntyöpalkintoja, hakee Opetus- ja kulttuuriministeriön ansiomerkkejä, jakaa koulutusstipendejä ja järjestää erilaisia tilaisuuksia jäsenistölleen. 

Valmentajarekisteri

Suomen Judoliitto on ottanut käyttöön uuden valmentajarekisterin, joka kokoaa yhteen liiton tunnustamat ja toiminnassa aktiivisesti mukana olevat judo­valmentajat. Rekisteri on koottu Judon valmentajakerhon ja Judoliiton yhteistyön tuloksena.

Rekisterin kautta voidaan sopia valmentajia esimerkiksi alueleireille, harjoitustapahtumiin ja muihin tilanteisiin, joissa tarvitaan valmennusosaamista. Rekisteriin kuuluminen ei velvoita valmentajia osallistumaan tiettyihin tapahtumiin, vaan jokainen päättää osallistumisestaan oman aikataulunsa ja mahdollisuuksiensa mukaisesti -toki toivomme rekisteriin mukaan valmentajia, jotka ovat mukana valmennustyössä.

Valmentajarekisteriin voi ilmoittautua allaolevalla lomakkeella. Rekisteri julkaistaan Judoliiton nettisivuilla täällä.

Rekisteriin kuuluvat valmentajat ylläpitävät osaamistaan toimimalla aktiivisesti valmennustehtävissä sekä osallistumalla täydennyskoulutuksiin, joita järjestävät esimerkiksi Judoliitto, Valmentajakerho ja Suomen Valmentajat. 

Valmentajarekisterin ensimmäiset ilmoittautuneet julkaistu

Valmentajarekisteriin 7.6.2026 mennessä ilmoittautuneet valmentajat on julkaistu. Rekisteriä täydennetään seuraavan kerran syksyllä. Valmentajarekisteriin tietonsa ilmoittaneet löytyvät tästä PDF-tiedostosta:
Judoliiton ja judovalmentajakerhon seuravalmentajarekisteri 7.5.2026

Valmentajakorvaukset

Valmentajakerho suosittelee korvauksen maksamista seurojen valmentajille. Jokainen seura maksaa korvauksia omien mahdollisuuksien mukaan. Korvaus täytyy perustua yhteiseen sopimukseen huomioiden lainsäädäntö. Kannattaa myös tutustua Judoliiton ohjeistukseen ”Palkkausohjeet seuralle

 

Seuravalmennus (päivittäisvalmennus)

Vastuuvalmentaja: 2-4 krt / vko, palkkio 500 € / vuosi

Vastuuvalmentaja (esim seuran päävalmentaja): 4 krt / vko  palkkio 1000 € / vuosi

 

Kilpailu-, leiri- / koulutuskorvaus

Alueellinen tapahtuma 100 € / vrk

Valtakunnallinen 200 € / vrk

 

Koulutustasolisä:

Valmentajakoulutus taso 3 + 25 %

Valmentajakoulutus taso 4-5 + 50 %

Valmentajakoulutus taso 6-8 + 100 %

 

Kulukorvaukset:

Judoliiton tai seuran ohjeistuksen mukaisesti

 

Valmentajan tasoluokittelu:

Valmentajakorvaukset_Koulutustasomäärittely

Judovalmentajakerhon hallitus

Puheenjohtaja
Petteri Pohja (Koyama)
petteri.pohja@koyama.fi
0415471634

Koulutuspäällikkö
Manne Isoranta (Lahden JS)

Yhteyspäällikkö
Sampo Mälkiä (Voimailuseura Bodonos)

Valmennuspäällikkö
Marko Hiltunen (Waseda-Club)