Luukas Saha otti historiallisen pronssin Judon Maailmanmestaruuskilpailuissa Abu Dhabissa. Mitaliottelussa kukistui Tadzikistanin kivikova Nurali Emomali. Samalla varmistui että 66-kiloisissa ottelevan suomalaisen karsintapisteet riittävät Pariisin Olympialaisiin.

Tiukimmassa paikassa, Olympiakarsintojen viimeisen tilaisuutensa hyödyntäneen Sahan hermot olivat rautaa ratkaisuhetkillä. Nurali Emomali aloitti agressiivisesti  mutta Saha ei hätkähtänyt. Vasta minuutin ottelun jälkeen suomalainen sai tilaisuutensa ja taitavan mattotyöskentelyn päätteeksi otti sidontavoiton.

Edellinen aikuisten MM-mitali on Juha Salosen pronssi Maastrichtistä 1981.

Ensimmäisessä ottelussaan Saha kukisti Algerian Moudeteren, toisessa Bulgarian Gerchevin. Kolmannella kierroksella Ranskan Bouba sai kokea suomalaisen vahvemmakseen. Poolifinaalista semifinaaliin marssi kuitenkin Italian Matteo Piras. Paikka mitaliottelussa ratkesi suomalaiselle Etelä-Korean An Baulin jättäessä keräilyottelun väliin.

Samana päivänä 73-kiloisissa otellut Turpal Djoukaev voitti ensimmäisen kierroksen ottelunsa, mutta koki tappion toisella. Samassa sarjassa Valtteri Olin hävisi ensimmäisen ottelunsa. Alle 57-kiloisissa otellut Pihla Salosen taival jäi myös ensimmäiselle kierrokselle.

Huomenna tiistaina 21.5. ottelee Eetu Ihanamäki alle 81-kilon painoluokassa ja torstaina 23.5. Martti Puumalainen yli 100-kiloisissa.

Kilpailut näkyvät suorana YLE Areenassa ja koosteet iltaisin TV 2:ssa. Kilpailujen tulokset ja kaaviot löytyvät osoitteesta judotv.com.