Arvonta on suoritettu ja kilpailut ovat käynnissä Portugalin Odivelasissa. Tatamilla nähdään torstaista alkaen kolme suomalaista.

Huomenna torstaina 5.10 ottelevat Pihla Salonen ja Louna-Lumia Seikkula. Alle 57-kiloisissa otteleva Pihla Salonen aloittaa suoraan sijoitettuna toisella kierroksella. Myös 63-kiloisissa otteleva Seikkula on arvottu suoraan toiselle kierrokselle.

Lauantaina 7.10 suomalaisista viimeisenä ottelee alle 78-kilon painoluokassa Emma Krapu. Krapu saa ensimmäisen kierroksen ottelussa vastaansa Puolan Alexandra Turekin.

Yhteensä MM-tatamilla mestaruuksista kamppailee 541 judokaa 68:sta maasta. Kilpailut ovat merkittävät, sillä jaossa on myös pisteitä Olympiakarsintoihin. Kilpailuja livenä voi seurata osoitteesta judotv.com. Lisätietoa kilpailuista löytyy myös Kansainvälisen Judoliiton nettisivuilta ijf.org.