Suomen huippujudokat kohtasivat Ideapark Lempäälän Bläk Boksissa lauantaina 4.3. Suomen kärkirivin urheilijat ottivat toisistaan mittaa. Tapahtumassa nähtiin upeita suorituksia ja judon monipuolista tekniikkaa. Bläk Boks täyttyi lähes ääriään myöten urheilijoita kannustavasta yleisöstä ja audiovisuaalinen show nosti tunnelman kattoon. Lempäälän Ideapark tarjosi jälleen loistavat puitteet, kun aikuisten judon suomenmestaruuksia ratkotiin kiihkeissä tunnelmissa. Vaikka suuremmilta yllätyksiltä vältyttiin, nähtiin kilpailuissa silti sykähdyttäviä urheiluhetkiä.

Tapahtuman kuuluttajanakin toiminut judoasiantuntija Tommi Valtosen pikaraportti sarjoista alla.

Naiset alle 57 kiloa

Alle 57 kilon finaali oli toisinto vuoden takaisesta, kun kaksi Pihlaa, Matikainen ja Salonen ottivat mittaa toisistaan. Tänä vuonna osat kääntyivät toisinpäin, kun pitkälle jatkoajalle edennessä ottelussa Maskun Tempon Matikainen onnistui katkaisemaan porilaisen Salosen kosotogakella viihdyttävässä lähitilanteessa.

Naiset alle 63 kiloa

Alle 63 kilon sarjassa Emilia Kanerva olio maa luokkaansa. Jo 11. Suomenmestaruutensa napannut kirkkonummelainen kukisti finaalissa Louna-Lumia Seikkulan komealla lonkkaheitolla.

Naiset Alle 70 kiloa

Naisten alle 70 kilon finaalissa nuori oululainen Anni-Olivia Narva kukisti Kuopion kokeneen Susan Koivun wazarilla tiukan finaaliottelun päätteeksi.

Naiset alle 78 kiloa

Alle 78 kilon sarjassa Vantaan Emma Krapu puolusti onnistuneesti suomenmestaruuttaan. Komean ouchigari tuotti ratkaisevat pisteet ottelussa Orimattilan Enna Niemiestä vastaan.

Naiset yli 78 kiloa

Orimattila joutui tyytymään hopeaan alle 78 kilon sarjassa, mutta naisten raskaassa sarjassa kilpailut oivasti järjestänyt seura sai balsamia haavoihinsa, kun Laura Hanhela kukisti Jyväskylän Jigotain Laura Syrjälän nopealla mattoipponilla.

Miehet alle 60 kiloa

Miesten alle 60 kilon sarjassa vastakkain olivat nuoruus ja kokemus. Lopulta voittajaksi selviytyi vasta juniori-ikäinen Tampereen Judon Justus Ojanne, joka kukisti vuoden 2022 veteraanien EM-kolmosen, Sakuran Asser Kokkosen.

Miehet alle 66 kiloa

Miesten alle 66 kilon sarjassa Riihimäen Luukas Saha otti omansa pois. Turenkilainen oli päivän ajan omaa luokkaansa, vaikka finaali ratkesikin harmittavasti Chikaran Joonatan Kujanhaaran diskauksella.

Alle 73 kiloa

Alle 73 kiloa oli ehkä päivän odotetuin sarja. Maailmanlistan sadan joukkoon mahtuvat Hämeenlinnan Turpal Djoukaev ja Keravan Valtteri Olin mittelivät voimiaan finaalissa, jossa Djoukaev onnistui lopulta voittamaan ottelun varoituksin jatkoajalla. Sarjassa ilahdutti myös vuoden 2015 suomenmestari Eemeli Kangasmäen paluu viihdyttämään kisayleisöä ilmavilla heitoilla

Alle 81 kiloa

Alle 81 kilon sarjassa hallitseva suomenmestari, Nokian Eetu Ihanamäki ei jättänyt muille mahdollisuuksia. Varmasti otellut alle 21-vuotiaiden EM-vitonen hoisi tyylikkäästi myös finaalin Meidokanin kovaa Aku Laakkosta vastaan.

Alle 90 kiloa

Alle 90 kilon sarjassa nähtiin Tikkurilan edustajien keskinäinen välienselvittely kuten vuosina 2021 ja 2022. Kuten viimekin vuonna, nuori Artur Kanevets onnistui kukistamaan kokeneemman Jaakko Allin, tällä kertaa tiukasti varoitusten turvin.

Alle 100 kiloa

Alle 100 kilon finaalissa nähtiin yksi kisojen komeimpia pommeja, kun kiteeläislähtöinen ja Tampereen Judoa edustava Aatu Laamanen jysäytti Helsingin Meido-kanin Petteri Sulanderin selälleen komealla osotogari-jalkaheitolla.

Yli 100 kiloa

Yli 100 kilon sarjassa Martti “Marde” Puumalainen otti omansa. Maailmanlistan 12. sijalle rankattu ottelija hoiti kaikki ottelunsa tyylikkäästi ipponilla ja otti ansaitun suomenmestaruuden. Hopeaa nappasi erittäin hyvää judoa päivän läpi esittänyt Oulun Jesse Jussila.

Alla on vielä kootusti tulokset, jotka löytyvät Judokisa-järjestelmästä: täältä

Kuvalinkkejä aikuisten SM-kisoista

Kuvat ovat julkaisuvapaita. Merkitse kuvalähteeksi: judo.fi/Kuvaajan nimi.

Kalle Kiviniemen ottamat kuvat palkintojen jaosta täältä: https://drive.google.com/drive/folders/1juoJCi3rrqfCpJlkaAiEBe0tbuX1PRpy?usp=sharing

Kalle Kiviniemen ottelukuvat täältä: https://drive.google.com/drive/folders/1UQvE_pRVGa-zYGcQCY4gNeISyexNrdlO?usp=sharing

Sami Erjansalon kuvat lauantailta täältä: https://drive.google.com/drive/folders/1SeVrGq7tya6W38CIvtDYTCOgNpxpMg_K?usp=sharing

Kaikki Erjansalon lauantaina ottamat valokuvat: https://drive.google.com/drive/folders/1nXuMVY-OMKTT8LgRnCBr7fQOV4_iN6k2?usp=share_link

Jouni Rannan mustavalokuvia urheilijoista täältä: https://drive.google.com/drive/folders/1aIj2FKYuadprZ-3pZb4cZEJcvSUHiaWS

Tulokset

N-57 (5)
1. MATIKAINEN Pihla Maskun Tempo
2. SALONEN Pihla Porin JS Fudoshin
3. LAIHO Venla Nummelan Judo
4. KOPONEN Tessa Tikkurilan Judokat
5. _SEIKKULA Pihla-Maria Koyama, Rovaniemi
N-63 (3)
1. KANERVA Emilia Kirkkonummen JS
2. MÄKINEN Ida Riihimäen JS
3. SEIKKULA Louna-Lumia Koyama, Rovaniemi
N-70 (7)
1. NARVA Anni-Olivia Oulun JK
2. KOIVU Susan JS Sakura, Kuopio
3. SUOKANERVA Inka Koyama, Rovaniemi
3. TEPPO Unna Koyama, Rovaniemi
N-78 (3)
1. KRAPU Emma Vantaan Jukara
2. NIEMINEN Enna Orimattilan JS
3. SALONEN Jemina Kokkolan Budo
N+78 (3)
1. HANHELA Laura Orimattilan JS
2. NIKULA Fiona Ålands Judoklubb
3. SYRJÄLÄ Laura Jyväskylä Jigotai
M-60 (5)
1. OJANNE Justus Tampereen Judo
2. KOKKONEN Asser JS Sakura, Kuopio
3. KOTTARI Santtu Tampereen Judo
4. PULKKA Jens Vantaan Jukara
5. UKKONEN Kristian Lappeenrannan Kamiza
M-66 (8)
1. SAHA Luukas Riihimäen JS
2. KUJANHAARA Joonatan Chikara, H:ki
3. TAAVITSAINEN Jesper Chikara, H:ki
3. ORPHANOU Daniel Meido-Kan, H:ki
M-73 (9)
1. DJOUKAEV Turpal Hämeenlinnan JS
2. OLIN Valtteri Voimailuseura Bodonos
3. KANGASMÄKI Eemeli Jushinkan, Ähtäri
3. RÖNTY Sami Kajaanin JK
M-81 (11)
1. IHANAMÄKI Eetu Nokian Judo
2. LAAKKONEN Aku Meido-Kan, H:ki
3. PELTOMÄKI Joonas Kurikan Seibukan
3. YLIRUUSI Teo Tampereen Judo
5. LUOMA Juho Tampereen Judo
5. HAKALA Harri Chikara, H:ki
7. MYÖHÄNEN Timo Chikara, H:ki
7. _BÄCKMAN Tony Hangon Hyrskyt / Tsukuri
M-90 (10)
1. KANEVETS Artur Tikkurilan Judokat
2. ALLI Jaakko Tikkurilan Judokat
3. KHIRCHILASHVILI Khirchla Meido-Kan, H:ki
3. SANDSTRÖM Tuukka Kotkan JS
M-100 (5)
1. LAAMANEN Aatu Tampereen Judo
2. SULANDER Petteri Meido-Kan, H:ki
3. PUUMALAINEN Juho Mikkelin Judo
4. KORHONEN Niko JS Sakura, Kuopio
5. JUNTUNEN Henri Kajaanin JK
M+100 (4)
1. PUUMALAINEN Martti Meido-Kan, H:ki
2. JUSSILA Jesse Oulun JK
3. HIRVONEN Miika Chikara, H:ki
4. LAMBACKA Markus Koyama, Rovaniemi