Valtteri Olin (Bodonos) otteli pronssille Australian Perthissä, Oceania Openissa varhain lauantaina miesten alle 73 kg:n painoluokassa.

Kirjoittaja Tommi Valtonen

Keravan Bodonoksen Valtteri Olin taisteli pronssia Perthin Oceania-Openissa Australiassa kolmella otteluvoitolla. Luukas Saha kärsi puolikuntoisena kaksi tappiota samassa kilpailussa.

Luukas Saha (-66) ja Valtteri Olin (-73) taitelivat olympiakarsintapisteistä Perthin Oceania-Openissa aikaisin lauantaiaamuna Suomen aikaan. Open -tason kilpailu oli erittäin tärkeä, sillä jaossa oli Grand Prix tasoa vastaava määrä maailmanranking – ja olympiakarsintapisteitä.

Alle 73 kilon sarjassa Valtteri Olin aloitti päivätyönsä Australian Calvin Knoesteria vastaan. Tyylilleen uskollisesti Valtteri piti yllä kovaa tempoa, eikä australialainen pysynyt mukana. Noin kolmen minuutin ottelemisen jälkeen Olin päästi väsyneen australilaisen lepäämään nappaamalla tämän tiukkaan kuristukseen.

Valtterin seuraava ottelu oli poolifinaali Irlannin Joshua Greeniä vastaan. Suomalainen aloitti ottelun heti terävästi ja pommitti irlantilaisen päälleen seoinagella heti ensimmäisellä minuutilla. Minuuttia myöhemmin sama hidariseoinage osui paikkaan vielä hivenen paremmin ja tuloksena wazari. Tämä piste riitti myös voittoon, joten Valtteri eteni semifinaaliin Ranksan Benjanim Axusta vastaan.

Semifinaalissa pitkän ranskalaisen tyyli oli Olinille vielä liian vaikea. Väkevällä hidarikahvalla otteleva ranskalainen tuli otteissa läpi ja onnistui ensin heittämään Valtteirn sumigaeshilla ja jatkamaan tästä käsilukkoon. Näin Valtteri pronssiotteluun

Pronssiottelussa vastaan asettui kotiyleisön suosikki Jake Benstedt. Tässä ottelussa australialaiselle ei kuitenkaan ollut jaossa kuin kakkossijoja, sillä Valtteri dominoi ottelua alusta loppuun asti. Noin minuuttia ennen loppua polviseoinage puri jälleen kerran. Heitosta julistettiin ensin ippon, mutta lopulta tuomio korjaantui wazariksi. Valtteri puolusti johtoaan kuitenkin hienosti loppuun asti ja näin tuloksena ansaittu pronssimitali.

Valtteri oli erittäin tyytyväinen tuoreeltaan pronssiottelun jälkeen:

Ensimmäinen aikuisten kansainvälinen mitali ja fiilis on hyvä! MM-kisoja varten valmisteltu kunto oli vielä tallella ja valmistautuminen oli sujunut hyvin. Uskoin että hyvänä päivänä menen kisoissa pitkälle

Myös tulevaisuudennäkymiin Olin suhtautui positiivisesti:

Toivon kehityksen jatkuvan samaan malliin. Judoliitossa tehdään tällä hetkellä hyvää työtä päävalmentajan ja valmennuspäälikön johdolla. Seuraavaksi kisataan viikon päästä Bakussa, joten valmistautuminen alkaa heti huomenna

Myös Judoliiton päävalmentaja Rok Draksic oli tyytyväinen Olinin otteisiin:

Valtteri otteli koko päivän hyvin. Tämä on hänen ensimmäinen mitalinsa tämän tason kilpailuista ja toimii varmasti motivaationa tulevaan. On hienoa nähdä miten Valtteri kehittyy kilpailusta toiseen.”

Luukas Sahalle kaksi tappiota

Luukas Sahan ensimmäinen ottelu oli Saksan vahvaa Martin Setziä vastaan. Ottelun alku oli tiukkaa otetaistelua, kun samanpuoleiset ottelijat pyrkivät kontrolloimaan toistensa hihaotetta. Noin minuutin jälkeen saksalainen onnistui saamaan hetkellisen otehallinnan ja pääsi kääntymään matalaan eriseoinageen wazarin arvoisesti.

Saha alkoi hakea vimmatusti tasoitusta ja onnistuikin kääntämään saksalaisen sidontaan noin minuuttia ennen loppua. Voitto oli jo muutaman sekunnin päässä, mutta lopulta saksalaisen onnistui paeta ja Luukakselle sidonnasta vain wazari.

Hetkeä myöhemmin saksalainen sai vahvan, kahden käden otteen judogin samalta puolelta ja pääsi taas kääntymään seoinageensa. Vaikka heitto pyörähti väärältä puolelta, oli tuloksena wazari ja Luukas keräilyotteluihin.

Keräilyottelussa Ison-Britannian Michael Fryeria vastaan Saha hallitsi ottelun tapahtumia, varsinkin matossa, mutta ei onnistunut saamaan hankalalla ottelutyylillä ottelevaa brittiä selälleen. Ottelu venyi lopulta aina neljännelle jatkoaikaminuutille, jossa britti onnistui kääntämään Sahan seoinageyrityksen lähes maton pinnasta itselleen. Näin pisteet Fryerille ja Luukaksen tyytyminen tänää kahteen tappioon.

Päävalmentaja Draksic kommentoi Sahan otteita:

Luukaksella alkoi huono olo jo eilen, eikä hän ollut tänään aivan 100%. Ero ottelemiseen maailmanmestaruuskisoissa oli selkeä. Näitä päiviä kuitenkin tulee ja tiedän, että Luukas tulee takaisin vahvempana.