VYÖKOEKOMISSIO
Vyökoekomission tehtävänä on vyöarvojärjestelmän kehittäminen Suomessa. Vyökoekomissio vastaa dan-hakemusten käsittelystä, dan-kokeiden järjestämisestä ja uusien dan-arvojen myöntämisestä. Poikkeustapauksissa vyökoekomissio voi esittää Judoliiton hallitukselle vyöarvon korotusta ilman vyökoetta (batsugun). Vyökoekomissio järjestää myös graduointikoulutuksia, joissa koulutetaan kyu-arvoja myöntävät seuragraduoijat. Vyökoekomissio tekee tiivistä yhteistyötä koulutusvaliokunnan ja Judoliiton koulutusjärjestelmistä vastaavien henkilöiden kanssa.
Vyökoekomission sisältöihin pääset alla olevista otsikoista
Vyöarvojärjestelmä
Judoliiton vyöarvojärjestelmä on keskeisessä roolissa Judoliiton koulutusjärjestelmässä, sillä vyöarvo kertoo judokan osaamisesta ja kehittymisestä judossa. Vyöarvon korottamiseksi tulee osoittaa aktiivisuutta tatamilla ja kouluttautua lisää seuraavaan vyöarvoon edetessään. Judoliiton Vyökoekomissio vastaa dan-arvojen eli opettaja-asteen vyöarvojen myöntämisestä ja graduointitilaisuuksien järjestämisestä yhteistyössä Judoliiton toimiston kanssa. Vyökoekomissio vastaa graduointikoulutuksista sekä myöntää graduointioikeuksia. Judoliitto ylläpitää listaa voimassaolevista graduointioikeuksista.
Opettaja-astetta alemmat vyöarvot myönnetään seuroissa koulutettujen graduoitsijoiden toimesta.
Tutustu Suomen Judoliiton vyökoejärjestelmän sääntöihin:
Vyökoekomission kokoonpano:
Juho Nikkola
Puheenjohtaja
Puh. 050 550 3670, juho.nikkola(at)qdc.fi
Muut yhteydenotot: vyokoekomissio(at)judo.fi
Jäsenet: Juho Nikkola (pj), Jaakko Saari, Maarit Kallio, Mika Nurmi, Mika Haapalainen ja Peter Sandell
Lisäksi tarpeen mukaan liiton edustajana Sini Hukka ja parajudon edustajana Jukka Koistinen mukana kokouksessa.
Jäsen |
Vyöarvo | Kausi |
Tehtävä |
Juho Nikkola |
4. dan | 2022-2024 |
Puheenjohtaja, sihteeri |
Jaakko Saari |
7. dan | 2024-2026 |
Varapuheenjohtaja |
Mika Nurmi | 4. dan | 2023-2025 |
Koulutusasiat |
Mika Haapalainen |
4. dan | 2022-2024 |
Koulutusvastaava |
Maarit Kallio |
4. dan | 2024-2026 |
Vyökoehakemukset ja diplomit |
Peter Sandell |
4. dan |
2023-2025 |
Vyökokeet ja graduointisäännöt |
Miksi kaikki vyöarvot suoritetaan pääsääntöisesti vyökokeessa?
Vyöarvot – niin värivyöt nuorille kuin eri dan-asteet vanhemmille ja edistyneemmille – ovat merkityksellisiä asioita useimmille meistä, halusimme sitten myöntää sen tai emme.
Se, miten vyöarvoja myönnetään, erityisesti ns. tummempia vöitä, on keskeisiä asioita judon osaamisen edistämisessä ja tunnustamisessa. Myöntämiseen täytyy silloin liittyä myös tietty arvokkuus, jota tavoitellaan vyökoetilaisuuksissa. Ja miksi kukaan edes jännittäisi koetta, jos kyse ei olisi tärkeästä asiasta? Vyökoe on jännittävä tilaisuus myös siksi, että omat taidot pitää pystyä osoittamaan muiden edessä. Mustalta vyöltä edellytetään kykyä esittää osaamistaan myös jännityksen luoman paineen alla, mitä voidaan vyökokeessa arvioida.
Värivöistä ja niiden kokeista vastaavat seurat ja seuragraduoijat. Nuorempien harrastajien osalta vyökokeiden ei vielä tarvitse olla muodollisia. Vyökokeisiin liittyvällä graduointikoulutuksella ja sen uusimisvaatimuksella pyritään edistämään oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta värivöiden myöntämisessä seuroissa.
Mustien vöiden myöntämisestä Suomen judossa on vastannut historiallisesti ensin Kodokanin edustajat, sitten Dan-kollegio ja nykyisin vyökoekomissio. Vyökokeilla ja vyöarvovaatimuksilla pyritään yhteisen hyvän periaatteen mukaisesti ohjaamaan kokelaita edistämään omaa osaamistaan suomalaisen judo-osaamisen laaja-alaiseksi kehittämiseksi. Dan-arvoihin liittyvän hakuprosessin ja valtakunnallisen dan-koemenettelyn tavoitteena on oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus kokelaita kohtaan ja pitkäjänteisyys suomalaisen judon kehittämisessä.
Miksi myöhästyneitä hakemuksia tai ilmoittautumisia ei oteta vastaan?
Hakemusten ja ilmoittautumisten käsittelylle on ennakolta laskettu aikataulu, joka takaa sen, että kaikki tarvittavat välivaiheet ehditään hoitaa kuntoon ennen vyökoetta. Hakulomake halutaan pitää auki mahdollisimman pitkään ennen vyökoetta, jotta kaikki halukkaat ehtivät hakea. Heti hakuajan päätyttyä ryhdytään hoitamaan saatujen hakemusten osalta seuraavia vaiheita: käsitellään hakemukset, lähetetään täydennyspyynnöt, pidetään vyökoekomission päätöskokous, avataan ilmoittautumislomake, lähetetään hyväksymis- ja hylkäysviestit ja tehdään nettisivupäivitykset. Kun kokeisiin ilmoittautuneiden nimet ovat selvillä, heidän nimitietonsa lähetetään painotaloon vyökoediplomien painatusta varten. Eri välivaiheet hoidetaan kerralla kuntoon, joten myöhästyneitä hakemuksia tai ilmoittautuneita ei voida ottaa vastaan. Hyvään hallintotapaan kuuluu määräaikojen noudattaminen, jotta kaikki tulevat määräaikojen suhteen kohdelluksi tasapuolisesti.
Miten ulkomaalaiset dan-vyöarvot hyväksytään ja rekisteröidään Suomessa?
Jos seuran jäseneksi liittyy ulkomailla dan-arvon suorittanut judoka, vyökoekomissio huolehtii dan-arvon rekisteröinnin Suomisporttiin. Ulkomailla suoritettuja IJF:n jäsenliittojen dan-arvoja voidaan graduointisääntöjen mukaan rekisteröidä 2. daniin asti Suomisporttiin ilman vyökokeen suorittamista. Tätä ylempien vyöarvojen rekisteröinti vaatii dan-arvon uudelleen suorittamisen vyökokeessa. Dan-arvot suoritetaan silloin numerojärjestyksessä 3. danista alkaen. Ylemmän dan-vyöarvon omaavan kannattaa joka tapauksessa rekisteröidä alemmat dan-arvonsa Suomisporttiin, koska 2. dan antaa mahdollisuuden toimia laajasti eri judoon liittyvissä tehtävissä Suomessa. Dan-arvon rekisteröintiä varten judokan tulee toimittaa vyökoekomissiolle vyökoediplomi tai muu asiakirja suoritetusta vyöarvosta.
Miten ulkomaalaiset kyu-arvot hyväksytään ja rekisteröidään Suomessa?
Jos seuran jäseneksi liittyy ulkomailla kyu-arvon suorittanut judoka, seura voi itsenäisesti rekisteröidä vyöarvon Suomisporttiin. Seura voi käyttää omaa harkintaa siinä, millä perusteella se rekisteröinnin tekee. Seura voi vaihtoehtoisesti esim.
- Pyytää judokaa esittämään suorittamastaan kyu-arvosta vyökoediplomin tai judopassimerkinnän.
- Arvioida harjoituksissa, vastaako judokan taitotaso hänen ilmoittamaansa kyu-arvoa.
- Pitää tarvittaessa judokalle hänen kyu-arvonsa mukaisen vyökokeen.
Miten minimiaika vyökokeiden välillä lasketaan?
Minimiaika lasketaan kolmen eri tekijän perusteella. Näitä ovat judokan judotausta sekä kilpailupisteet ja tatamiaktiivisuus nykyisellä vyöllä. Minimiaikaa laskettaessa on otettava huomioon jokainen näistä tekijöistä. Minimaikaan lasketaan mukaan vain sellainen aika, jolloin judokalla on ollut tatamiaktiivisuutta ja sekä Judoliiton seuran jäsenyys että Judoliiton lisenssi voimassa.
Tausta: Judoka voi edetä neljää erilaista polkua riippuen siitä, mitä on judourallaan tehnyt. Graduointisäännöissä nämä polut on kuvattu kirjaimilla A, B, C ja D. Polku antaa pohjan sille, kuinka nopeasti minimissään voi edetä, jos kilpailupisteet ja tatamiaktiivisuus täyttyvät vaaditulla maksimitasolla. Graduointisääntöjen taulukosta voi tarkistaa lyhimmän mahdollisen minimiajan eri polkujen osalta.
Kilpailupisteet: Jos judoka on kerännyt tulevalta vyöarvolta (1.-4. dan) vaaditut täydet kilpailupisteet, on mahdollista edetä oman taustapolkunsa mukaisessa minimiajassa, mutta myös tatamiaktiivisuuden tulee silloin olla vaaditulla maksimitasolla. Jos judoka ei ole saanut kokoon kaikkia vaadittuja kilpailupisteitä, on mahdollista edetä oman taustapolkunsa mukaisessa suluissa ilmoitetussa minimiajassa, mutta tatamiaktiivisuuden tulee silloin olla vaaditulla maksimitasolla.
Tatamiaktiivisuus: Taustan ja kilpailupisteiden määrittämässä minimiajassa etenemiseen vaaditaan tatamiaktiivisuutta vähintään 4 krt/vko. Tatamiaktiivisuuteen lasketaan oma judoharjoittelu, kilpaileminen, tuomarointi, valmentaminen ja judoharjoitusten ohjaaminen. Jos tatamiaktiivisuus jää vähäisemmäksi kuin 4 krt/vko, graduointisääntöjen taulukosta voi tarkistaa, kuinka monta lisävuotta minimiaikaan tulee lisätä.
Kun vyökoekomissio käsittelee vyökoehakemuksen, se laskee aina minimiajan täyttymisen. Graduointisääntöjen mukaan minimiajan tulee täyttyä seuraavaan vyökokeeseen mennessä. Jos minimiaika ei täyty, vyökoekomissio hylkää automaattisesti hakemuksen, joten hakemus kannattaa lähettää vasta siinä vaiheessa, kun minimiaika on täyttymässä seuraavaan vyökokeeseen mennessä.
Miten VOK-suoritukset saadaan hyväksyttyä vyökoetta varten?
Vyökokeeseen haettaessa vaadittu VOK-tasokokonaisuus (VOK1 tai VOK2) pitää olla kokonaan suoritettu ja tasokokonaisuudesta pitää näkyä suoritusmerkintä Suomisportissa. Kun olet suorittanut kaikki vaaditut VOK-tason kurssit sekä vetänyt harjoituksia vaaditun määrän, täytä Judoliiton sivuilla oleva tasotodistushakemus, jonka perusteella Judoliiton koulutus- ja seurakehityspäällikkö koostaa sinulle VOK-tasokokonaisuustodistuksen ja tekee suorituksesta merkinnän Suomisporttiin. Vyökoekomissio tarkistaa VOK-tason suorittamisen Suomisportista hakemuksesi käsittelyn yhteydessä. Maajoukkueleiritykseen osallistuvilta judokoilta VOK-tasokokonaisuuksien suorittamista ei vaadita, sillä maajoukkueleiritykseen osallistuvat saavat vastaavat tiedot leirien yhteydessä.
Miten kilpailupisteet vaikuttavat hakemukseen ja miksi pisteet kannattaa kirjata omaan judopassiin?
Mikäli kilpailupisteitä ei ole sisällytetty hakemukseen ja dokumentoitu judopassista otetuilla kopioilla , niitä ei voida huomioida hakemusta käsiteltäessä. Tällöin kilpailupisteiden määräksi katsotaan hakemusta käsiteltäessä nolla ja minimiaika lasketaan siten, että hakija ei ole osallistunut kilpailutoimintaan ollenkaan vaikka hän olisi hakemuksella kertonut saavuttamastaan kilpailumenestyksestä. Tiedot kilpailupisteistä tulee toimittaa hakemuksen liitteeksi, koska vyökoekomission pitää pystyä myös arkistoimaan ne tiedot, joiden perusteella minimiaika on laskettu.
Miten graduointioikeuksien voimassaolo lasketaan, ja milloin pitää käydä varsinaisessa
graduointikoulutuksessa?
Graduointioikeus on voimassa voimassa kolme vuotta graduointikoulutuksen (tai korvaavan koulutuksen) käymisen jälkeen. Koulutusvuotta ei lasketa mukaan kolmeen vuoteen. Esimerkiksi vuonna 2021 graduoijakoulutuksen suorittanut voi graduoida vielä vuonna 2024. Jotta graduointioikeudet saa voimaan heti vuoden 2025 alusta, tulee seuraava koulutus käydä vuoden 2024 aikana.
Varsinaisessa graduointikoulutuksessa tulee käydä, kun haluaa aloittaa graduoinnit aivan uutena graduoijana. Tämän jälkeen graduointioikeutensa voi pitää voimassa käymällä kolmen vuoden välein joko graduointikoulutuksen, katakomission järjestämän nage-no-kata -koulutuksen tai Judoliiton seuravalmentajien tekniikkakoulutuksen. Vähintään yhdeksän vuoden välein tulee kuitenkin käydä graduointikoulutuksessa, jotta graduointioikeudet pysyvät voimassa.
Mitkä koulutukset korvaavat graduointikoulutuksen?
Graduointikoulutuksia korvaavia koulutuksia ovat Suomen Judoliiton järjestämät Nage-no-kata -koulutukset ja muut tekniikkakoulutukset (esim. seuravalmentajien tekniikkakoulutus).
Mihin graduointikoulutukseen voin osallistua?
Graduointikoulutusjärjestelmä on kolmiportainen. Graduoijan peruskurssi on tarkoitettu kaikille niille Suomen Judoliiton lisenssin omaaville henkilöille, jotka haluavat toimia graduoijina Suomen Judoliiton jäsenseurojen graduoinneissa. Vyöarvovaatimus koulutukseen osallistumiselle on 2. kyu, mutta graduoijana voi toimia vasta 1. kyun suorittamisen jälkeen. Koulutus on suunnattu lähinnä niille henkilöille, jotka eivät ole aiemmin toimineet graduoijina (koulutus toimii kuitenkin myös varakoulutuksena vanhoille graduoijille, mikäli jatkokoulutusta ei ole tarjolla sopivana ajankohtana graduointioikeuksien vanhetessa).
Graduoijan jatkokurssi on tarkoitettu niille graduoijille, jotka ovat jo aiemmin käyneet graduoijan peruskurssin. Graduointioikeuksia voi ylläpitää käymällä myös Suomen Judoliiton järjestämiä Nage-no-kata -koulutuksia ja muita tekniikkakoulutuksia. Jokaisen graduoijan on kuitenkin osallistuttava johonkin graduointikoulutukseen (peruskurssi tai jatkokurssi) yhdeksän vuoden välein.
Miksi graduointitilaisuudet eivät ole kaikille avoimia ja miksi siellä ei saa kuvata?
Graduointitilaisuudet ovat avoimia Suomen Judoliiton graduointioikeudet omaaville henkilöille. Liittograduoinnit ovat lisäksi avoimia graduoijan peruskurssille osallistuville koulutuksellisista syistä. Graduointipaikoilla on useimmiten rajallisesti tilaa, joten ylimääräisiä katsojia ei sallita. Kokelaiden suorituspaineita ei haluta myöskään lisätä. Graduointien kuvaaminen on kielletty yksilönsuojan sekä graduoijien työrauhan takia.
Miksi maajoukkuejudokan täytyy osata näyttää joku kata?
Kata on Jigoro Kanon kehittämä ”judotekniikoiden kirja”, jonka opettelemalla tekniikat ja niiden oikea suoritustapa voidaan opettaa ”kirjana”, jonka jokainen judoka oppii ulkoa, katan opetellessaan. Vaikka katat löytyvät nykyisin videoina internetistä, niiden sisäistäminen edellyttää sitä, että kunkin katan opettelee vyökoetta varten, jotta sen kuvaamat tekniikat osaa opettaa myös toisille. Maajoukkuejudoka tekee tekniikat yleensä siinä muodossa, jossa ne soveltuvat parhaiten hänen ruumiinrakenteelleen ja ottelutyylilleen. Koska maajoukkuejudoka on esimerkkinä muille, hänen tulee tuntea tekniikan suoritustapa myös perusmuodossaan ja osata mustana vyönä myös sen suoritustapa perusmuodossaan, kuten Jigoro Kano sen on aikanaan suunnitellut opetettavaksi.
Miksi myös maajoukkuejudokan kannattaa (ajoissa) edetä dan-arvoissaan?
Ensimmäisissä dan-arvoissa korostetaan nimenomaan taitoa eli judotekniikoiden osaamista. Maajoukkuetasoisten judokoiden, jotka saattavat harjoitella 5-10 lajiharjoitusta viikossa, tekninen osaaminen on luonnollisesti usein ylivertaista ns. tavallisen tason harrastajaan verrattuna. Lisäksi he ovat osoittaneet kykynsä judon kovassa ytimessä – shiaissa.
Usein, kun fokus on kilpa- tai huippu-urheilussa menestymisessä, ja palo vaadittavien taitojen kehittämiseen on kova, tuntuvat vyöarvot kohtuullisen merkityksettömiltä, eikä niihin nähdä syytä panostaa. Tämä on johtanut tilanteeseen, että moni kansainvälisestikin menestynyt judoka päättää kilpailu-uransa 1.dan vyöarvolla. Samaan aikaan heidän kuntoilevat ikätoverinsa ovat jo saattaneet suorittaa ylempiä dan-arvoja. Tämä tietysti vääristää tilannetta ja vähentää koko vyöjärjestelmämme arvostusta.
Judoura toivottavasti jatkuu myös kilpauran jälkeen ja silloin olisi hyvä, että vyöarvot vastaisivat osaamistasoa. Jos kilpauran jälkeen haluaa jatkaa esim. kansainväliselle tuomariuralle tai valmentajauralle, on tärkeää huolehtia siitä, että liian alhainen vyöarvo ei estä tai hidasta pääsyä näille urapoluille.
Milloin maajoukkuejudokan kannattaa pistää vyökoehakemus sisään?
Maajoukkuejudokan kannattaa laittaa vyökoehakemus sisään siinä vaiheessa, kun hänen minimiaikansa on täyttymässä seuraavaan kokeeseen mennessä. Jos vyökoehakemus hyväksytään, hyväksytty hakemus on voimassa 3 vuotta. Maajoukkuejudoka voi näin ollen katsoa, mikä tulevista kokeista sopii hänen aikatauluihinsa parhaiten. Vyökoekomissio järjestää vuosittain alkuvuoden maajoukkueleirin yhteydessä vyökoetilaisuuden, joka on tarkoitettu leirille osallistuville judokoille. Vyökoetilaisuuksiin pitää aina ilmoittautua Suomisportissa erikseen ennalta ilmoitetun aikataulun mukaisesti.
Miksi mustan vyön saamiseen judossa vaaditaan niin ”paljon”?
Musta vyö on opettajan merkki. Siksi siihen vaaditaan monipuolista osaamista judon eri alueilta. Pelkkä yhden kapean alan tuntemus ei riitä.
Vyökokeeseen tulevan on osattava kaikki Kodokanin perustekniikat, judon perusteet (tekniikoiden liikesuunnat, horjutus) ja nage-no-kata. Näin varmistetaan se, että mustavöinen judoka pystyy näyttämään ja opettamaan monipuolisesti judoa ja hänellä on laaja käsitys judosta.
Kilpailupisteet osoittavat judotekniikoiden toimivuuden ja tehokkuuden, joka on testattu kilpailutilanteissa. Mikäli henkilöllä ei ole kilpailupisteitä, minimiharjoitteluaika on pidempi.
VOK1-koulutus takaa sen, että jokaisella mustavöisellä on peruskäsitys opetuksesta ja valmennuksesta. Tätä tarvitaan opetetaan sitten peruskurssia tai kilparyhmää. Maajoukkueleiritykseen osallistuvat saavat vastaavat tiedot leirien yhteydessä. Kilpailusääntöjen tunteminen (ruskean vyön tuomarikurssi) määrittelee pitkälti sitä, mitä harjoituksissa opetetaan.
Edellä mainitut vaatimukset ovat laatutae sille, että mustavöisten taso pysyy korkeana ja he voivat toimia laadukkaina opettajina ja valmentajina seuroissaan.
Keitä ne ovat ne punavalkoisen vyön kantajat ja miten sellaisen voi saavuttaa?
6. dan-arvon saaneilla on oikeus käyttää punavalkoista vyötä. Perinteisesti punavalkoinen vyö on käytetty vain merkittävissä tapahtumissa, mutta nykypäivänä sitä käytetään usein esim. opettajan roolissa toimiessa. Edelleen on voimassa ”kirjoittamaton sääntö”, että randoria otetaan vain mustaa vyötä käyttäen.
Mutta mitkä ovat edellytykset 6.dan-arvolle ja siitä eteenpäin? Yksi edellytys on jatkuva toiminta judon edistämisessä oman kilpailu-uran jälkeen. Esimerkiksi pitkäjänteinen opettajana ja valmentajana toimiminen tai merkittävän tuomariuran tekeminen. Kaikki 6.danin saaneet ovat tehneet töitä judon eteen useassa roolissa vuosikymmenten ajan.
Graduointisäännöissä sanotaan, että 6. danin arvon saavuttamiseen edellytetään sekä kilpailumenestystä että todennettua korkeaa teknistä taitotasoa. Kilpailumenestyksen osoittamisen vaatimuksena on vähintään B-tasoluokitus, jonka voi saavuttaa aikuisten SM-mitalilla, veteraanien/katan/nuorten arvokisamitalilla tai toimimalla olympiatason judokan henkilökohtaisena valmentajana.
Korkean teknisen tieto- ja taitotason osoitus on se, että 6. danin ansaitsevien osaamista arvostetaan niin paljon, että heidät halutaan koulutus- ja opetustilaisuuksissa ns. ”rivin eteen”, opettamaan ja jakamaan osaamistaan. Tätä osaamista voi olla esimerkiksi judotekniikat, judotekniikoiden opetustavat, kilpailijoiden valmentamisen harjoitusmenetelmät tatamilla, katasuoritusten hiominen kuin myös tuomarina toimiminen. 6. dan on merkki sellaisesta osaamisesta, että ko. henkilö kuuluu sinne ”rivin eteen”.
DAN-KOKEET
Vuosi 2024
14.12.2024 Turku
Turun judoseuran sali, Liikuntakeskus Alfa, Raunistulantie 15
Sali avataan klo 10.
Vyökoe alkaa klo 11.
Voit osallistua vyökokeeseen, jos sinulla on hyväksytty vyökoehakemus. Hakulomake on auki 16.9.-27.10.2024 Suomisportissa. Linkki hakulomakkeelle on välilehdellä Dan-hakemus. Tutustu samalla välilehdellä olevaan hakuohjeeseen ennen hakulomakkeen täyttämistä, jotta hakemuksesi käsittely sujuu ongelmitta. Tiedon hakemuksesi hyväksynnästä saat viimeistään neljä viikkoa ennen koetta.
Jos hakemuksesi hyväksytään, voit ilmoittautua vyökokeeseen Suomisportissa olevalla ilmoittautumislomakkeella, joka on auki Suomisportissa 18.11.-1.12.2024. Ilmoittautumislomakkeelle pääset suoraan tästä linkistä.
2.1.2025, maajoukkueiden joululeiri, Pajulahti (vain maajoukkueleiritykseen osallistuville)
Voit osallistua vyökokeeseen, jos sinulla on hyväksytty vyökoehakemus. Hakulomake on auki 16.9.-27.10.2024 Suomisportissa. Linkki hakulomakkeelle on välilehdellä Dan-hakemus. Tutustu samalla välilehdellä olevaan hakuohjeeseen ennen hakulomakkeen täyttämistä, jotta hakemuksesi käsittely sujuu ongelmitta. Tiedon hakemuksesi hyväksynnästä saat viimeistään neljä viikkoa ennen koetta.
Jos hakemuksesi hyväksytään, voit ilmoittautua vyökokeeseen Suomisportissa olevalla ilmoittautumislomakkeella, joka on auki Suomisportissa 18.11.-1.12.2024. Ilmoittautumislomakkeelle pääset suoraan tästä linkistä.
Dan-hakemus
Dan-kokeiden vyökoemaksu maksetaan hakemuksen jättämisen yhteydessä. Maksu vaihtelee haetun vyöarvon mukaan (1. dan 150 e, 2. dan 200 e ja 3. dan ja sitä korkeammat vyöarvot 250 e).
Vyökokeeseen hakevan tulee olla Judoliittoon kuuluvan judoseuran jäsen, jäsenyyden tulee näkyä Suomisportissa ja Judoliiton lisenssimaksun tulee olla maksettuna kaikilta minimiaikaan laskettavilta vuosilta. Hakijan edellisten vyösuoritusten sekä vaadittujen koulutusten (VOK1/VOK2) tulee olla kirjattuna Suomisportiin ennen hakemuksen jättämistä. Todisteen edellisestä vyösuorituksesta voi myös lähettää passikopiona vyökoekomissiolle. Jos hakija haluaa, että hänen kilpailupisteensä huomioidaan hakemuksen käsittelyssä (ilman kilpailupisteitä väliaika on pidempi), niistä tulee toimittaa vyökoekomissiolle joko passikopiot tai muu kooste pisteistä (vyökoekomissio@judo.fi).
Jos hakemuksesi hyväksytään, se on voimassa 3 vuotta hyväksymispäivästä. Voit siis täyttää hakemuksen hakuaikana, vaikka et osallistuisi heti seuraavaan vyökokeeseen. Varmista kuitenkin, että henkilökohtainen minimiaikasi täyttyy seuraavaan vyökoepäivään mennessä. Minimiaikasi voit laskea graduontisäännöistä (1.9.2020). Tutustu ennen kokeeseen hakemista myös dan-arvojen tasovertailuun, josta voit katsoa, millaista osaamistasoa vyökokeessa eri dan-arvoilta kunkin judon osa-alueen kohdalla odotetaan.
Dan-hakemukseen johtava linkki ilmestyy hakuajaksi tälle sivulle. Dan-hakemus sulkeutuu hakuajan päätyttyä ja avautuu uudelleen hakuaikaa seuraavan vyökokeen jälkeen. Hakuajat voit tarkistaa kohdasta Dan-kokeet. Tutustu ennen hakemuksen täyttämistä hakuohjeeseen, jotta hakemuksesi jättäminen ja käsittely sujuu ongelmitta.
Dan-hakemus muistuttaa tapahtumailmoittautumista, mutta älä anna sen häiritä täyttämistäsi. Mikäli hakemuksesi hyväksytään, ilmoittaudu erikseen itsellesi sopivaan dan-kokeeseen. Hakuaika 14.12.2024 Turussa ja tammikuun alussa 2025 maajoukkueiden joululeirillä järjestettävään kokeeseen on 16.9.-27.10.2024. Hakulomakkeelle pääset tästä linkistä.
Kokeen suorittamisen jälkeen vyökoekomissio huolehtii uuden vyöarvosi rekisteröinnistä Suomisporttiin.
Kodokan-diplomin hakulomake
Mikäli haluat rekisteröidä dan-arvosi Kodokanissa ja saada Kodokanin diplomin, täytä liittenä oleva dan-hakemuslomake.
Lomake tulee täyttää aina koneellisesti. Japanilaisten on vaikea tulkita nimiä oikein, jos käsiala on vähänkin epäselvä.
Tulosta ja allekirjoita lomake.
Lähetä se allekirjoitettuna kirjeenä tai skannattuna sähköpostin liitetiedostona (toimisto@judo.fi) Judoliittoon.
Rekisteröinnistä ja diplomista tulee maksaa erillinen maksu. Kodokan lähettää Judoliitolle laskun maksettavaksi ennen rekisteröintiä ja diplomin lähettämistä. Judoliitto maksaa maksun ensin Kodokanille ja laskuttaa tämän jälkeen välittömästi rekisteröintiä pyytäneeltä kaikki Judoliitolle toimenpiteestä syntyneet kulut, jotka koostuvat Kodokanin perimästä maksusta, ulkomaan pankkikuluista ja diplomin postituksesta.
Kodokanin diplomin liite tästä: KODOKAN_diplomi_application_for_promotion_2016
DAN-KOKEISIIN HYVÄKSYTYT JUDOKAT LÖYDÄT OHEISISTA PDF-TIEDOSTOISTA
2024:Vyökokeeseen hyväksytyt 2024
2023: Vyökokeeseen hyväksytyt 2023
2022: Vyökokeeseen hyväksytyt 2022
2021: Hyväksytyt dan-hakemukset 2021
SUORITETUT DAN-KOROTUKSET LÖYDÄT SEURAAVISTA PDF-TIEDOSTOISTA
Graduointioikeudet
Yleistä graduoinneista
Vyöarvojen korotukset suoritetaan vyökokeissa eli graduoinneissa.
- Kyu-asteet suoritetaan seuragraduoinneissa, joita järjestävät Suomen Judoliiton jäsenseurat omien tarpeidensa mukaan.
- Dan-asteita voi suorittaa ainoastaan vyökoekomission järjestämissä liittograduoinneissa. Liittograduointeja järjestetään eri puolilla Suomea vähintään neljä kertaa vuodessa.
- Katso graduointisäännöt täältä: Judo graduointisäännöt 1.9.2020
Graduointioikeudet
Graduoijan on oltava Judoliiton alaisen judoseuran jäsen ja hänellä on oltava voimassaoleva kurssi-, seura- tai liittograduointioikeus. Graduoija voi pitää kurssi- ja seuragraduointeja vain niissä seuroissa, jotka ovat hänet tehtävään valtuuttaneet.
Graduointioikeuden saamiseksi on käytävä Judoliiton koulutusjärjestelmään kuuluva graduointikoulutus. Graduointioikeus on voimassa kolme kalenterivuotta kerrallaan. Graduointioikeuksien säilyttämiseksi graduoijan tulee pitää vyökokeita vuosittain sekä osallistua vähintään kolmen vuoden välein johonkin seuraavista Judoliiton järjestämistä koulutuksista:
- graduointikoulutus
- nage-no-kata -koulutus (kouluttajina Katakomission kouluttajat)
- seuravalmentajien tekniikkakoulutus
Graduoijan tulee kuitenkin vähintään yhdeksän vuoden välein osallistua varsinaiseen graduointikoulutukseen.
Jos graduoija ei ole toiminut aktiivisesti, mutta haluaa jatkaa graduoijana, tulee hänen suorittaa graduointikoulutus uudestaan ennen kolmen vuoden määräaikaa.
Kurssi- ja seuragraduoijien vyöarvovaatimukset
Graduointiluokitus | Graduoijan minimivyöarvo | Graduointioikeus |
Kurssigraduoija | 1. kyu | 5. kyu |
Seuragraduoija | 1. dan | 2. kyu |
Seuragraduoija | 2. dan | 1. kyu |
Liittograduoija | 3. dan | 1. dan |
Graduoijan valtuuttaminen tehtäväänsä
Judoseurat valtuuttavat graduoijansa Judoliittoon vuosi-ilmoituksella tai erikseen sähköpostilla. Vuosi-ilmoituksen saatuaan Judoliiton toimisto tarkistaa, että ilmoitetulla graduoijalla on voimassaoleva koulutus tehtävään. Judoseurat ovat vastuussa siitä, että kurssi- ja seuragraduoijat omaavat riittävät tiedot ja taidot vyökokeen pitämiseen.
Voimassaolevat graduointioikeudet
Seurat valtuuttavat vuosi-ilmoituksessa graduoijat seuraavalle vuodelle. Seura voi valtuuttaa graduoijansa myös erillisellä vapaamuotoisella sähköpostilla Judoliittoon. Ilmoituksen saatuaan Judoliiton toimisto tarkistaa, että graduoija on Judoliiton alaisen judoseuran jäsen ja hänellä on voimassaoleva koulutus tehtävään.
Graduointioikeuden säilyttämiseksi on käytävä Judoliiton koulutusjärjestelmään kuuluva graduointikoulutus. Graduointioikeus on voimassa kolme kalenterivuotta kerrallaan. Graduointioikeuksien säilyttämiseksi graduoijan tulee pitää vyökokeita vuosittain sekä osallistua vähintään kolmen vuoden välein johonkin seuraavista Judoliiton järjestämistä koulutuksista: graduointikoulutus, nage-no-kata -koulutus (kouluttajina katavaliokunnan viralliset kouluttajat) tai seuravalmentajien tekniikkakoulutus. Graduoijan tulee kuitenkin vähintään yhdeksän vuoden välein osallistua varsinaiseen graduointikoulutukseen. Jos graduoija ei ole toiminut aktiivisesti ja haluaa jatkaa graduoijana, hänen tulee suorittaa graduointikoulutus ennen graduointioikeuden uusimista.
Graduoijan itsensä vastuulla on pitää graduoijaoikeutensa voimassa.
Ilmoita graduointioikeudet Judoliitton sähköpostilla toimisto@judo.fi.
Vuoden 2024 graduoijakoulutukset
Graduoijan peruskoulutukset
Kohderyhmänä henkilöt, jotka eivät ole aiemmin toimineet graduoijan tehtävissä. Koulutukseen voivat osallistua myös ne, joiden graduointioikeudet pitää päivittää.
14.12.2024 Turku
Turun judoseuran sali, Liikuntakeskus Alfa, Raunistulantie 15
Koulutus pidetään dan-graduoinnin yhteydessä klo 11-18
Graduoijan jatkokoulutukset
Kohderyhmänä henkilöt, jotka ovat jo toimineet graduoijan tehtävissä ja joiden graduointioikeudet pitää päivittää.
Graduointisäännöt
Voimassaolevat graduointisäännöt: Graduointisaannot 2025 Vanhat ohjeet löytyvät Drive-kansiosta, johon linkki alimpana.
Sovellusohje 1.-5.dan: Sovellusohje 1.-5.dan 20250101
Sovellusohje nuoret ja aikuiset 5.kyu-1.kyu: Sovellusohje nuoret ja aikuiset 5kyu-1kyu 2025
Sovellusohje lapset: Sovellusohje lapset 20250101
Vyökoejärjestelmäsäännöt
Vyökoejärjestelmäsäännöt: suomen_judoliiton_vyokoejarjestelmasaannot
Vyödiplomipohjat
Tulostettava vyödiplomipohja: Ruskea vyö
Tulostettava vyödiplomipohja: Sininen vyö
Tulostettava vyödiplomipohja: Vihreä vyö
Tulostettava vyödiplomipohja: Oranssi vyö
Tulostettava vyödiplomipohja: Keltainen vyö
Muita vyökokesiin liittyviä materiaaleja: https://drive.google.com/drive/folders/1uua0NHgToPdY6Y3oRPtz-VxG5OGVX0du
Judopassi on asiakirja, joka on ollut käytössä jo vuodesta 1975 alkaen. Judopassiin judoka kerää tietoja omasta judotoiminnastaan: kilpailuista, leireistä, koulutuksista, tuomaritoiminnasta, kouluttajatehtävistä sekä vyön korotuksista. Suomen Judoliiton judopassin voi hankkia kaikki judokat, jotka ovat Suomen Judoliiton jäsenseurojen jäseniä. Voit hankkia judopassin täältä.
Alle 15-vuotiaat käyttävät nuorten judopassia. Sinä vuonna kun nuori täyttää 15 vuotta, siirrytään judopassin käyttöön. Nuorten judopassin tärkeimmät tiedot siirretään judopassiin. Lue lisää nuorten judopassista täältä.
Aiemmin juniorit ovat käyttäneet samaa Judopassia kuin aikuisetkin. Vanhoja judopasseja voi vielä olla seurojen varastoissa ja ne ovat edelleen voimassaolevia ja varaston voi käyttää loppuun. Jos juniorilla on judopassi myönnetty ennen syksyä 2012 ja mikäli juniori haluaa itselleen uuden Nuorten Judopassin, niin hän voi tilata sen oman seuransa passisihteerin kautta seuran maksukäytäntöjen mukaan.
Judopassin käyttöohjeet
Suomen Judoliiton judopassi on jäsenetu jokaiselle judoa harrastavalle henkilölle, joka kuuluu Suomen Judoliiton jäsenseuraan.
Judopassi vaaditaan jokaiselta, joka osallistuu viralliseen kilpailu- tai leiritoimintaan tai vyökokeeseen. Em. tilaisuuksissa osallistujalla tullee olla judopassin lisäksi mukana todistus voimassaolevasta Judoliiton lisenssistä.
Passin myöntää kuhunkin seuraan nimetty passisihteeri. Passisihteeri kirjoittaa passin suoritettujen maksujen jälkeen. Nuorten judopassi on lunastettava ensimmäisen valkoisen vyön (6. kyu) välikokeen yhteydessä. Aikuisilla judopassi tulee lunastaa ennen keltaisen (5. kyun) vyön myöntämistä.
Judopassi on esitettävä henkilöllisyyden, iän tai vyöarvon tarkistamista varten kilpailujen punnituksen valvojalle tai muulle kontrollihenkilölle. Kilpailujen osanotto- ja voittomerkinnät tulee merkitä itse passiin ja pyytää varmennus kilpailujen järjestäjältä tai omalta valmentajalta.
Vyökokeessa passi luovutetaan vyökokeen vastaanottajalle henkilötietojen, harjoituskertojen, kilpailupisteiden, koulutusvaatimusten ja muiden tietojen toteamista varten. Vyökokeen vastaanottaja merkitsee suoritetun vyönkorotuksen passiin.
Passin katoaminen tai täyttyminen
Mikäli passi katoaa, siitä on ilmoitettava oman seuran passisihteerille ja hankittava uusi passi normaalin käytännön mukaan. Mikäli passi täyttyy, on hankittava uusi passi.
Seuran passisihteeri voi tilata Judopasseja tällä lomakkeella hintaan á 35 euroa (2022). Tilaukset laskutetaan ja laskuun lisätään 9 euron toimistopalvelumaksu.
Dan-kollegio on Suomen mustavöisten judokoiden itsenäinen yhdistys, jonka kanssa Judoliiton Vyökoekomissio tekee yhteistyötä muun muassa järjestäessään Judoliiton graduointikoulutuksia ja dan-kokeita. Dan-kollegio ylläpitää tilastoa dan-arvon omaavista mustista vöistä Suomessa.
”Suomen Dan-Kollegio ry:n jäseniksi toivotetaan tervetulleiksi kaikki mustan vyön judokat, jotka ovat rekisteröitynä Suomen Dan-Kollegio ry:n tietokantaan ja jotka sitoutuvat noudattamaan yhdistyksen sääntöjä. Lähtökohtaisesti kaikki Suomen Judoliiton alaisissa graduoinneissa dan-asteen suorittaneet judokat rekisteröidään tietokantaamme.” Lähde Dan-kollegion verkkosivusto.
Dan-kollegion hallituksen puheenjohtaja on Kimmo Kallama 5. dan. Pääset dan-kollegion sivuille tästä.
AJANKOHTAISTA VYÖKOEKOMISSIOLTA
Ilmoittautumislomake 14.12.2024 Turussa ja maajoukkueiden joululeirillä 2.1.2025 pidettäviin dan-kokeisiin on auki
Ilmoittautumislomake 14.12.2024 Turussa ja maajoukkueiden joululeirillä 2.1.2025 pidettäviin vyökokeisiin on auki 17.11.-1.12.2024 Suomisportissa. Linkki ilmoittautumislomakkeelle löytyy vyökoekomission osiosta kohdasta dan-kokeet.
Taulukko osaamistason odotuksista vyökokeessa julkaistu
Vyökoekomissio on julkaissut maaliskuussa 2024 taulukon dan-arvojen tasovertailusta, jonka avulla voi tutustua siihen, millaista vaatimustasoa eri dan-arvoilta judon eri osa-alueilla vyökokeissa odotetaan. Taulukkoon kannattaa tutustua hyvissä ajoin ennen vyökokeeseen osallistumista, jotta kokeeseen valmistautuminen ja itse koetilaisuus sujuisivat mahdollisimman hyvin. Tasovertailuun pääset tutustumaan tarkemmin vyökoekomission Materiaalit-kansiossa.
Vastaukset vyökoekomissiolta usein kysyttyihin kysymyksiin lisätty nettisivuille
Vyökoekomissio on koonnut listan vyökoekomissiolta usein kysytyistä kysymyksistä ja laatinut niihin vastaukset. Kysymykset ja vastaukset löytyvät vyökoekomission sisällöistä omasta osiostaan Usein kysytyt kysymykset. Osiosta löydät vastauksia esim. kysymyksiin ulkomaalaisten vyöarvojen rekisteröinnistä, minimiajan laskemisesta, VOK-tasotodistuksen hankkimisesta, graduointikoulutusten käyntitiheydestä sekä moniin muihin judokoiden mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Graduointioikeudet vuodelle 2024
Graduointioikeudet vuodelle 2024
Graduoijakoulutus (tai korvaava koulutus) tulee suorittaa kolmen vuoden välein, jotta graduointioikeus pysyy voimassa. Näin ollen vuonna 2021 graduoijakoulutuksen (tai korvaavan koulutuksen) suorittanut voi graduoida vielä vuonna 2024. Tätä aiemmin koulutuksen suorittaneiden pitää käydä uusi koulutus, jotta graduointioikeudet päivittyvät vuodelle 2024.
Graduoijan peruskoulutuksia järjestetään dan-kokeiden yhteydessä (pl. maajoukkueleirillä pidettävä koe). Lisäksi 18.5.2024 järjestetään Jyväskylässä graduoijan jatkokoulutus, johon voivat osallistua jo aiempaa kokemusta graduoinnista omaavat judokat.
Vyökoekomissio muistuttaa:
Vyökokeissa on ilmennyt mm. seuraavia väärinkäytöksiä:
- graduoitava ei ole ollut Judoliiton judoseuran jäsen
- graduoijalla ei ole ollut voimassaolevaa graduointioikeutta (koulutus puuttuu tai vanhentunut)
- graduoijalla ei ole ollut seuran valtuutusta toimia graduoijana
Judoliitto ei voi hyväksyä sääntöjen vastaisesti myönnettyjä vyöarvoja, joten huolehditaan yhteisen hyvä periaatteen mukaisesti kaikki omalta osaltamme, että toimimme yhteisten sääntöjen mukaisesti ja turvaamme luottamuksen graduointijärjestelmäämme.
Tunnelmia viimeisimmistä vyökokeista ja graduointikoulutuksesta