Judoliiton uusi Judolla liikkeelle -hanke on ottanut merkittävän askeleen eteenpäin, kun hankkeen työntekijä Aino Kosonen on aloittanut työnsä syyskuun alussa. Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Judolla liikkeelle -hankkeen tavoitteena on tuoda judoa uusille kohderyhmille sekä kehittää seurojen valmiuksia tarjota matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia kuulovammaisille ja ikääntyneille.
Kosonen tuo hankkeeseen vahvaa osaamista sekä kuntoutuksen että saavutettavuuden näkökulmista. Hän on koulutukseltaan fysioterapeutti ja on työskennellyt ikäihmisten kuntoutuksen parissa. Lisäksi hän on opiskellut viittomakieltä, mikä on lisännyt hänen ymmärrystään kuurojen kulttuurista sekä kuulovammaisten erityistarpeista.
Aino odottaa innolla tulevaa työtä ja mahdollisuutta kehittää uusia toimintamalleja judoyhteisön kanssa.
”Odotan mielenkiinnolla, mitä pääsen tekemään ja mitä tästä syntyy myöhemmin. Mukavaa aloittaa työskentely Judoliitossa. Hienoa, että pääsen hyödyntämään osaamistani tässä työssä judoyhteisön hyödyksi”, Kosonen kertoo.
Syksyn aikana hankkeessa käynnistetään yhteistyötä seurojen kanssa ja valmistellaan ensimmäisiä käytännön toimenpiteitä, joiden tavoitteena on lisätä judon saavutettavuutta ja mahdollistaa yhä useamman ihmisen pääsy judon pariin.
Tulevana viikonloppuna Judoliiton Seuratoimijapäiville tulevat pääsevät tapaamaan Ainon Pajulahdessa. Ainon yhteystiedot löytyvät täältä.
Judoliitto toivottaa Ainon lämpimästi tervetulleeksi mukaan kehittämään judoa uusille kohderyhmille ja rakentamaan entistä saavutettavampaa judoyhteisöä.