Judo väelle tuli suru-uutinen elokuun 21. päivä, kun Hessu Arpiainen joutui sanomaan maitta viimeisen kerran. Sairaus iski salakavalasti ja nopeasti.

Hessua jää ikävöimään lapset ja lapsenlapset sekä judokat ja Hessun lukuisat kaverit.

Hessu (4. dan) oli kivenkova judoka, joka ei antanut helposti periksi. Tämä taistelijan luonne näkyi myös hänen omassa elämässään. Vastoinkäymiset Hessu käänsi voitoksi, eikä hän koskaan selitellyt tai valitellut tilannetta muille. Hän oli aina valmis auttamaan muita vaikka itsellä olisi ollut ehkä tarvetta tuelle.

Hessu oli rehellinen ja aito. Ei koskaan esittänyt olevansa jotakin muuta kuin Hessu.

Todellinen luonnonlapsi jopa aikuisena. Hän myös muisti vanhoja valmentajiaan joka Joulu tai merkkipäivä. Hän ei unohtanut niitä, jotka häntä oli joskus tukenut.

Judokana Hessun ehkä kovin saavutus oli hopea British Openissa 1987. PM- ja SM- mitaleja tuli useita, myös mestaruuksia. Omista saavutuksistaan Hessu ei koskaan tehnyt isoa numeroa. Tulokset puhui puolestaan. Kisa-uran jälkeen Hessu jatkoi nuorten kisaryhmän vetoa Chikarassa ja tulosta tuli silläkin saralla.

Hessu auttoi myös Meido-Kanin nuorten kisaryhmää vetämällä heidän fysiikka treenejä Kisiksessä ja kaiken tämän hän teki pyyteettömästi omalla vapaa-ajallaan.

Hän oli aidosti iloinen muiden menestyksestä. Lähti monesti mukaan kisareissuille jos ei muuta niin luomaan taisteluhenkeä.

Hessu oli Itä-Helsingin kasvatti ja se säilyi hänessä aina, vaikka asui väliin muualla.

Hessulla oli aina uusia suunnitelmia eikä muut aina pysyneet perässä. Välillä oli asunto jossain ja kun seuraavan kerran nähtiin, oli edellinen myyty ja uusi hommattu.

Työtä Hessu ei todellakaan kaihtanut, voisi sanoa että välillä työ oli hänelle henkireikä. Aina piti tehdä jotain. Todellinen Duracell pupu, mutta vähän isompi ja vahvempi sellainen. Liikuntavirastolla hän teki pitkän työuran ja portsarina ravintoloiden ovella meni useita vuosia. Hessu pääsi jo eläkkeelle, mutta työt jatkui.

Muutaman kerran kun hänelle soitti, niin tämä “eläkeläinen” oli matkalla tuuraamaan jotakin kaveria ovella tai oli sitten jäädytys hommissa urheilukentällä.

Hessu oli sosiaalinen kaveri, joka tuli toimeen ihmisten kanssa. Hessu saattoi soittaa ihmisille, vaikka ei ollut edes ihmeempää asiaa. Puhelu alkoi usein “Mitäs siellä..”

Se saattoi myös loppua suht nopeasti “Hei mä lopetan, kun tuun just tähän kaverin pihaan”. Peruslopetus puhelulle oli “Kiitos, hei”. Hessu tunsi todella paljon ihmisiä, mutta luultavasti vielä suurempi määrä ihmisiä tiesi Hessun.

Liian aikaisin sinut otettiin pois meidän keskuudestamme ja ikävä on suuri. Hyvää taivasmatkaa Hessu ja älä ota duunivuoroa Pietarin porteilla.

Esa Korkia-aho