Suomen Judoliitto ja IPPONGEAR ovat solmineet Olympiadin mittaisen yhteistyösopimuksen. Kumppanuus tukee kaikkien ikäryhmien edustusjoukkueita ja tuo uuden korkeatasoisen vaihtoehdon seurakenttään.

– IPPONGEAR vakuutti meidät mahtavalla paketilla ja korkeatasoisilla Judogeilla. Olemme todella iloisia että he ovat mukana yhteisellä matkalla kohti Los Angelesin Olympialaisia. Olen varma että yhteistyöstä tulee erinomaista kaikille osapuolille, kertoo Järjestöpäällikkö Otto Favén.

– Olemme ylpeitä saadessamme tehdä yhteistyötä Suomen Judoliiton kanssa. Viimeiset vuodet ovat osoittaneet että Rok Draksic on muodostanut vahvan ryhmän ja olemme varmoja että tulevaisuudessa näemme lisää suomalaismitaleja. Tämä yhteistyö tuntui heti järjestelmälliseltä, ammattimaiselta ja luotettavalta, mikä tekee Suomen Judoliitosta erittäin houkuttelevan kumppanin meille ja yhteiselle matkallemme kohti Los Angelesin Olympialaisia, kertoo IPPONGEARin toimitusjohtaja Stefan Kneitinger.

Asiakkailleen IPPONGEARin tarjoama merkittävä ja kiitelty etu on, että judogien takit ja housut voi hankkia erikseen jotta molempien koko on juuri oikea. Malleista löytyvät niin normaalit leikkaukset kuin slimfit- ja naisten mallit. Suomessa IPPONGEARin virallinen maahantuoja on Budopunkt (budopunkt.fi). Jälleenmyyjänä toimii myös kaikille tuttu Penado (penado.fi).

– Virallisena IPPONGEAR-jakelijana Suomessa olemme ylpeitä yhteistyöstä Suomen Judoliiton kanssa. Tämä merkkipaalu osuu yhteen Budopunkt.fi:n 10-vuotisjuhlan kanssa.
Kutsumme judokat, valmentajat ja jälleenmyyjät mukaan IPPONGEAR-klubiin ja jälleenmyyjäohjelmaan. Ohjelmassa tarjoamme erikoishinnat laadukkaista judotarvikkeista, tiimivaatteista ja yksilöllisistä brodeerauksista. Tehdään IPPONGEARista olennainen osa judopolkuasi, kertoo Nils Neemre – BUDOPUNKTin toimitusjohtaja.

– Mielestäni on ollut mukavaa ja kiinnostavaa saada jo aiempien edustamieni menestyvien brändien rinnalle merkki, joka valtaa markkinoita Euroopassa. Uskon että IPPONGEARin tuotteet menestyvät Suomessa. Niitä voi tilata verkkokaupastamme. Vierailen ympäri Suomea kisoissa ja leireillä, joten tuotteita pääsee sovittamaan, kertoo Penadon toimitusjohtaja Pentti Vauhkonen.