69 seuraa, toistakymmentä maata ja lähes 700 ottelijaa. Perinteinen Baltic Sea Championships oli onnistunut Orimattilan Judoseuran taidonnäyte.
– Kilpailuun oli saapunut ennätysmäärä osanottajia, joten se oli kasvattanut suosiota entisestään. Mahtava asia että kotimaahan saadaan tällainen hyvätasoinen kansainvälinen kilpailu, toteaa alle 18-vuotiaiden vastuuvalmentaja Eetu Laamanen.
– Moni alle 18-vuotias urakoi kahdessa ikäluokassa, jolloin otteluita tuli kahteen päivään hyvä määrä. Muutamia mitaliotteluita hävittiin mutta toisaalta finaaleja saatiin käännettyä kotiinki ja saatiin muutama tuplamestarikin, kun Sara Mäntykenttä, Olivia Kärnä ja Ville Kivelä ottivat kahden ikäluokan mestaruudet.
Seurajoukkueista paras oli Stockholms Judoclub, joka nappasi 13 mitalia 26 kilpailijallaan. Suomalaisseuroista parhaana Hämeenlinnan Judoseura ylsi mitalitilastossa viidenneksi kolmella kultamitalillaan.
– Tätä varten laajennettiin neljään ottelualueeseen. Töitä paiskittiin lähes ympäri vuorokauden viimeiset kisoja edeltävät päivät. Järjestelyt onnistuivat poikkeuksellisen hyvin, jopa minuutilleen suunnitelmien mukaan, kertoo kilpailupäällikkö Tero Rönkkö.
Tapahtuma todellakin oli onnistunut ja monille nuorille varmasti hieno kokemus. Orimattila Areena muuntui erinomaisesti kansainvälisen judokilpailun näyttämöksi.
– Kansainväliset vieraat ja laaja osallistuminen tekivät tästä hyvätasoisen tapahtuman. Nähtiin jälleen että töitä pitää tehdä nuorten kanssa kehityksen eteen. Maanantaina jatkettiin vielä leirillä joten erinomainen tapahtuma, analysoi alle 21-vuotiaiden vastuuvalmentaja Alain Calderin.
Iso kansainvälinen osallistujajoukko on pitkän työn tulos. Orimattilan Judoseura on rakentanut kontakteja pitkään kymmenen vuoden aikana.
– Käymme heidän tapahtumissaan ja he vastavuoroisesti vierailevat meillä. Monet täällä vierailevat ovat paitsi kollegoja myös ystäviä. Lisäksi hyvä tapahtuma puhuu puolestaan ja houkuttelee kansainvälisiä vieraita osallistumaan yhä uudelleen, kertoo Rönkkö.
– On erittäin tärkeää että meillä on kotimaassa merkittävä kansainvälinen tapahtuma, joka antaa laajalle joukolle judokoita mitata tasoaan. Tämä osoittautui monelle hyväksi mittariksi missä mennään. Ehdottomasti tapahtuma joka suomalaisella kilpajudokalla täytyy olla kalenterissa, arvioi valmennuspäällikkö Otto Favén.
Kilpailujen ottelukaaviot ja tulokset löytyvät osoitteesta judokisa.fi.