Pohjois-Suomen suurimpiin judovaikuttajiin kuulunut Seppo Räty siirtyi ajasta ikuisuuteen elokuun lopulla. Kuollessaan hän oli 85-vuotias. Hän ei toipunut saatuaan aivoinfarktin kotonaan Pellossa ja hoito Rovaniemelläkään ei palauttanut häntä enää joukkoomme.

Seppo saapui lääketieteen kandidaattina jatkamaan opintojaan Oulun yliopistossa. Turussa saatu kipinä judoon janosi jatkoa Oulussa.  Yhteydenotot Oulun Pyrinnön päättäjiin päättyivät suopeasti ja upouudessa Pyrinnön urheilutalossa alkoivat ensimmäiset judoharjoitukset 10.10.1964.

Seppo teki suuren vaikutuksen puheillaan ja näytöillään paikalle tulleille noin kymmenelle oululaiselle – allekirjoittanut yksi heistä.

Kun tuli aika perustaa oma seura, oli Seppo yksi vastuunkantajista.  Omien mattojen ostoon hän lahjoitti oitis 200 mk ja kun loput rahatkin saatiin kasaan, niin omat matot levitettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 1967.

Seppo Rädyn ansioksi Oulun Judokerhon alkuvaiheissa kuuluu myös mustavöisten judokoiden hankkiminen vyökokeita pitämään oululaisille.  Eräs heistä pohjoiseen matkanneista oli samoin turkulainen Vesa Reilimo.

– Tutustuin Seppoon Turussa ja hän oli hyvin ystävällinen kaikille, mutta oli hyvin tiukka hänelle tärkeissä asioissa kuten Torniojoen kala-asioissa, Reilimo muistelee.

Oulusta Sepon matka jatkui Rovaniemelle ja yhteydenotto Lapin Lukkoon poiki jälleen uuden judoseuran vuonna 1969.  Seppo toimi judojaoston ensimmäisenä puheenjohtajana ohjaten harjoituksia seuratoiminnan pyörittämisen lisäksi. Lapin Lukon judokat taistelivat Sepon oppien ansiosta Suomen mestaruuskilpailuissa mitaleille asti useana vuonna.

Vuoden 1972 aikana Seppo muutti työn perässä Pelloon, jossa uusi judon toimipiste näki päivän valon vuoden 1983 keväällä.  Tuolloin 45-vuotias ruskeavöinen Räty arveli olevansa jo liian vanha seuran perustamiseen.  Omien poikien painostus oli kuitenkin niin kova, että matolle oli vielä mentävä. Pellolaisten taitojen kasvaessa Sepon rooli harjoitusten vetäjänä vähitellen pieneni ja lopulta päättyi kokonaan.

Matolla hän kuitenkin kävi judogi päällä oululaisen judon 50-vuotisjuhlaharjoituksissa 2014 saaden vastaanottaa Oulun Judokerhon pöytästandardin. Sepolle suuri päivä oli myös 18.8.2019 Rovaniemellä, jolloin hänelle myönnettiin arvostettu 1.dan eli oikeus käyttää mustaa vyötä uumillaan.

Seppo muistetaan jokaisen hänet tavanneen judokan mielessä huumorintajuisena ja innostavana opettajana ja esikuvana.

– Judo ei anna mitään ilmaiseksi. Pitää olla halu harjoitella. Pelkät vyönmetsästäjät eivät pärjää enää, kun harjoittelussa päästään korkeammille vyöasteille, Seppo painotti Pellon aikana paikalliselle lehdelle.

Seppoa jäävät kaipaamaan omaisten lisäksi laaja judoyhteisö erityisesti Pohjois-Suomessa, mutta myös muualla Suomea.

 

Matti Tieksola

Sepon oppilas 10.10.64 alkaen