Alle 21-vuotiaiden maailman mestaruuskilpailut otellaan 10.-14.8.2022 Ecuadorin Guayaquilissa.

Saloselle otteluvoitto avauspäivänä

Porin Fudoshinin Pihla Salosen ensimmäinen ottelu oli Tunisian Sidaouita vastaan. Ottelu sujui mallikkaasti ja Pihla otti ippon-voiton komealla kosotogakella ajassa 1:37.

Toiseen otteluun tuli vastaan ennakkosuosikki, viime vuoden junioreiden MM-kakkonen, Italian Carna. Italialainen oli vastikään heinäkuulla ottanut hopeaa Budapestin Grand Slamissa, joka on osa Pariisin 2024 olympiakarsintaa. Tiedossa olikin tiukka kamppailu.

Ottelu eteni tasaisena molemmilla ollen 1-2 varoitusta alla aivan ottelun viime sekunneille saakka. Kymmenen sekuntia ennen otteluajan päättymistä ja siirtymistä jatkoajalle, Pihla teki huolimattoman heittoyrityksen, jonka italialainen kuittasi itselleen vastaheitolla waza-arin arvoisesti ja voitti ottelun. Pihlan ottelut päättyivät näin toiselle kierrokselle. Carna jatkoi otteluitaan ippon-voitoin päättäen päivän maailmanmestarina.

”Ensimmäinen ottelu oli hyvää tekemistä Pihlalta eikä tunisialaisella ollut mahdollisuuksia. Toiseen otteluun tulikin sitten kovin mahdollinen vastus. Pihla noudatti ottelutaktiikkaa hyvin ja ottelu eteni tasaisena. Lopussa tuli kuitenkin yksi huolimaton yritys, joka on tällä tasolla liikaa. Pihla on kehittynyt otteissa hyvin viime vuosina ja saanut kiinni maailman huippuja. Vielä kuitenkin vaaditaan töitä taktisella puolella ettei tule huolimattomia tai hätäisiä yrityksiä.” kommentoi joukkueen valmentaja Eetu Laamanen paikan päältä.

Kanevetsille tappio varoituksilla

Tikkurilan Judokoiden Artur Kanevetsille arpa toi ensimmäiselle kierrokselle Saksan Tom Drosten. Ottelu oli tasaista, vaikkakin varsinaisella otteluajalla Arturia huomautettiin kahdesti varoituksilla, toinen passiivisuudesta ja toinen saman puolen otteen pitämisestä ilman hyökkäystä. Ilman pistesuorituksia edennyt ottelu meni jatkoajalle (golden scorella), jossa saksalainen piti tempoa yllä Arturia aktiivisemmin. Kun jatkoaikaa oli oteltu 0:49, annettiin Arturille kolmas varoitus. Näin ottelu päättyi saksalaisen eduksi ja suomalaisen kilpailut päättyivät ensimmäiseen otteluun.

Tulokset:  live.ijf.org