Judon kaksipäiväinen SM-tapahtuma kokosi tatamille myös pitkästä aikaa ottelemaan sovelletun judon kilpailijat ja veteraanijudokat. Lue alta Marita Kokkosen ja Tom Pahlmannin kilpailuraportit päivästä ja lataa itsellesi podium-kuvia sunnuntailta.

Sovelletun judon SM-kisat 8.5.2022

Teksti: Marita Kokkonen (Sovelletun judon uranuurtaja, Tikkurilan Judokat)

”Vihdoinkin päästiin kisatatamille ”, oli monen judokan ja valmentajan kommentti, kun aloitettiin sunnuntaiaamuna sovelletun judon SM-kilpailut Lempäälässä, Tampereen kupeessa. Tatamilla hikoili yhteensä 39 judokaa, jotka edustivat 12 eri judoseuraa.

Kisajärjestäjä Tampereen Judo järjesti tapahtuman yhteistyössä Ideapark Lempäälän kanssa, joka oli luonut todella kauniit ja SM-kisojen arvoiset puitteet. Nämä lisäsivät tunnelmaa ja osaltaan varmasti jokaisen taistelutahtoa päästä podiumille.

Oli hienoa nähdä, että ”junnuista” on kasvanut todella kovia haastajia ”vanhoille”.

”Nyt joutuu jokainen pistämään kaiken likoon, jos haluaa menestyäQ, tuumasi päävalmentaja Jukka Koistinen. Tähän toinen päävalmentaja Tuula Holtti jatkaa: ”Mahtavaa työtä tehdään seuroissa, että saadaan nuorista näitä taitavia haastajia. Tämä takaa jatkuvuutta ja jokaiselle taitojen kehittymistä.”

Koistielle jäi erityisesti mieleen Tikkurilan Judokoiden Salinit: Jesse ja Kristian, jotka ovat kehittyneet paljon pienistä pojista matsaajiksi. Tosin vielä tällä kertaa -66 kg:n sarjavoiton vielä Kirkkonummen Joona Kaukonen voittaen tyylikkääsi kaikki neljä otteluaan ipponilla. Jesse Salin nappasi hopeaa voittaen kolme otteluaan, ja Kristian sai pronssia kahden voitetun ottelun turvin.

Tiukkaa taistelua otteluvoitoista ja mestaruuksista

Hyvin tiukkaan taisteltiin myös sarjassa -81 kg, jossa nähtiin kaikilla judokoilla mainioita tekniikoita. Ehkä suurin yllätys oli Raision Ryhdin Markus Vainoin ja Kuopion Sakuran Jusa Jokinimen taistelu finaaliin pääsystä. Miehet saivat kumpikin 7 pisteen suoritukset. Jusa lähti raivokkaaseen heittoyritykseen, jonka Markus käänsikin taitavasti vastaheitoksi, ja näin otteluvoitto ja finaalipaikka Markukselle.  Finaaliin Markus sai vastaansa alkuottelut tehokkaasti otelleen Ilpo Lautalan Popinnimen Iskusta. Finaalissa nähtiin kova kamppailu, joka päättyi Lautalan voittoon ja mestaruus matkasi Kotkaan.

Sarja -73 kg oli myös mielenkiintoinen, sillä ottelijoista kolme oli Special Olympics -kävijöitä: Mikko Niskanen Kuopiosta, Matti Heino Raisiosta ja Janne Pirhonen Lappeenrannasta. Nuoret haastajat Eetu Isosalo Raisioista ja Ville Matikainen Tikkurilan Judokoista eivät kuvia kumarrelleet, vaan napsivat voittoja konkareista. Eetu koki tappion seurakaveri Matille täysiaikaisen ottelun päättyessä 7 pisteen suoritukseen. Tämä oli mainio taistelu nuorelta haastajalta. Eetu joutui tunnustamaan tappion tehokkaasti otelleelle Ville Matikaiselle, jolla tuntui olevat tekniikat hiottu hyvän ottelukuntoon. Finaalista tulikin jännittävä taistelu sarjan pitkäaikaista hallitsijaa Matti Heinoa vastaan. Miesten tasaväkinen ottelu eteni aina jatkoajalle saakka, jolloin Ville sai jalkaheitosta 7 pisteen suorituksen. Mestaruus vihdoin vaihtui ja matkasi Villen mukana Vantaalle. Eetu Isosalo voitti konkarit Niskasen sekä Pirhosen, ja näin ollen nuorelle Eetulle pronssia.

Nuoria judolupauksia ja ennakkoluulottomia suorituksia

Nuoruus oli valttia myös sarjassa +100 kg. Lahden Judoseuraa edustanut mikkeliläislähtöinen nuori Wille Lahdenperä kuritti niin ikään vanhoja konkareita. Porin Fudoshinin ruskeavöinen, kokenut otteliija Sami Hakala taisteli urheasti, mutta nuori Wille haastoi Samia, ja heitti hänet ottelun ensimmäisen minuutin umpeuduttua. Saman kohtalon koki Samin seurakaveri Jani-Petteri Laine.

Sarjasta -90 kg muodostui näppärä ”uusien miesten” taistelutanner, sillä kenelläkään viidellä ottelijalla ei ollut kovinkaan montaa ottelua takanaan, vaikka harjoitteluvuosia muutamilla oli jo useita. Sarjavoitto meni Raision Ryhdin Tommi Laineelle, joka voitti kaikki neljä otteluaan mallikkaasti 10-0. Hopea matkasi Porvoon Shirokawaan Mikko Naumasen matkassa, joka myös esitti taidokasta judoa. Pronssi taisteli Tikkurilan Judokoiden Kare Heikkinen.

Miesten newaza-sarjassa oli kolme ottelijaa ja voitto meni Lahden Judoseuran Timi Törrölle. Tampereen Judon Miro Janhonen nappasi hopeaa, ja pronssi meni Tikkurilan Judokoiden Ville Lönnqvistille.

Naiskilpailijoissa koronakato

Naisten sarjojen kisaajia koronatauko oli verottanut ja tatamilla nähtiin otteluita vain neljässä sarjassa. Tämä on harmillista, sillä aiempina vuosina olemme saaneet nauttia erityisen paljon myös naisten matseista. Toki tälläkin kertaa mestaruudet ratkottiin tiukoissa taisteluissa, vaikka emme saaneet samanlaista ilotulitusta kuin miesten sarjoissa. Jokainen judoka joutui hikeä vuodattamaan mitalinsa eteen. Sarjan -48 voitto matkasi SM-kisadebyyttinsä tehneen Porvoon Shirokawan Alina Skogin mukaan. Konkari Piia Komppa otti mestaruuden sarjassa -61 kg. Lahden Mira Grönholm oli vauhdissa voittaen sarjan -78 kg. Naisten raskaan sarjan voitto meni pirteästi otelleelle Porin Fudoshinin Petra Kujansuulle.

Kohti Special Olympics 2023 -maailmankisoja

SM-kilpailut olivat ensimmäinen etappi myös Special Olympics 2023 maailmankisoille, minkä vuoksi kokonaisottelijamäärä oli hyvä 39 ottelijaa. Tämä yllätti järjestäjät, sillä sovelletun judon tuomaroitiin perehtyneitä tuomareita oli pyydetty paikalle yhden ottelualueen verran. Alkuun otteluita käytiin rintarinnan veteraanien SM-kisojen kanssa. Näiden ottelujen päätyttyä, sovelletun otteluita siirrettiin myös toiselle matolle ja tuomariasia ratkaistiin nopeasti. Olikin mahtavaa keskustelua tuomarinpöydän takana olympiatuomari, ja kisojen päätuomari Veli-Matti Karinkannan kanssa, joka totesi:

”Me otetaan tämä sovelletun judon tuomareiden koulutus nyt kaikille tuomareille, jotta on aina riittävästi osaamista. Me halutaan kaikkiin kisoihin mukaan myös sovelletun sarjat!”

”Iso kiitos kaikille! Näin me viedään mahtavaa judoilua entistä enemmän kaikille avoimeen suuntaan”, toteavat päävalmentajat Tuula Holtti ja Jukka Koistinen.

Tulokset:

Suomen Judoliitto: https://judokisa.fi/continfo/results/944/

Juttuja seurojen tunnelmista ja kuvia.

Special Olympics Judo Finland https://www.facebook.com/Special-Olympics-Judo-Finland-124452784574215


Katso lauantain kuvia alla olevista kuvalinkeistä:

Kalle Kiviniemen (Tampereen Judo) ottamia valokuvia löydät alla olevasta linkistä (käytä lainatessasi kuvalähteenä: judo.fi/Kalle Kiviniemi)

https://drive.google.com/drive/folders/1TO9LBoksUNqREqfV9IhZuZgftuzxP1Ao?usp=sharing

Lisää valokuvia lisätään vielä myöhemmin tähän artikkeliin.