Viikonloppuna oteltiin U21 European Cup Portugalin Coimbrassa. Kilpailuun osallistui noin 400 urheilijaa 21 eri maasta. Suomelta oli mukana viiden hengen joukkue ja valmentajana matkassa toimi Arttu Määttä.

Kaupunki oli Portugalin pääkaupunki ennen Lissabonia eli melkein kuin Portugalin Turku, ja paikkakunnalla on jo pitkät perinteet judotapahtumien järjestämisestä.

Suomessa kilpailuista raportoi Esa Korkia-aho lennokkaaseen tyyliinsä.

Lauantaina ei otteluvoittoja

Lauantaina ei otteluvoittoja tullut. Ensimmäisessä EJU cupissaan Hontai Judon Lenni Uro (-73 kg) sai vastaansa Brittien Nairnen, joka kyllä dominoi ottelua ottaen kaksi waza-aria Lennistä. Britti voitti kuitenkin poolinsa ja oli lopulta pronssilla. Kisoissa oli ns. pitkät keräilyt ja Lenni sai toisen mahdollisuuden. Portugalin Daniela voitti Uron niin ikään 2 waza-arilla ja Lenni loukkasi ilmeisesti jalkaansa portugalilaisen toisessa heitossa. Ensikokemus European Cupista on nyt haettu ja treeniä lisää.

Toinen lauantain ottelija oli Oulun Judokerhon Anni-Olivia Narva (-70 kg). Häntä vastaan asettui Espanjan Gonzalez da Costa Evangelista (onpas pitkä nimi, no etunimessä onneksi 3 kirjainta). Anni-Olivian kohtaloksi tuli myös ippon-tappio, eikä enempää matseja, koska espanjalainen ei edennyt pidemmälle kaaviossa.

Sunnuntaina uusi päivä ja uudet ottelut

Sunnuntaina lopun joukkueen jäsenet halusivat varmasti petrata tulosta, kun kolme judokaa asteli tatamille haastamaan vastustajiaan.

Rovaniemen Koyaman Louna-Lumia Seikkula (-57 kg) sai vapaakierroksen jälkeen vastaansa kisojen ykkös- sijoitetun Garcia Martinin, joka hoiti ottelun varmasti itselleen, sillä Louna-Lumian varoitustili täyttyi ja johti ulosajoon. Espanjalainen voitti poolin. Hän oli lopulta hopealla ja näin ollen Louna-Lumia sai mahdollisuuden keräilyissä Ranskan Rozania vastaan, joka voitti ottelun kuitenkin ipponilla.

Tampereen judon Teo Yliruusi (-81 kg) otti sitten sen viikonlopun ensimmäisen otteluvoiton laittamalla Portugalin Almeidan tiukkaan sidontaan. Teon penkillä ei näkynyt Arttu Määttää, mikä taas johtui siitä, ettei Teon puku ollut mennyt läpi kontrollista ja näin ollen säännöissä sanotaan, ettei coach pääse penkille myöskään. Toisessa ottelussa vastaan tuli Hollannin Nicola, joka kaivoi 2 waza-aria hidari uchi-matallaan. Hollantilainen ei voittanut poolia ja näin Teon matsit oli siinä.

Viikonlopun mitali Artur Kanevetsille

Viikonloppu huipentui kuitenkin lopulta, kun Tikkurilan Judokoiden Artur Kanevets (-90 kg) venyi hienosti mitaleille.  Ekasta matsista tuli puhdas ippon-voitto Portugalin  Pimentasta. Kahdella seuraavalla kierroksella Arturille oli tarjolla pari hollanikkaita, eli peräkkäin puukenkämaan eli Hollannin ottelijat: Den Hartog ja van Herk. Molemmat saivat kokea ippon-tappiot Arturia vastaan. Näillä matseilla Artur voitti jo poolin ja eteni semifinaaliin. Artur jatkoi hyväksi havaitulla tiellä ja otti jälleen ippon voiton ja nyt vuorostaan Italian Sammartino sai tuta Arturin taidot ja jälleen ippon-voitto ja Artur finaaliin. Finaalissa vastaan tuli Itävallan Papoyan. Ottelu oli tiukkaa vääntöä ja eteni lopulta jatkoajalle eli Golden Scoreen. Siellä Papoyan onnistui kaivamaan waza-arin Arturista ja näin suomalaiselle hopeaa. Upea suoritus Arturilta!

Tuoreet kuulumiset Portugalista

Kanevets lähetti pikaiset kuulumiset bussipysäkiltä odottaessaan kyytiä kisapaikalta hotellille:

– Makein otteluvoitto oli semifinaalin tani-otoshi ja se fiilis, kun etenin finaaliin. Onnistuin mielestäni ihan hyvin siihen nähden, että olin Nymburkin (Tshekissä) leirin jälkeen koko viikon sairaana ja mietin, että lähdenkö reissuun edes mukaan. Päätin kuitenkin isän kanssa, että pärjään puolikuntoisenakin. Katse oli kullassa tietty, mutta sairastelu verotti osansa. Tein tilanteessa parhaani. ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Artur tiivisti lopuksi.

Judoliiton alle 21-vuotiaiden valmennustiimin Arttu Määttä toteaa myös, että viikonlopun ehdoton valopilkku on Arturin hopea, jonka hän kamppaili vielä kilpailuviikon sairastelukin huomioiden. Yhteenvetona Portugalin reissulta Määttä kiteyttää tunnelmat seuraavasti:

– ”Joukkueen asenne oli koko kilpailun ajan kohdillaan, vaikka muiden osalta jäätiin pistesijojen ulkopuolelle. Tästä on hyvä jatkaa kilpailun jälkeiselle leirille sekä kohti kevään muita kilpailuja.” 

 

Kirjoittaja: Esa Korkia-aho