EMILIA KANERVA

Emilia Kanerva

Naiset alle 63 kg

  • Kirkkonummen Judoseura
  • Syntynyt 1998
  • Valmentajat Markus Pekkola ja Vesa Jaakkola
  • Aloittanut judon esikouluikäisenä, kilpaillut 15 vuotta

Judossa kiehtoo lajin monipuolisuus ja se, että kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Alkuun lajillinen kehittyminen oli hidasta, sillä keskityin tekemään täysiä ja sinne päin, sillä tärkeintä oli voitto eikä se miten voitin. Kunto ja fysiikka ovat olleet vahvuuksia nuoresta asti. Tähän on vaikuttanut lapsuuden monipuolinen harrastaminen sekä fysiikkavalmentajani Vesa Jaakkola. Pitkään meninkin näiden kahden vahvuuden sekä kilpailuhenkisyyden voimalla, mutta kadettivuosien jälkeen aloimme keskittyä judovalmentajani Markus Pekkolan kanssa myös tekniikkaan. Nykyään tekniikka ja taktiikka ovat jo hyvällä tasolla, mutta parannettavaa löytyy aina. Merkittävin vahvuuteni judossa on päättäväisyys ja kilpailuhenkisyys. Pienenä kilpailin aivan kaikessa mahdollisessa ja halusin aina olla paras, enkä vain ainoastaan tyttöjen vaan myös poikien kesken. Lisäksi voima ja matseissa jaksaminen ovat olleet nuoresta asti vahvuuksiani.

TÄRKEIMMÄT TUKIJAT

Lidl, Speedsters, perhe.

TÄRKEIMMÄT SAAVUTUKSET

EM3 (U21, 2017)
MM2 (U18, 2015)
EM1 (U18, 2015)

SEURAAVAT TAVOITTEET

Useampi sijoitus sekä mitaleita European Open-, Grand Prix- ja Grand Slam- kilpailuissa. Pitkän aikavälin tavoitteet: olympialaiset ja niissä pärjääminen.

MITÄ MUUTA TEET ELÄMÄSSÄSI JUDON LISÄKSI?

Judon lisäksi opiskelen matematiikkaa ja taloustiedettä Helsingin yliopistossa. Teen opettajan sijaisuuksia kouluissa. Ne tuovat urheilulle sopivaa vastapainoa ja avaavat aivan erilaisen maailman.