Kirjoitus pohjautuu varapuheenjohtaja Matti Latun syyskokouksessa 2.11.2025 pitämään esitykseen.
Suomen judon strategia vuosille 2025-2028 on selkeä: kasvava jäsenmäärä, kehittyvät seurat ja urheilullinen menestys.
Kasvava jäsenmäärä
Strategiassa on tavoitteena 10% jäsenmäärän kasvu vuosittain, mikä tarkoittaisi noin 500 uutta harrastajaa joka vuosi.
Viimeisen vuoden aikana judon lisenssimäärät ovat kasvaneet, mutta kasvu on hieman hidastunut. Jäsenmäärän kasvua on mitattu laskemalla myytyjen lisenssien määrät edellisen 12 kuukauden aikana ja sitä verrataan aikaisempaan 12 kuukauden jaksoon. Kasvu on ollut vuoden 2025 aikana lähellä tätä 10%, mutta valitettavasti jakso 10/24-9/25 (5341lisenssiä) verrattuna jaksoon 10/23-9/24 (5186 lisenssiä) osoitti vain kolmen prosentin kasvua.
Mielenkiintoista on, että koko vuoden kasvuprosentissa pysyminen olisi vaatinut syksyllä vain kolme uutta jäsentä jokaiseen Suomen judoseuraan. Tai jokaisessa seurassa kolmen lopettaneen judokan jatkamista tälle kaudelle. Kaukana emme siis ole tavoitteesta.
Jäsenmäärä vaikuttaa suoraan Judoliiton käytettävissä oleviin resursseihin. Moni valtion tuki riippuu jäsenmäärästä ja lisenssimaksuista tulee myös rahaa liiton kassaan. Lisenssin sisältämän vakuutusmaksun avulla pystymme pitämään myös kilpajudokoiden lisenssimaksun kohtuullisena. Lisenssimaksu pitäisikin käsittää enemmän Judoliiton jäsenmaksuna kuin pelkkänä pakollisena pahana.
Jokainen lisenssi on siis meille tärkeä -se on panos suomalaisen judon tulevaisuuteen.
Kehittyvät seurat
Tässä osa-alueessa mittarina on tähtiseurojen määrä ja koulutuksissa kävijöiden kokonaismäärä. Meillä ei ole vielä selkeää pohjalukua tai tavoitetta, mitä näissä mittareissa tavoitellaan. Vuoden 2025 aikana on kerätty dataa ja voimme vuoden 2026 aikana verrata kehitystä aikaisempaan.
Tällä hetkellä Suomessa toimii 11 Tähtiseuraa, joista kaikki ovat lasten ja nuorten tähtiseuroja, ja näistä on lisäksi viisi aikuisten liikuntaan painottuvaa tähtiseuraa.
Koulutuksissa (verkko- ja lähikoulutukset) oli käynyt yhteensä 920 henkeä lokakuun loppuun 2025 mennessä. Eniten kävijöitä ovat luonnollisesti vetäneet Judon perusteet ja Oppimisen ja opettamisen perusteet -onhan molemmat koulutukset pakollisia vyökokeissa.
Seuratoiminnasta kuuluu muutenkin hyvää: Aluetoiminta on vilkastunut ja koulujudoa tarjoavien seurojen määrä on kasvanut.
Haasteita seurakehityksessä aiheuttavat muun muassa kalenterisuunnittelu ja alueellisten sähköisten kalenterien puute. Myös Tähtiseura-auditointeihin tarvittaisiin lisää auditoijia.
Urheilullinen menestys
Strategiassa on asetettu urheilulliseksi tavoitteeksi mitalin saaminen Los Angelesin olympialaisista vuonna 2028 ja osallistumisen mixed team -kilpailuun olympialaisissa. Tavoite on kova, mutta nykyisen menestyksen huomioiden pienempi tuntuisi vähättelyltä.
Suomalaisjudokat ovat tällä kaudella saavuttaneet hienoja tuloksia. Vuoden kirkkaimpana hetkenä voitaneen pitää Luukas Sahan EM-pronssia ja Louna-Lumia Seikkulan alle 23-vuotiaiden EM-kultaa. Viime aikoina kovista kansainvälisistä turnauksista on tullut erivärisiä mitaleita ja suomalaiset ovatkin hyvissä ranking-asemissa, kun olympiakarsinta alkaa ensi vuonna.
Menestys kuitenkin lisää myös kustannuspaineita – esimerkiksi Mixed Team -kilpailuihin osallistuminen vaatisi lisärahoitusta. Suomella saattaa olla noin kymmenen urheilijaa, jotka tosissaan alkavat tavoitella olympiapaikkaa. Karsintaturnausten kiertäminen on kallista ja liitolla onkin paineita saada rahoitus järjestymään.
Top Teamin ja maajoukkueiden ohjelma jatkuu suunnitellusti. Suomi on saamassa vuoden 2028 alle 21-vuotiaiden EM-kilpailut ja nuorten osalta alamme kääntämään katsetta niihin.
Katse eteenpäin
Strategia siis etenee, mutta haasteitakin on ilmassa. Ehkä tärkein asia on kääntää nyt ilmassa oleva positiivinen vire ja näkyvyys kasvavaksi jäsenmääräksi. Judoliiton hallitus on sopinut loppuvuodelle erillisen kokouksen strategian käsittelemiseen.
Kasvutavoitteemme vaatisi vain muutaman lisäjäsenen per seura. Nyt on aika miettiä – mitä me kukin voimme tehdä, että seuraavalla kaudella tatamilla on entistä enemmän judokoita?
