Maailman judopäivää on vietetty vuodesta 2011, jolloin teemana oli kunnioitus. Tänä vuonna teemana on inkluusio eli mukaan ottaminen. Maailman judopäivää vietetään ympäri maailmaa judon perustajan Jigoro Kanon syntymäpäivänä 28.10.

Pidetään huolta heikommassa asemassa olevista

Otetaan kaikki mukaan yhdenvertaisina judosaleille! Nyt jos koskaan tarvitsemme myötätuntoa ja muiden huomioimista tasavertaisina erilaisuudesta riippumatta. Teeman inkluusio, mikä tarkoittaa mukaan ottamista. Teeman kautta tuomme näkyväksi sen, että judosaleille ja harjoituksiin ovat kaikki tervetulleita tasavertaisina yksilöinä. Kansainvälinen Judoliitto (IJF) muistuttaa, että judoperheemme on monta kertaa osoittanut, että sillä on kyky yhdistää ja että olemme yhdessä vahvempia. Maailman judopäivän 28.10.2022 teema inkluusio jatkaa edellisten vuosien teemoja ”solidaarisuus” (WJD 2021) ja ”yhdessä vahvempia” (WJD 2020).

Maailman tilanne on epävakaa ja ahdistaa monia, ja esimerkiksi energiakriisi vaikuttaa arkipäivän valintoihin. Pakolaisten määrä kasvaa ja tuo Suomeenkin ihmisiä eri kulttuureista. Ukrainan sota on herättänyt meissä auttamishalun ja monet judoseurat ovat tarjonneet ukrainalaislapsille mahdollisuuden tulla harjoittelemaan saleilleen. Judon kieli on yhteinen, vaikka yhteistä puhuttua kieltä ei olisikaan. Ikääntyvien yksinäisyydestä raportoidaan ja edelleen kouluissa esiintyy kiusaamista.  Ei ole aihetta epätoivoon, sillä tulevaisuus on täynnä erilaisia mahdollisuuksia ja meistä jokainen voi vaikuttaa siihen omalla toiminnallaan. Kriisien keskellä on tärkeä pitää huolta niistä ihmisistä, jotka ovat muutenkin jo heikommassa asemassa.

Mitä yhdenvertaisuus ja mukaan ottaminen tarkoittavat judoseuroissa?

Jokaisen judoseurassa tulisi koeta olevan tervetullut salille oli hän sitten judoka tai judokan läheinen. Se tarkoittaa fyysisesti ja henkisesti turvallisen harjoitteluympäristön luomista. Kaikenlainen syrjintä, joka perustuu sukupuoleen, rotuun, ihonväriin tai etniseen taikka yhteiskunnalliseen alkuperään, geneettisiin ominaisuuksiin, kieleen, uskontoon tai vakaumukseen, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen tai muuhun sellaiseen seikkaan on kiellettyä. Judossa keskitytään judoharjoitukseen. Jokainen judoseura voi huomioida entistä paremmin sitä, miten voi edistää yhteen kuuluvuutta ja mukaan ottamista. Myös yksittäinen judoka voi saada aikaan paljon hyvää omalla huomioivalla käytöksellään.

Miten viettää kansainvälistä judopäivää 2022?

Tässä muutamia ideoita siitä, miten judoyhteisö voi viettää maailman judopäivää:

  • Järjestäkää seurassa kaikkien ryhmien tai vaikka vain perjantaina 28.10. harjoittelevien ryhmien yhteisharjoitus, jossa eri ikäiset ja tasoiset harjoittelevat yhdessä. Vaihtakaa pareja usein.
  • Ottakaa lasten vanhemmat/kaverit/sisarukset mukaan harjoituksiin.
  • Keskustelkaa ryhmän harjoituksen yhteydessä siitä, mitä mukaan ottaminen harjoituksissa ja seuratoiminnassa tarkoittaa. Esimerkiksi pyydän hiljaista ja vetäytyvää tyyppiä harjoittelupariksi tai juttelen pukuhuoneessa kaikkien kanssa, sekä tervehdin jokaista kohtaamaani henkilöä judosalilla.
  • Tutustukaa seuran hallituksen ja ohjaajien kanssa Et ole yksin -materiaaleihin täällä. Miettikää millaisin toimenpitein voitte varmistaa, että jokaisen on turvallista harjoitella, harrastaa ja toimia seurassanne.

Vuoden 2023 judoseuran valinnassa tullaan painottamaan henkisesti ja fyysisesti turvallisen toimintaympäristön luomista. Näillä tarkoitetaan toimenpiteitä, joita seura on tehnyt turvallisuuden ja vastuullisuuden edistämiseksi.

Liikunnallinen teemaan liittyvä harjoite judosalilla tehtäväksi:

”Tuhatjalkainen”-hippa

  1. Yksi on hippa ja muut juoksevat karkuun.
  2. Kun hippa saa kiinni, ottaa jätetty kiinni hipan kädestä tai vyöstä ja he alkavat yhdessä ottaa muita kiinni.
  3. Aina kun joku jää, liittyy hän osaksi hippaketjua eli tuhatjalkaista. Tuhatjalkaisen päissä olevat, joilla on toinen käsi vapaana, saavat ainoastaan ottaa kiinni.
  4. Voittaja on se, joka saadaan viimeiseksi kiinni.
  5. Tuhatjalkaisen läpi saa yrittää päästä karkuun.

Tuo inkluusio näkyväksi ja osallistu maailmanlaajuiseen judopäivään!

IJF pyytää lähettämään englanniksi järjestämänne maailman judopäivä -tapahtuman yhteenvedon ja kuvia sähköpostilla press@ijf.org. Käytä julkisissa julkaisuissasi sosiaalisessa mediassa seuraavia hashtageja, kun kerrot Maailman Judopäivästä: #WJD #WJD2022 #JudoInclusion#judo. Merkitse julkaisuihin International Judo Federation ja Suomen Judoliitto.

IJF jakaa seurojen julkaisuja sosiaalisessa mediassa ja tapahtuman virallisella nettisivulla. Judoliitto valitsee parhaat hyvät teot ja kirjoittaa niistä sivuillaan.

Tästä linkistä maailman judopäivän sivuille, josta löytyvät mm. ladattavat materiaalit.

Rohkeasti mukaan vain!

Lisätietoa kampanjasta ja siihen osallistumisesta antaa koulutus- ja nuorisopäällikkö Katri Forssell.

wjd_logo_2022_eng_okb wjd_diploma_2023_eng

Posteri löytyy täältä: http://www.worldjudoday.com/medias/fichiers/posters_wjd_2022_a3.pdf