Hae kamppailulajien uudistuvaan 2-tason koulutukseen nyt!

TAUSTAA Aiemmin kolmesta eri koulutuspolusta muodostunut 2-taso uudistuu! Uudistuksen myötä kaikkien koulutukseen osallistujien yhteisiin koulutussisältöihin lisätään VOK-perusteiden lisäksi lasten ja nuorten ohjauksen erityispiirteitä ja osaamistavoitteita sekä vastuullisuuden teemoja. Lisäksi osallistuja voi valita painopisteeksi lasten ja nuorten ohjauksen, aikuisharrastajien ohjaamisen tai urheiluvalmennuksen.

SISÄLLÖT JA TAVOITTEET 2-tasolla tavoitteena on, että valmentaja osaa suunnitella, ohjata ja arvioida harjoitusvuoden laadukkaasti sille kohderyhmälle, jonka parissa hän toimii. 2-tason sisällöt keskittyvät urheiluosaamiseen, ihmissuhdetaitojen kehittämiseen, valmentajan voimavaroihin sekä itsensä kehittämisen taitoihin. Koulutuksessa harjoituksia tehdään niin luokassa, kuin liikuntasaleissa, joten varustaudu lähijaksoihin liikuntavarustein!

AIKATAULU 1. Etäjakso 16.-17.12.2022 1. Lähijakso 3.-5.2.2023 2. Etäjakso 17.-18.3.20232. Lähijakso 31.3. – 2.4.2023 Etäseminaari 11.5.2023. Kaikkien koulutukseen valituiden toivotaan osallistuvan kaikkiin etä- ja lähijaksoihin aktiivisesti.

TOTEUTUSTAPA Koulutus sisältää etä- ja verkko-opintoja, omatoimista opiskelua, lähijaksoja sekä lajiosan

HINTA 300€ (Sis. majoituksen ja ruokailut lähijaksoilla Varalassa sekä etä-, verkko- ja lähiopetuksen sekä lajijaksot) Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kamppailulajien yhteiselle Laatua, määrää ja saavutettavuutta 2-tason ohjaaja- ja valmentajakoulutukseen -hankkeelle apurahan, jolla mahdollistetaan pilottilaisille edullinen osallistuminen koulutukseen.

HAKU KOULUTUKSEEN viimeistään 20.11.2022 tässä linkissä: https://forms.gle/sw9Q4t5QmYHm6wnG6. Pilottikoulutukseen valitaan 10-12 opiskelijaa motivaation, koulutustarpeiden ja toteutuvien hakukriteerien perusteella. Koulutukseen pyritään valitsemaan mahdollisimman monilajinen edustus lasten ja nuorten ohjauksen, aikuisharrastajien ohjaamisen tai urheiluvalmennuksen saralta. Osallistumisvaatimuksena on 18-vuoden ikä, vähintään 2 vuotta ohjauskokemusta ja suoritettu VOK1-taso tai vastaavat tiedot. Koulutukseen valituille ilmoitetaan valinnasta viimeistään 24.11.2022.

Kamppailulajien 2-tason koulutuksen kehityshanke toteutetaan seitsemän eri kamppailulajiliiton yhteistyönä yhdessä Varalan Urheiluopiston kanssa. Lajiliitot edustavat seuraavia lajeja: judo, karate, taido, hokutoryu ju-jutsu, taekwondo, itf taekwon-do, muay thai, nyrkkeily sekä miekkailu- ja nykyaikainen 5-ottelu.

Lisätiedot:

Koulutus- ja seurakehityspäällikkö

Katri Forssell

katri.forssell@judo.fi

+358 50 322 6090