Koronarajoitukset jatkuvat Urheassa ja ovat voimassa 24.1.2022 saakka. Mikäli rajoitusten yksityiskohdat tai tilanne muuttuu, siitä tiedotetaan.

Erikseen ammattiurheilijalistalle nimetyt jatkavat harjoittelua valmentajien viikko-ohjelmien mukaisesti rajoitustoimien ajan. Rajoitus koskee myös lauantain yhteisharjoituksia. Valmentajista harjoituksiin voivat osallistua vain Judoliiton nimeämät valmentajat.

Etelä-Suomen Judon U15/U18 harjoitukset käynnistyvät maanantaina 10.1 2022. Tiistain ja keskiviikon Etelä-Suomen alueen harjoitukset alle 18-vuotiaista aikuisiin ovat toistaiseksi tauolla ja pyritään aloittamaan rajoitustoimien helpotettua välittömästi.

Viranomaisten määräykset ovat harmillisia ja vaikeuttavat harjoittelua Urhea-hallissa, tai osalla valitettavasti estävät harjoittelun kokonaan. Samalla muistamme oman vastuumme pandemiaan liittyen ja noudatamme annettuja määräyksiä.

– Tällä hetkellä koronaviruksen voi saada lähes mistä tahansa. Suuri vastuu on jokaisella toimia itse viisaasti oma judoyhteisö huomioiden, oli kyse sitten liiton tai seuratason harjoituksista. Ääriesimerkkinä jos käy harjoituksissa, ei ole suositeltavaa lähteä baarikierroksille. Suosittelen vastuullista toimintaa kaikille judokoille, kertoo Otto Favén.

– Valitettavasti tällä hetkellä rajoitustoimia tulee ja menee, ne muuttuvat ja ennustettavuus on vaikeaa ja rajoitukset vaihtelevat alueittain. Meidän täytyy vain sopeutua tilanteeseen nöyrästi ja jatkaa harjoittelua niissä olosuhteissa jotka kulloinkin ovat voimassa. Toimintaa jatketaan sinnikkäästi tietenkin lain sallimissa rajoissa mahdollisimman normaalisti.

Urheassa edellytetään edelleen maskin käyttämistä yleisissä tiloissa ja käytävillä sekä huolehtimista hyvästä käsihygieniasta. Sairaana ei harjoituksiin voi saapua.