Harvinainen kokoonpano eri ikäluokkien edustusurheilijoita Tanskan judoleirillä

Lue nuorten olympiavalmentaja Eetu Laamasen tuore matkakertomus paluumatkalta lentokentältä.

11.11-14.11.2021 järjestetty Pohjoismaiden yhteisleiri houkutteli paikalle noin 130 judokaa. Suomesta matkaan lähti lopulta 22 urheilijaa ja 2 valmentajaa, U18 nuorten olympiavalmentaja Eetu Laamasen ja oto-valmentaja Sami Salosen johdolla. Suomen joukkue koostui tasaisesti kadeteista, junioreista ja aikuisista. Myös muut leirille osallistuneet maat olivat mukana samantyyppisillä joukkueilla. Isoimmat joukkueet Suomen lisäksi olivat Tanskasta, Ruotsista, Luxemburgista, Iso-Britanniasta ja Sloveniasta. Samoissa harjoituksissa harjoittelivat niin judouransa alussa olevat kadetit kuin esimerkiksi neljä Tokion olympialaisiin osallistunutta judokaa. Kaikentasoisia treenipareja oli siis tarjolla.

Suomen joukkue Vejle camp

U18-nuorten olympiavalmentaja Eetu Laamanen kommentoi:
”Pohjoismaisessa yhteistyössä on voimaa. Tällainen yhteisleiri, johon pohjoismaat lähettävät suuret joukkueet kiinnostavat myös keski-eurooppalaisia. Jatkossakin on tarkoitus järjestää vastaavanlaisia leirejä eri pohjoismaissa, jonne saataisiin joukkueita muualtakin. Kaikki mukana olleet valmentajat kiittelivät leirin osallistujamäärää ja tasoa sekä olivat kiinnostuneita tulemaan uudestaan.

Pitkän koronatauon aikana kansainväliset leirit ovat jääneet todella vähäiselle, erityisesti kadeteilla. Leiri oli heille erittäin hyvä ja saatiin kansainvälistä tuntumaa missä mennään muihin maihin nähden. Itselleni tämä oli ensimmäinen kansainvälinen leiri valmentajana, joten oli mielenkiintoista nähdä miten urheilijamme pärjäävät tämän tason leireillä.  Meillä oli lisäksi mukana ensikertalaisia joukkueessa, joille leiri oli hyvä paikka aloittaa kansainväliset judotapahtumat. Kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen joukkueen harjoitteluun ja toimintaan leirillä.”

Mukana olleet Kristian Saapunki ja Lalli Pohja Rovaniemen Koyamasta, Pyry Westermarck Turun Judoseurasta sekä Rasmus Sorsa Nummelan Judosta kommentoivat myös leiriä positiivisin mielin:
”Leiri oli tosi hyvä. Odotukset ennen leiriä oli saada randoreita ja kokemusta ulkomaalaisista vastustajista ja sitä tuli. Sopivia randoripareja oli reilusti.”

Kiitos kuvista tuntemattomat valokuvaajat paikan päältä sekä Eetu Laamanen itse